Museoarki: Muovista luuksi — 3D-tulostetun esineen matka tulosteesta esiteltäväksi esineeksi

Tämä oli täysin erilainen maalattava kuin esimerkiksi panssarivaunu tai viikinkisoturi ja juuri siksi kiehtova ja opettava projekti.

Pääkuva: Ville Kaakinen / TMK.
 

Joskus työpöydälle laskeutuu keskimääräistä mielenkiintoisempi ja erikoisempia haasteita. Tällä kertaa kyseessä oli laatikollinen 3D-tulostettuja muovisia lusikoita. Nämä olivat osa Menneisyyden taikalaatikko -projektia, missä museota viedään heidän luokseen, jotka eivät pysty itse museoon tulemaan. Olin lupautunut maalaamaan nämä niin, että ne näyttäisivät luisilta. Tämä tehtävä oli langennut minun harteilleni koska harrastan miniatyyreilla pelattavia strategiapelejä. Harrastukseen kuuluu, ainakin minulla, tärkeänä osana myös näiden miniatyyrien maalaaminen. Tämä oli jotain muuta kuin panssarivaunu tai keskiaikainen keihäsmies. Kiinnostava haaste! Mutta miten tällainen operaatio tapahtuu?

Aivan ensimmäisenä lusikka piti puhdistaa maalauskuntoon. Raavin turhat tulostuksessa jääneet roskat pois. Näitä oli ilahduttavan vähän. Hyvän skannauksen ansiosta koko esineen pinta tarvitsi vähän käsittelyä. Ennen seuraavia työvaiheita, piti lusikka ensin kuitenkin pestä. Ihan normaalilla astianpesuaineella ja lämpimällä vedellä. Muoviesineillä, oli kyseessä sitten valu tai tuloste, on yleensä jotain rasvaa pinnassa vaikka mitä tekisi. Pesu varmistaa sen, että esineen pinta on puhdas ja maalit tarttuvat kunnolla. Alkuperäisesineessä enemmän kuluneita kohtia tulosteissa hioin sekä laitoin tarvittaessa hiuksenohuen kerroksen Eri Keeperiä pitämään pinnan sileämpänä tarvittaessa. Itse tulostusjälki oli pinnasta huokoista. En siis halunnut peittää pinnan luumaista käsituntumaa kokonaan.

Tuloste ennen mitään maaleja. Tästä se lähtee. Kuva: TMK.


Seuraavana oli jonossa pohjamaalaus. Päädyin mustaan pohjaväriin koska koko lusikka oli suhteellisen tumma väriltään, ja halusin että muovin luumainen huokoisuus pääsisi oikeuksiinsa. Käyttämäni maalaustekniikat tekisivät sen, että huokosten pohjat jäisivät mustaksi, kuten ne lusikassa olivat.

Yksi erä pohjamaalattuja valmiina. Kuva: TMK.

Seuraavana värinä valitsin melkein valkoisen, vähän ruskeaan taittavan tai vaihtoehtoisesti puun sävyä jäljittelevän värin. Minkä maalasin pintaan ns. drybrush-tekniikalla. Tässä tekniikassa maalataan esine mahdollisimman kuivalla pensselillä, niin että pensseliä käytetään mahdollisimman kevyesti. Näin väriä jää kevyt kerros ja etenkin korotettuihin kohtiin. Luoden ainakin toivottavasti luonnollista varjostus- ja kulumajälkeä. Usein jouduin laittamaan toisen tai jopa kolmannen kerroksen. Kokeilin myös välillä tehdä ensimmäisen drybrush-kerroksen täysin valkoisella värillä, käyttäen vasta seuraavassa ruskeampaa sävyä.

Yhdessä erässä kokeilin pohjalla valkoista-drybrush kerrosta. Epätasainen jälki oli tarkoituksellista, koska alkuperäisesineen pinnan väri oli myös epätasainen. Kuva: TMK.
 
Erä missä Natural woodgrain -värillä tehtyä erittäin vahvaa drybrushausta. Kuva: TMK.


Seuraavaksi maalasin samaa tekniikkaa käyttäen lusikkaa lisää. Riippuen mitä väriä alkuperäisen pinnassa oli, käytin eri värejä eri kohdissa. Lusikan pesän laikut olivat hankalampia. Nämä onnistuivat parhaiten siten, että maalasin laikut heti ensimmäisen maalikerroksen jälkeen, minkä jälkeen ne sävyttyivät sopiviksi seuraavissa kerroksissa. Pyrin yleisesti käyttämään kevyitä maalikerroksia, jotta lusikan sävyt muuttuisivat hitaasti ja jotta lusikka ei näyttäisi tässä työvaiheessa siltä, että olisin maalannut sen pintaan impressionistisen taideteoksen. Tämä teki loppusävytyksestä helpomman.

Lopuksi tein niin, että valelin lusikanpesän mustalla, veteen sekoitetulla väriseoksella. Tällainen seos menee oikealla seoksella pienimpiinkin rakoihin ja huokosiin, saaden lusikan näyttämään kuluneelta ja elämää nähneeltä. Kun tämä oli kuivunut. Viimeistelin kaiken vielä vaalealla drybrush-tekniikalla. Sävyttäen kaiken tasaisen ja luonnollisen sävyiseksi. Kaikesta huolimatta saattoi osa lusikoista vielä tämänkin jälkeen näyttää siltä, että eri värien rajat olivat liian selkeitä. Tässä tapauksessa otin käyttöön yhden harvinaisemmin mainitun miniatyyrimaalauksen tempun. Pyyhekumin. Pyyhin sillä kevyesti koko esineen pinnan, mikä pehmensi värien rajoja saaden jäljen näyttämään luonnollisemmalta. Samoin se pehmensi värejä muutenkin ja sai esineen näyttämään kuluneemmalta. Viimeistelin työn useammalla kevyellä kerroksella mattalakkaa. Koska pyyhekumien miniatyyrikäytössä on kuulemani mukaan useita eri koulukuntia ja joku kuitenkin miettii. Niin käyttämäni pyyhekumi oli pehmeä.

Sävytystä eri väreillä menossa. Kuva: TMK.

Lusikoita oli maalauksessa useampia.  Yksikään niistä ei näytä täsmälleen samalta kuin alkuperäinen. Mutta sävyt, laikut etc. ovat samanlaisia kuin alkuperäisessä, vaikka eivät juuri samassa kohtaa esinettä olisi. Jos olisi halunnut 100% kopioita, olisi se vaatinut aivan liian pitkää työaikaa jokaiselle lusikalle. Koska printattuja lusikoita oli useita, koki tekniikka ja värivalikoima jatkuvaa pientä muutosta ja, toivottavasti, parannusta joka lusikan kohdalla. Siksi on vaikea antaa täsmällistä listaa, mitä värejä missäkin on käytetty. Heille keitä kiinnostaa, on artikkelin lopussa lista käytetyistä värisävyistä.

Kaikki värit ovat vesiliukoisia akryylimaaleja, ns. miniatyyrimaaleja mitä käytetään myös pienoismalleihin sekä miniatyyripelien figuurien maalaamiseen. Pensseleinä käytin miniatyyrien maalaamiseen tarkoitettuja erikoispensseleitä. Hiekkapaperit, Liima sekä vastaavat työvälineet olivat perustavaraa mitä saa mistä tahansa rauta- tai käsityökaupasta.

Heille, jotka rakastavat numeroita ja tilastoja voin kertoa, että lusikan ensimmäinen prototyyppi vaati n. 30 minuuttia työtä. Kun taas mietittyäni prosessin läpi ja paranneltuani sitä, valmistui suurin osa lusikoista noin 7 minuutissa. Tähän ei toki ole laskettu mukaan spraymaalien kuivumisaikoja. Mutta yhden erän kuivuessa, pystyi jo työstämään seuraavaa tai edellistä erää.

Projektin haastavin osa oli se, että nyt maalattiin ns. 1:1 skaalan esineitä. Eli alkuperäinen esine oli oikeasti samankokoinen, kuin maalattava. Maalaan normaalisti skaalavälillä 1:100-1:72, joten jouduin alussa miettimään koko prosessin uudestaan. Samoin nyt kyseessä ei ollut figuuri miljoonalla pienellä yksityiskohdalla. Vaan yksikertainen kulunut lusikka. Tämä oli täysin erilainen maalattava kuin esimerkiksi panssarivaunu tai viikinkisoturi ja juuri siksi kiehtova ja opettava projekti.

Loppukaneettina totean vielä, että jokainen maalari maalaa omalla tyylillään. Joku voisi tehdä asiat täysin toisin. Tämä oli minun versioni.

Lopputulos. Kuva: TMK.

Käytetyt värit:

Musta pohjavärispray.

Mattalakkaspray.

Musta ja valkoinen miniatyyrimaali eri valmistajilta.

Maalivalmistaja Vallejon valikoimista käytin seuraavia värejä:

Päävärinä käytin Iraqui Sandia ja/tai Natural Wood Grainia

Sävytyksessä käytin tämän lisäksi seuraavia: Cavalry Brown, English uniform, Flat Brown, Wood Grain.

Valmis lusikka osana taikalaatikkoa. Kuva: Ville Kaakinen / TMK.

Infolaatikon teksti: Riina Tiainen, amanuenssi.

Museo tulee asiakkaan luo Menneisyyden taikalaatikossa

Turun Museokeskuksessa pilotoitiin vuonna 2019 ”Menneisyyden taikalaatikko”-hanke, jonka ideana oli tuoda museohetki sellaisten henkilöiden luo, jotka eivät pääse itse vierailemaan museossa.

Hankkeessa tuotettiin Menneisyyden taikalaatikko -paketti, johon kuuluu kuvia Museokeskuksen kokoelmien kokoelmaesineistä, taideteoksista ja valokuvista, tietoa ja keskusteluvihjeitä sisältävä vihkonen, sekä pieniä 3D-tulostettuja ja maalattuja kopiota kokoelmaesineistä.

3D-kopiot tehtiin kokoelmiin kuuluvista pienistä puisista lelueläimistä, luulusikasta ja pyykkipojasta.

Pilottiprojektin kumppanina oli Turun kaupungin kotisairaanhoito. Valmista Taikalaatikkoa jaettiin Muistiyhdistyksen edustajille käytettäväksi asiakkaiden kanssa. Palvelupaketti on hyödynnettävissä myös palvelutaloissa, ryhmätoiminnassa sekä omaishoidon asiakkaiden parissa.

Vuoden 2020 lopulla on alkamassa seuraava vaihe, nimeltään Saariston taikalaatikko. Siinä sisältöjä kehitetään edelleen niin, että kotona tai hoitolaitoksessa tapahtuva museoelämys on entistä paremmin räätälöity kunkin asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin.

Menneisyyden taikalaatikko. Kuva: Ville Kaakinen / TMK.

 

Tietoa kirjoittajasta

Jukka
Salonen
Turun museokeskus
Asiasanat: