Nuoret, digitalisaatio ja digituen tarve

Internet on parhaimmillaan historian mahtavin oppiahjo.

Arkisessa keskustelussa nuoret leimataan ”diginatiiveiksi”. Termi kuvastaa nuorta, joka on lapsuudesta asti käyttänyt esim. tabletin tai älypuhelimen ominaisuuksia. Näin ollen saatetaan ajatella kaikkien nuorten olevan ”kuin kalat vedessä” käyttäessään digilaitteita ja palveluita. Arkisessa keskustelussa tämä ei ehkä ole haitallista ja perustuuhan mielikuva diginatiiveista osittain totuuteen. Julkisessa keskustelussa ja päätöksiä tehtäessä yksinkertaistettu mielikuva diginatiiveista, jotka eivät tarvitse digitukea ja medialukutaidon opetusta ihmisen kehityksen kannalta tärkeimmässä iässä, voi silti olla haitallinen.

Tosiasiassa osaamis- ja taitokuilut voivat olla merkittäviä nuorten keskuudessa. Asiaan vaikuttaa sosioekonominen tausta. Digilaitteiden saatavuus kotona lapsuuden ja nuoruuden aikana ei ole itsestäänselvyys. Myös tottumukset ja mieltymykset voivat viedä nuoria eri suuntiin. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa esimerkiksi tietokonepelejä pelanneet voivat olla harppauksia keskivertonuorta edellä. Sillä välin, kun toinen osaa jo koodauksen alkeet, saattaa ikätoveri käyttää lähinnä sosiaalisen median alustoja kännykällään.

Pohditaan siis sosiaalisen median ja viihdepalveluiden roolia. Digitalisaation megajätit, kuten Facebook (ja sen omistama Instagram), Snapchat, Netflix, Tinder ym. ovat kaikki hyvin samantapaisia. Ne ovat kaikki kehittyneet Piilaaksossa Yhdysvalloissa samanhenkisten ihmisten toimesta samoihin aikoihin. Kas kummaa ne siis toimivat samalla logiikalla, nimittäin helppokäyttöisyydellä ja koukuttavuudella. Algoritmit suosittelevat sopivan koukuttavaa sisältöä ja helppokäyttöinen sovellus takaa käyttäjäystävällisyyden, jonka lapsikin hallitsee. Mitä tapahtuu, kun nuori ihminen, joka on tottunut surffaamaan näillä alustoilla, yrittääkin käyttää Exceliä, InDesignia tai niitä vielä monin kerroin monimutkaisempia ohjelmia, joita käytetään työelämässä? Mitä jos (tai kun) lähitulevaisuuden yksi tavallisimmista työnhakukriteereistä on taito koodata? Turruttaako viihdepalveluiden helppokäyttöisyys ja välittömän mielihyvän takaavat käyttöliittymät itseasiassa nuorten digi- ja medialukutaidot? Vielä on liian aikaista sanoa, mutta tämä voi olla tutkimisen arvoinen asia tulevaisuudessa. 

Miten valmistaisimme nuoria vaativaan työelämään ja tasaisimme digiosaamiskuiluja? Niin kuin useimmiten, ratkaisuja voi hakea opetussuunnitelmista. Uskon, että medialukutaidon merkitys tulee kasvamaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon valeuutisista ja disinformaatiosta ja miten suojautua niiltä. Suomalainen opetus on melko hyvälläkin tasolla tämän asian suhteen ja asiaan on herätty tarpeeksi ajoissa. Asiaan tulee jatkossakin kiinnittää huomiota ja resursseja. Peruskoulu, toinen aste ja kolmas aste voisivat ehkä tehdä enemmän yhteistyötä medialukutaidon painottamisessa.

Toinen trendi, joka on havaittavissa sisältöä pursuavassa monimediayhteiskunnassa, on kärsimättömyys. Alustat kilpailevat huomiostamme ja alustojen sisäisesti huomiosta kilpailevat eri uutislähteet niin luotettavat kuin arveluttavatkin. Tämä on johtanut siihen, että emme jaksa keskittyä pitkiä aikoja mihinkään ja sisällöntarjoajat ovat sopeutuneet tilanteeseen tekemällä tuotteensa mahdollisimman yksinkertaistetuksi. Tähänkin olisi hyvä reagoida. Lapsille ja nuorille olisi tärkeää opettaa lähdekriittisyyden lisäksi kärsivällisyyden merkitys medialukutaidossa.

Internet on parhaimmillaan historian mahtavin oppiahjo. Mitä enemmän aikaa ihmiset käyttävät asioihin paneutumiseen käyttäen faktuaalisia lähteitä ja väistäen disinformaation ja salaliitot sitä enemmän yhteiskunta hyötyy.

 

Erik Pietari Matilaisen henkilökuva

Tietoa kirjoittajasta

Erik Pietari
Matilainen
Korkeakouluharjoittelija
Turun kaupunki