Mika Akkanen: Aboa vetus et nova

Blogissa kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen: Aboa vetus et nova

Turulla on muihin suomalaisiin kaupunkeihin verrattuna suuri tarina kerrottavanaan. Olemme Suomen vanhin kaupunki, maan sivistyksen ja kansallisen heräämisen kehto sekä maamme ensimmäinen pääkaupunki. Olimme vuosisatoja myös yksi Ruotsin valtakunnan tärkeimpiä kaupunkeja. Tämä vanha tarina tuomiokirkkoineen, linnoineen ja vaikkapa joulurahanjulistuksineen, jolla on perinteenä koko kansakuntaa yhdistävä merkitys, on vahvasti aistittavissa tämän päivän Turussa.

Turun tarina ei ole hiipunut tai katkennut, vaan se jatkuu uusissa muodoissa. Turku 2029-strategia on kaupunkimme kehittämistä ohjaava pitkän aikavälin asiakirja. Se sisältää joukon uskaliaasti asetettuja, haasteellisia päämääriä ja konkreettisemmat tavoitteet ja kärkihankkeet niiden saavuttamiseksi. Strategian tavoitteiden asettelu on ainutlaatuinen, sillä tahtotila on vahva ja aikajänne pitkä. Asukkaiden, luottamusjohdon ja työntekijöidensä sitoutumisen kautta kaupunki tulee nämä päämäärät saavuttamaan – tähän luotan.

 

Vuonna 2029 Turku on kaupunkina erilainen väestömäärältään, väestöpohjaltaan, kaupunki- ja elinkeinorakenteeltaan ja palveluiltaan, mutta uskoakseni entistä parempi ja kilpailukykyisempi. Muutokset, joita tänään teemme, ovat silloin löytäneet konkreettiset muotonsa ja uusi Turku on lunastanut paikkansa Suomen ja pohjoisen Itämeren alueen kiinnostavimpana kaupunkina. Turun keskiajalta alkunsa saanut suuri tarina jatkuu kohti tulevaisuutta kaupungin täyttäessä 800 vuotta. Ja joulurauha julistetaan edelleen silloinkin!

Mika Akkanen
Kansainvälisten asioiden päällikkö

   

 

Asiasanat: