Ilmastokahveilla tietoa hiilinieluista vihreään sijoittamiseen - ja kaikkea siltä väliltä

Turun kaupungin ilmastokahveilla jaetaan tietoa uusimmista ilmastotyön ideoista ja kuullaan paikallisten toimijoiden ratkaisuja

Turun kaupungin ilmastokahveilla jaetaan tietoa uusimmista ilmastotyön ideoista ja kuullaan paikallisten toimijoiden ratkaisuja. Niitä järjestettiin vuoden 2022 aikana kymmenen kertaa osana Turun ilmastojoukkueen toimintaa.

Ilmastokahvien tarkoitus on jakaa tietoa Turun seudun ilmasto- ympäristö- ja kiertotalousratkaisuista, ja samalla innostaa alueen yrityksiä ja organisaatiota ilmastotyöhön. Hiilineutraali Turku 2029 tavoitteeseen päästään vain, jos ilmastotyöhön saadaan mukaan yritykset, kaupunkilaiset ja yhteisöt. Etenkin yritykset halutaan mukaan ilmastotyöhön, sillä usein yritysten ilmastoratkaisut pienentävät myös asukkaiden tai kuluttajien päästöjä. 

Turun kaupunki on järjestänyt ilmastokahvit tilaisuuksia yrityksille vuoden 2022 aikana noin kymmenen kertaa. Tilaisuuksissa paikalliset yritykset pääsevät kertomaan ilmastoteoistaan. Aiheita on ollut laaja kirjo esimerkiksi hiilinieluista viherrakentamiseen ja vihreästä sijoittamisesta ympäristösertifikaatteihin. Lisäksi tilaisuuksissa on kuultu Turun seudun suurten yritysklustereiden kuten meriteollisuuden, terveydenhuollon ja tapahtumateollisuuden ilmastoratkaisuista. Tapahtumissa on aina myös asiantuntijoiden täydentäviä puheenvuoroja esimerkiksi uudesta tutkimustiedosta.

Ilmastokahvit ovat saaneet lämpimän vastaanoton ja osallistujia on ollut yrityksistä, korkeakouluista kuin julkishallinnostakin. Yrityksiltä kerätyn palautteen perusteella tarvitaan tietoa ilmasto, kiertotalous- ja vastuullisuusteemoista sekä verkostoitumiselle näiden aiheiden ympärillä. Ilmastokahveja aiotaan jatkaa osana Turun kaupungin Ilmastojoukkueen toimintaa ja kehittää niitä myös yhä toimivimmiksi tiedon jaon kanaviksi. Ilmastojoukkue on Turun alueen toimijoille suunnattu verkosto, jonka tarkoituksena on tehdä ilmastonmuutoksen torjunnasta yhteisöllistä.

Ilmastokahveilla esillä ovat erityisesti kaupungin ilmastojoukkueeseen kuuluvat yritykset. Ilmastojoukkueeseen voivat liittyä kaikenkokoiset ilmastotekoja tekevät yritykset ja organisaatiot, jotka toimivat Turun seudulla. Ilmastojoukkueeseen liitytään täyttämällä ilmastotekokortti, jossa kerrotaan organisaation tekemästä ilmastoteosta. Ilmastoteot voivat olla hyvin erityyppisiä, ja niistä pääset lukemaan kaupungin verkkosivulta.

Vuonna 2023 ilmastokahveja tullaan järjestämään etäyhteyksin sekä paikan päällä noin kerran kuukaudessa. Luvassa on ainakin kiertotalouteen ja hiilikädenjälkeen liittyviä teemoja. Ilmastokahveista tiedotetaan niiden verkkosivuilla. Voit ehdottaa sinua kiinnostavaa teemaa ilmastokahveille tai tarjoutua puhujaksi. 

Tervetuloa osallistumaan Turun kaupungin ilmastokahveille vuonna 2023 kaikki yritysten ja yhteisöjen ilmastotyöstä kiinnostuneet! 

Ota yhteyttä ilmasto@turku.fi jos haluat tulla puhumaan ilmastokahveille, ehdottaa teemaa tai liittyä ilmastojoukkueen. 

Lisätietoa Hiilineutraali Turku verkkosivuilta

Tietoa kirjoittajasta

Heli
Huuskonen
Projektiasiantuntija
Turun kaupunki, Ympäristö -ja ilmastopolitiikan yksikkö