Kuukauden esine: E. Julinin apteekin lääke-etiketit

1800-luvulla lähes kaikki lääkkeet valmistettiin apteekeissa paikan päällä. Yllä on yksityiskohta Turun museokeskuksen kokoelmaan kuuluvasta E. Julinin apteekin etikettipohjasta, josta voi liimata etiketin oikeaan lääkkeeseen. Silmiinpistävää etikettipohjassa on, että monet lääkkeet luettaisiin nykyään kuuluvaksi pikemminkin ravitsemuksen piiriin. Pohjassa on mainittu muun muassa viinistä saatava viinikivi, sitruunaöljy, kanelitipat, rosmariiniviina, raparperisiirappi, ruusuhunaja, Riga Balsam-likööri ja karlsbadinsuola.

Nykyään on tyypillistä ajatella terveyden suhteen dualistisesti: Ravinto saadaan luonnosta ja lääkkeet tulevat tehtaista. Kuitenkaan vielä 1800-luvulla tai 1900-luvun alussakaan eivät lääketiede ja farmasia tehneet niin selvää eroa ravitsemuksen ja lääkinnän välille kuin nykyään. Kaikki, mitä ihminen laittoi suuhunsa, nähtiin oleelliseksi osaksi sairauksien hoitoa. Aikana ennen synteettisen teollisen lääkekemian ylivaltaa valmistettiin lääkkeet usein luonnontuotteista. Ruoka tai ruoka-aineista jalostetut rohdokset nähtiin keskeisenä keinona hoitaa sairauksia. 

Monia aineita, jotka nykyään luetaan ruoka-aineiksi – kuten kanelia, rosmariinia, lipstikkaa, kaakaota, hunajaa, suolaa, mustikkaa, raparperia tai viiniä – hyödynnettiin lääkinnässä joko suoraan tai rohdoksina. Kanelia ja lipstikkaa käytetiin ruuansulatusvaivoihin. Karlsbadinsuolaa hyödynnettiin muun muassa ummetukseen. Rosmariini vaikutti ruumiinlämpöön ja verenkiertoon. Hunajaa käytettiin yskään. Kaakaota käytettiin sydänvaivoihin. Raparperi toimi ulostus- ja mahalääkkeenä. 

Kuva: E. Julinin apteekin etikettipohja, yksityiskohta. Turun museokeskuksen kokoelmat.

Pitkään luultiin, että orgaanisia yhdisteitä löytyy vain luonnosta, ei ihmisen valmistamina laboratorioissa. Vaikka synteettinen orgaaninen kemia, joka valmistaa lääkeaineita toisten aineiden välisiä reaktioita käyttämällä, alkoi kehittymään vuoden 1860 jälkeen, oli se pitkään 1900-luvun alkuun asti lapsenkengissä. Perinteisessä rohdoslääkinnässä ei ero lääkkeen ja ruuan välillä ollut niin selkeä. Vaikka antiikkinen käsitys ruuansulatukseen vaikuttamalla säädeltävästä ruumiinnesteiden (veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi) tasapainosta oli joutunut kyseenalaiseksi jo 1800-luvun alussa, perustuivat monet lääkkeet vielä 1900-luvun alussakin vatsan toimintaan vaikuttamiseen. Viiniä tai siitä johdettuja lääkkeitä oli käytetty ainakin 5000 vuoden ajan ruuansulatuksen parantamiseen ja ruuansulatuskanavan vaivoihin. Yrteistä valmistettuja likööreitä puolestaan käytettiin paitsi ruuansulatuksellisten vaikutusten takia myös kuona-aineiden poistoon.

Vaikka antiikista periytynyt ruumiinnesteoppi ei enää ole pitkään aikaan ollut fysiologian perustana, ei nykylääketieteen ja vanhan lääketieteen välille tulisi tehdä liian jyrkkää kategorista eroa. Elintapojen ja koko ympäristön merkitys terveydelle on alettu lääketieteessä taas tiedostaa. Monilla ruoka-aineilla on havaittu olevan lääketieteellisiä vaikutuksia. Esimerkiksi kaurapitoisen ruokavalion on todettu alentavan kolesterolia ja mustikan sisältävän runsaasti suolistobakteerien toimintaan vaikuttavaa kuitua. Nykyään lääketieteessä on taas alettu ajatella, että ravitsemus on ihmiselle paitsi energian lähde, niin myös terveyden kulmakivi. Liian kulunut ei ole sanonta ”elä, naura, rakasta ja syö hyvin!”

Kuva: E. Julinin apteekin etikettipohja. Turun museokeskuksen kokoelmat.