Kotaviita ja Eronen: Meriala katsoo toukokuussa kohti Turkua

Toukokuussa Euroopan merialan toimijoiden katseet kääntyvät kohti Auran rantoja, kun Euroopan merkittävin merialan tapahtuma järjestetään Logomossa", kirjoittavat Anna Kotaviita ja Miitta Eronen.

Toukokuussa paitsi Euroopan, myös Itämeren alueen ja Suomen merialan toimijoiden katseet kääntyvät kohti Auran rantoja. Turku toimii viikon ajan merellisen osaamisen ja verkostoitumisen keskuksena.

Euroopan meripäivän konferenssi, merkittävin eurooppalainen merialan tapahtuma, järjestetään Logomossa 18.–19.5. Teema on kestävä sininen kasvu. Konferenssissa käsitellään kestävää sinistä kasvua sekä älykkäitä ja kestäviä ratkaisuja. Myös pohjoiset alueet tulevat olemaan huomion kohteena.

Euroopan meripäivät ovat ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda monipuolisesti esiin Turkua ja varsinaissuomalaisia merialan toimijoita eurooppalaisille. Ohjelmaan kuuluu muun muassa matchmaking-tilaisuus sekä vierailuja alueen yrityksiin. Turun Messukeskukseen kokoontuu samanaikaisesti elinkeinon edustajia NaviGate-messuille, joka kuuluu myös meripäivän konferenssin vierailukohteisiin.

Meriteemainen viikko alkaa tiistaina 17.5., kun vuorossaan toinen Suomen meripolitiikan ideointi- ja suunnittelutapaaminen järjestetään Turussa. Tapaamisen taustalla toimivat ministeriöt Turun kaupungin ja yliopiston kanssa. Kaikille avoimen tapaamisen pohjalta on tarkoitus alkaa kehittää yhteistä meripolitiikkaa ja edistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Kun Euroopan meripäivän konferenssi tuo Turkuun merialan vaikuttajia koko Euroopasta, kohdistuu katse myös Itämeren alueeseen perjantaina 20.5. Centrum Balticumin yhdeksännessä vuosifoorumissa. Teemana on Itämeren alueen meriklusteri. Temaattiset paneelit kattavat aihepiirit laivanrakennuksesta meriliikenteeseen ja -politiikkaan ja niihin osallistuu alojensa asiantuntijoita Alaskaa ja Japania myöten.

 

Perjantaina kokoontuu myös ensimmäistä kertaa presidentti Tarja Halosen johdolla Centrum Balticumin korkean tason neuvottelukunta. Se paneutuu pohtimaan tulevaisuuden visioita Itämeren alueen monialaisen yhteistyön kehittämiselle.

Euroopan meripäivän viikonloppuna huomio kohdistuu meille kaikille yhteiseen haasteeseen, Saaristomeren suojeluun. Perjantai-iltana ilmaisessa merihenkisessä hyväntekeväisyyskonsertissa Suomen Joutsenen edustalla lavalle nousevat pro bono oopperataivaan eturivin tähdet: mezzosopraano Monica Groop, basso Matti Salminen ja baritoni Waltteri Torikka. Turun filharmonista orkesteria johtaa Leif Segerstam. Hyväntekeväisyysvarat käytetään Saaristomeren Suojelurahaston konkreettiseen työhön Saaristomeren suojelemiseksi.

Telakkateollisuuden uusi nousu alueella on vauhdittanut myös merialan koulutustarjonnan lisääntymistä ja monipuolistumista.

Ei ole sattumaa, että merellisten tapahtumien ja tilaisuuksien monipuolinen paletti sijoittuu juuri Turkuun. Turku on ja haluaa tulevaisuudessakin profiloitua paitsi Suomen, myös Itämeren alueen ja enenevissä määrin myös Euroopan merellisenä keskuksena.

Telakkateollisuuden uusi nousu alueella on vauhdittanut myös merialan koulutustarjonnan lisääntymistä ja monipuolistumista. Monet Turku-vetoiset ympäristö- tai meriteollisuusasioihin liittyvät hankkeet ovat saaneet EU-rahoitusta.

Katse on vahvasti tulevaisuudessa esimerkiksi Turku Future Technologies:in kautta. Se tuo yhteen kahdeksan suomalaisen korkeakoulun huippuosaamisen vahvistamaan yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokapasiteettia korkeakouluyhteistyön kautta. Nämä ovat muutamia esimerkkejä alueen ottamasta aktiivisesta edelläkävijän roolista meriasioissa.

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Varsinais-Suomen liiton blogissa 28.4.2016

Anna Kotaviita ja Miitta Eronen
 

Turun kaupungin viestintäkoordinaattori Anna Kotaviita ja Centrum Balticum -säätiön projektikoordinaattori Miitta Eronen.

Lue lisää: