Hyvä arkiympäristö mahdollistaa kohtaamisia

UUTTA SUOMESSA

Turun kaupunki haluaa, että sen asukkailla on mahdollisimman hyvä arkiympäristö. Hyvä arkiympäristö on viihtyisä, esteetön ja turvallinen.  Hyvää arkiympäristöä tehdään yhdessä asukkaiden kanssa heitä kuunnellen:

  • luodaan työkalupakki eli metodivalikoima, joista voi valita sopivat vuorovaikutuksen keinot eri-ikäisten ja erilaisilla alueilla asuvien asukkaiden kanssa toimimiseen. 
  • tavoitteena on arvioida yhdessä asukkaiden kanssa,  hoidetaanko alueita oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.
  • saadaan infran ylläpito saumattomaksi, niin ettei vastuunjako näy asukkaille.

Kysymys on pitkälti virkamiesten asenteista

Julkisen sektorin niukkenevat resurssit pakottavat kunnat tekemään asioita uusilla tavoilla. Perinteisestä virkamies=asiantuntija ja asukas=maallikko -rooleista pitää päästä eroon. Uusien työtapojen oppiminen ja omaksuminen vie kuitenkin aikaa.

Kyllä me tiedämme mitä asukkaat haluavat! Miten tälläiseen olisi edes aikaa?

Virkamies toiselle

Asukkaiden mukaan ottaminen heidän arkiympäristöönsä vaikuttavien asioiden suunnitteluun on jatkossa arkipäivää. 

Asukkaille turvalliset reitit ovat tietenkin ensiarvoisen tärkeitä. Jos kävelyreitti on liukas ja huonossa kunnossa, saattaa päivän kävely jäädä tekemättä. Ja se taas saattaa johtaa ikäihmisen kunnon huononemiseen.

Hyvä arkiympäristö -kävelyt

Aurausauto tulee klo 10 aikaan, mutta se keskeyttää aurauksen taloni kohdalla ja kääntyy takaisin. Seuraava aura tulee vasta klo 15 aikaan, jolloin on melkein jo pimeää, enkä uskalla enää lähteä kävelemään.

75-vuotias ahkerasti kävelevä rouva

Hyvää arkiympäristöä on edistetty asukkaiden kanssa muun muassa yhdessä alueella kävellen. Kävelyitä on videoitu, jotta kaikki huomiot on varmasti saatu talteen. 

Etukäteen suunniteltujen kävelyiden reitit on mietitty yhdessä asukkaiden kanssa. Sopivissa kohdin pysähdellään ja keskustellaan paikan ympäristöstä; mikä siinä on hyvää, mikä huonoa, mikä aiheuttaa turvattomuutta, miten viihtyisyyttä voisi parantaa. Nämä huomiot kirjataan ylös, ja asiat viedään kaupungin organisaatiossa eteenpäin.  

Nyt saadaan nuorten ääni kuuluviin! 

Nuorten ääni tulee kuuluviin maksutta sovelluskapoista ladattavan Infra - Pelasta Turku -sovelluksen ja Hyvä arkiympäristö -oppimisalustojen avulla. Pelasta Turku -pelissä estetään Turkua rappeutumasta hoitamalla sitä keräämällä roskia ja istuttamalla kukkia. Oppimisalusta taas on suunniteltu yläkoululaisille, lukiolaisille sekä heidän vanhemmilleen. Haastammekin nuoret ja heidän vanhempansa miettimään, miten he itse voisivat vaikuttaa lähiympäristönsä viihtyisyyteen.

OTA YHTEYTTÄ