Kokoelmanosto: Kuvat kortilla - Yleisöpuhelimien lähihistoriaa

Puhelinkortit olivat suosittu keräilykohde, joita kerättiin niin käytettyinä kuin käyttämättöminäkin. Harvinaiset ja persoonalliset kortit olivat halutuimpia.

Kuka muistaa puhelinkopit ja ennen kaikkea puhelinkortit? Puhelinkortit olivat 1990-luvun teknologinen edistysaskel julkisen puhelinliikenteen maailmassa ja monipuolinen keräilykohde, joka kävi sittemmin tarpeettomaksi kännyköiden yleistyessä. Samalla ennen niin yleiset puhelinkopit katosivat katukuvasta.

Suomessa Sonera alkoi käyttää puhelinkorttikoneita ensimmäisenä. Turun Telelaitos oli ensimmäisiä suomalaisia puhelinyrityksiä, jotka vaihtoivat kolikkopuhelimensa korteilla toimiviin puhelinmalleihin 1990-luvun alkupuolella. Yleisöpuhelimien käyttö oli tuolloin yleistä ja puhelinkortit nähtiin kehityksen kärkenä. Korteille oli ostohetkellä ladattu tietty määrä saldoa ja ne toimivat joko magneettiraita- tai sirutekniikalla.

Vuonna 1993 Turun telelaitos lanseerasi Huuto-puhelinkorttisarjan yhdessä turkulaisen Taideyhdistys Arte ry:n kanssa. Sarjaan kuului 21 erilaista puhelinkorttia, joiden suunnittelijoina oli 21 turkulaista taiteilijaa, muun muassa Anna-Maija Aarras, Matti Helenius, Kerttu Horila, Kristina Isaksson, Manno Kalliomäki, Hilkka Könönen ja Tiina Vainio.

Puhelinkorttisarja julkistettiin Galleria Titanikissa 10.6.1993. Projektiin liittyi näyttely ”Langallista huutoa ja muita ääniä” (11.6.–11.7.1993), jossa oli esillä puhelinkorttien lisäksi myös 21 puhelinvastaajaa. Niihin kukin taiteilija oli jättänyt oman viestinsä. Kortteihin on ikuistettu kuvia eri tekniikoin toteutetuista taideteoksista. Mukana on grafiikkaa, valokuvia ja maalauksia. Hilkka Könösen suunnittelemassa kortissa on valokuva kolmesta pienestä lapsesta. Ann Sundholmin kortin vähäeleinen kalanruoto on tyylikäs ja humoristinen. Reino Koivulan kortissa ravihevosen silmälappuina ja aisan pehmikkeenä ovat magneettijuovaiset puhelinkortit. Suu ammollaan huutava ihmishahmo on aiheena Kerttu Horilan kortissa.

Kirjava kokoelma puhelinkortteja

Erilaisten puhelinkorttien valikoima oli suuri ja vaihteli jonkin verran paikkakunnittain. Telen lisäksi paikalliset puhelinyhtiöt nimittäin laskivat liikkeelle omia puhelinkorttejaan. Tapahtumien, kuten Pori Jazz -festivaalien ja Särkänniemen 25-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistiin puhelinkortteja. Oli myös juhlakausiin liittyviä kuvituksia, kuten jouluisia ja pääsiäisaiheisia kortteja. Lisäksi puhelinkortit toimivat yritysten ja järjestöjen mainoksina, joskus jopa käyntikortteina. Turun museokeskuksen esinekokoelmassa on muutamia puhelinkortteja, joiden aiheet vaihtelevat Aurajokinäkymistä piirrettyyn Turun puhelimen Tintti-lintuun ja 1990-luvun suositun Jyrki-nuortenohjelman logoon. Onpa mukana Paavo Nurmi -maratonia mainostavia korttejakin.

 

Erikoisteemaisia puhelinkortteja kirjoittajan omista kokoelmista. Kuva: Ringa Takanen.

Puhelinkortit olivat suosittu keräilykohde, joita kerättiin niin käytettyinä kuin käyttämättöminäkin. Harvinaiset ja persoonalliset kortit olivat halutuimpia. Kortteja kerättiin myös numerosarjojen ja virhekorttien perusteella. Lapset vaihtelivat puhelinkortteja myös kotimaisten ja ulkomaisten kirjekavereidensa kanssa. Puhelinkorttien keräilystatuksesta kertovat erityisesti tunnettujen jääkiekkoilijoiden kuvilla varustetut puhelinkortit, joiden takana on tietoa pelaajista. Turun puhelimen jääkiekkoilijakortit ainakin muistuttavat hyvin pitkälti perinteisiä urheilijakeräilykortteja.

 

Turun telelaitoksen esitteessä vuodelta 1993 povattiin puhelinkorteille ”pysyvää asemaa keräilyn kohteina.” Kuitenkin vuosikymmenen lopulla kännykkä ilmestyi lähes jokaisen suomalaisen käteen ja korttipuhelimien voittokulku pysähtyi. 2000-luvun puolivälin tienoilla korttipuhelimet olivat jo pääosin hävinneet.

 

Lähteitä:

Turun Telelaitoksen esite: Huuto-puhelinkorttisarja. 1993.

Avomaa, Pentti, ”Muistatko vielä tämän kortin? ’Nyt niitä kaupataan yli 100 eurolla.’” Et-lehti, 16.10.2015. (haettu 5.7.2021)

Inna, Lauri, ”Miksi R-kioski myy edelleen puhelinkortteja?” Turun Sanomat, 19.6.2006. (haettu 5.7.2021)

 

Tietoa kirjoittajasta

Ringa
Takanen
Tutkija
Turun museokeskus