Tulevaisuuden museo on ekologinen, moniääninen, vaikuttava

Tulevaisuuden museo toimii dialogin ja uudenlaisen yhteistyön opettelun paikkana

Turussa on menossa isoja kulttuurihankkeita. Taiteen talo ja konserttitalo ovat parhaillaan tapetilla ja etenemässä. WAMin peruskorjauksen hankesuunnittelua tehdään ja käynnissä on Historian ja tulevaisuuden museon valmistelu. Turku ei ole kulttuurin tilahankkeidensa kanssa yksin, vaan kyse on isosta kansainvälisestä suuntauksesta. Museoihin ja kulttuurin tiloihin panostetaan isosti ympäri maailmaa. On hyvä miettiä, miksi näin on.

Minkälainen tulevaisuus meitä ja tulevia sukupolvia odottaa 

Ihmiskunta on suurien haasteiden edessä. Ilmastonmuutos näkyy meille jo nyt lämpötilan nousuna ja luontokatona. Tulevien vuosikymmenten aikana yhä enenevässä määrin ennustetaan sään ääri-ilmiöiden lisääntymisenä. Tulevaisuusskenaarioissa osa maapallosta muuttuu ihmiselämälle kelvottomaksi ja sen seurauksena ennustetaan miljoonien ihmisten kansanvaelluksia. Kaiken tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden ja pelon keskellä on usein vaikea hahmottaa, mikä merkitys meidän toiminnallamme ja nykyhetken arkiaherruksellamme on.

Hannu Säilän valokuvassa Aurajokivarren maisema on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Taivas, kerrostalot ja telakkanosturit on käännetty peilikuvaksi. Tunnelma on rauhallinen kuin idyllisessä postikortissa. Tajunnan rajamailla soivat silti hälytyskellot: vesi on noussut ja peittänyt Turun alleen. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi, TMK. 

Tulevaisuus on epävarma, ja samaan aikaan museot ovat suositumpia kuin koskaan. Meitä ympäröivä maailma on kompleksinen ja pitäisi kai olla varovainen, millaisia yleistyksiä ja yksinkertaistuksia asioista tekee. Mutkia suoriksi vetämällä näkisin, että kasvavaan kiinnostukseen panostaa museoihin on kaksi isoa syytä. Toisaalta museoilla on yhä isompi merkitys osana yhteiskunnan peruskudelmaa, osana ongelmien ratkaisua, ja toisaalta kyse on rahasta. 

Aloitetaan rahasta

Jo vuosien ajan on puhuttu elämystaloudesta, jonka rinnalle on yhä tärkeämpänä noussut merkitystalous. Suureneva joukko ihmisiä uudistaa kulutustottumuksiaan vastaamaan nykymaailman haasteiden keskellä muuttuneita arvoja. Vapaa-aikaa, ja rahoja, kulutetaan aiempaa enemmän asioihin, jotka koetaan itselle tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Tavaroiden ja vaatteiden asemesta panostetaan hyvään ruokaan, ystävien kanssa oleiluun ja kulttuuriin. 

Museoiden kehittäminen tukee kestäviä kulutusratkaisuja

Ekologisen jälleenrakentamisen näkökulmasta tämä on toivottava kehityssuunta. Panostamalla elämys- ja merkitystalouden kannalta keskeisiin paikkoihin ja toimijoihin kaupungit luovat asukkailleen paitsi puitteita hyvään elämään, myös uudenlaisia kestävämmän kuluttamisen paikkoja. Museoiden kehittäminen tukee kestäviä kulutusratkaisuja, ollen samalla myös aluetaloudellisesti kannattavaa. 

Museoiden kantaaottavuudesta ja vaikuttavuudesta

Lohikäärmeitä ja tulivuoria? Unelmien museo -työpajassa kysyttiin turkulaisilta mitä unelmien museossa on ja mitä siellä voi tehdä. Kuva: Historian ja tulevaisuuden museo, TMK.

Turun kaupungin museotoiminta täytti tänä syksynä 140 vuotta. Näiden vuosien aikana meille tänne Turkuun on karttunut mielettömän hieno ja laaja kokoelma, joka koostuu esineistä, taideteoksista, valokuvista, arkistoaineistosta, luonnontieteellisistä näytteistä… Kokoelma itsessään ei ole kattava otos menneestä, vaan se edustaa eri aikoina sitä täydentäneiden henkilöiden näkemyksiä siitä, mikä on ollut kultakin ajalta säilyttämisen arvioista. Vaikka yksittäinen esine ei suoraan liity johonkin tiettyyn asiaan, voi sen kautta kuitenkin kertoa lukuisia rinnakkaisia sen aikatasoon liittyviä tarinoita. Samoin kuin kokoelmien kartuttamisessa, myös näyttelytoiminnassa sisällöt ja painopisteet ovat aikansa ja tekijöidensä näköisiä. Kyse on siis pohjimmiltaan arvovalinnoista, siitä minkälaiset näkökulmat historiaan koetaan tärkeiksi. 

Ajatus museoiden kantaaottavuudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on puhututtanut museokenttää etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Miten museot ovat osa yhteiskuntaa, mitä on museon rooli, vaikuttavuus ja vastuu? Eri museot eri puolilla maailmaa ovat löytäneet tähän omannäköisiään vastauksia, joiden lopputulemana niiden merkitys osana omien kaupunkiensa ja yhteisöjensä elämää on kasvanut. Menestyvien museoiden kohdalla kyse on usein siitä, että museo pystyy omilla sisällöillään ja osaamisellaan käsittelemään sitä ympäröivässä yhteiskunnassa laajemmin esillä olevia kysymyksiä ja tarjoamaan niihin näkökulmia.

Tarvitaan toiveikkuutta vaadittavien rakenteellisten ja myös henkilökohtaisempien arkisten muutosten keskelle

Mielestäni keskeistä museoiden yhteydessä on ymmärtää niiden rooli historian tulkitsijoina ja erilaisten menneisyyksien esille nostajina nimenomaan suhteessa nykyhetkeen. Ilmastokysymykset ovat tämän hetken tärkein iso asia. Miten museo voisi olla ratkaisemassa ilmastokysymyksiä ja rakentamassa kestävää tulevaisuutta? Yleisen ympäristötietoisuuden lisäksi tarvitaan valtavasti oikeaa tietoa sekä myös toiveikkuutta vaadittavien rakenteellisten ja myös henkilökohtaisempien arkisten muutosten keskelle. 

Uusi museo osana tasa-arvoisempaa ja kestävämpää yhteiskuntaa

Vuonna 2029 Linnanniemelle avautuvan Historian ja tulevaisuuden museon tarkoituksena on luoda moniäänistä ymmärrystä menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta, ja sen kautta olla mukana rakentamassa tasa-arvoisempaa ja kestävämpää yhteiskuntaa. Hienolta kalskahtava lause, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Sitä me parhaillaan mietimme eri työryhmissä ja museon sidosryhmien kanssa, mutta jo tässä vaiheessa tuntuu, että se tarkoittaa uudenlaista museossa tapahtuvaa yleisötyötä, yhteistyötä, kokeiluja ja pilotointeja sekä uudenlaista lähestymistä yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. 

Tässä onnistuessaan museo vahvistaa yhteisönsä ja ympäristönsä resilienssiä

Uuden museon suunnittelua ohjaaviksi suunniksi on valikoitunut ekologisuus, moniäänisyys, monikulttuurisuus, vaikuttavuus, elinvoimaisuus ja monikanavaisuus. Tavoitteena on katsoa tulevaisuutta historiasta käsin ja historiaa tulevaisuudesta käsin, pitäen samalla fokuksen Turussa. Keinoina tähän ovat vahvat sisällöt ja tutkittu tieto, joka muuntuu merkityksellisiksi kokemuksiksi viimeisempien teknologioiden avulla. Mahdollisesti museokäynnin jälkeen kävijät pystyvät paremmin hahmottamaan historiaa ja turkulaisuutta, erilaisten valintojen seurauksia, sekä ovat kasvattaneet tietopääomaansa ja tulevaisuustaitojaan.

Historian ja tulevaisuuden museo tulee sijoittumaan Linnanniemelle, jossa maailma ja Turku kohtaavat. Museosta tulee alueen yhteisöjen kotisatama. Kuva: Turun kaupunki.

Palataan takaisin ihmiskunnan isoihin haasteisiin. Ekologisella jälleenrakentamisella sekä viheliäisten ongelmien ratkomiselle on iso kiire. Museo luotettavana tutkitun tiedon tarjoajana on hyvä alusta kasvattamaan tietoisuutta kestävistä tulevaisuusratkaisuista. Tässä onnistuessaan museo vahvistaa yhteisönsä ja ympäristönsä resilienssiä. Kuplautuneessa ja polarisoituneessa maailmassa tulevaisuuden museo toimii dialogin ja uudenlaisen yhteistyön opettelun paikkana.

P.S. Museorakennuksen suunnittelua ohjaavina isoina teemoina ovat muuntojoustavuus, saavutettavuus sekä kestävät ratkaisut ja hiilineutraalius. Mitä kaikkea se voi olla? Myös tämän miettiminen on meneillään: Kysymyksiä tulevaisuuden ratkaisuvaihtoehtoista (linkki avautuu samassa ikkunassa)
 

Tietoa kirjoittajasta

Joanna
Kurth
Hankepäällikkö
Historian ja tulevaisuuden museo -hanke