Vaali vanhaa: Nappi

Ensi alkuun napit olivatkin statusta varten, metalli kiilsi kultaa ja hopeaa, lasi heijasteli kristallisena ja reliefimäinen koristelu puhui suvun tai virka-aseman merkkikieltä.

Kokoelmatyössä mietitään alituiseen, mitä pitäisi säästää, mitä poistaa tai kieltäytyä ottamasta vastaan säilytystilojen pullistellessa. Miten museon tulisi kerätä kokoelmia ja vaalia vanhaa konmarittamisen kulta-aikana? Miten kokoelmat voivat tukea taloudellisesti ja ilmastoystävällisesti nykyajan vaatimukset täyttävää museotyötä? Mitä tulisi kerätä: esineitä vai merkityksiä, ja missä säästää: varastotiloissa vai museo-objektien määrässä?

Hyvä kokoelmaobjekti avaa näköaloja kaukaiseen menneisyyteen yhtä lailla kuin lähihistoriaankin. Monen ison ja pienen esinetyypin, myös napin, historia kertoo kulutustottumusten muutoksista ja esineiden muuttuvista arvoista sukupolvien ketjussa.

Museokeskuksen arkeologisessa kokoelmassa on 29 alanumeroa puisia, luisia tai sarvesta tehtyjä nappeja tai napin valmistukseen liittyviä materiaalipaloja. Löytöyhteyksiin perustuvan arvion mukaan vanhimmat alan esineet ajoittuvat 1300-luvulle. Kuvassa on Varhainen Turku -kaivauksissa vuonna 2006 löytynyt luun kappale, johon on tehty pyöreitä reikiä. Kyseessä lienee nappien valmistuksen jäämäpala. Indusjoen laaksosta Pakistamista on löytynyt vieläkin vanhempaa aineistoa jopa 5000 vuoden takaa.

Keskiajalla vaatetuksessa käytettiin paljon hakasia ja nauhakiinnityksiä sekä joskus myös nappeja. Kuvassa todennäköisesti nappien valmistukseen liittyvä luun kappale 1300-luvulta. Kuva: Maarit Lassila / TMK.

Ranskassa oli jo 1500-luvulla jopa nappien valmistajien kilta. Mistään historiallisesti vähäpätöisestä asiasta ei siis ole kyse. Ensi alkuun napit olivatkin statusta varten, metalli kiilsi kultaa ja hopeaa, lasi heijasteli kristallisena ja reliefimäinen koristelu puhui suvun tai virka-aseman merkkikieltä. Museokeskuksen kulttuurihistoriallisen kokoelman vanhimmat napit kertovat tarinoita yläluokkaisesta elämästä ja vauraudesta. Vanhin niistä on tähtimäisellä kukalla korkokuvana koristeltu kaksoisnappi, joka on ajoitettu vuoteen 1672.

Nappimallit ovat kehittyneet aikojen saatossa. Kulttuurihistoriallisen esinekokoelman vanhin nappi on luokiteltavissa paremminkin kaksoisnapiksi. Se on ajoitettu vuoteen 1672. Tämä metallista valmistettu asun pikantti yksityiskohta on koristeltu tähtimäisellä, kukkaa esittävällä kohokuvalla. Kuva: TMK

 

Konservaattori puhdistaa naisen 1700-luvulta peräisin olevan silkkitaftijakun metallinappia pumpulipuikolla. Työssä ei tavoitella alkuperästä hohtoa, koska materiaali kuluu kiillottaessa. Somisteet on kiinnitetty jakun etureunaan, takaliepeisiin ja hihojen käänteisiin. Kaikki 24 nappia ovat vain koristeita, sillä itse asu suljetaan edestä hakasella. Päältä kullattujen arvokkaiden nappien halkaisija on 5 cm ja niitä koristaa kukkakimppua esittävä kaiverrus. Jakun nappeja voi ihastella Turun linnan Pohjoisen näyttelyhallin uudistetussa esillepanossa. Kuva: TMK.

 

Museon kokoelmaan kuuluu myös kaksi morsiuskorunappia 1700-ja 1800-lukujen vaihteesta. Arvokkaiden koristenappien keskellä on suuri hiottu lasikivi ja sen ympärillä 10 pienempää hiottua lasikiveä. Tämä upea morsiuskoru lainattiin Designmuseon Suomalainen koru -näyttelyyn vuosina 2009–2010. Kuva: TMK.

Nykyajan sukupuolineutraaliin pyrkivässä arvomaailmassa edellisten sukupolvien vaatteet herättävät myös kysymyksen, mihin on tarvittu vasemmalle ja oikealle avautuvat naisten ja miesten napitukset? Säädyllisyyskö oli kyseessä? Kirkossa oli naisten vasen ja miesten oikea puoli. Käänteinen napitus esti vilkuilemasta toisen puolen vaatteen rakosiin, mikä olisi saattanut johdattaa mieltä sopimattomiin aatoksiin. Vai oliko sittenkin syynä miesten ja naisten yhteiskunnalliset roolit? Saiko mies aseensa helpommin takin sisältä oikealle avautuvan takin piilosta? Oliko naisen helpompi imettää oikealla kädellä lasta kannatellen ja avata toimenpidettä varten napit vasemmalla kädellä. Nykyisin asut ovat nappien suhteen unisexiä ja miesten napituksesta on tullut vallitseva käytäntö.

Miesten silkkiliivissä 1700-luvulta on 15 käsin tehtyä nappia ja käsin ommellut napinlävet. Puupohjaiset napit on päällystetty liivin silkkikankaalla ja koristeltu silkkilangalla kirjoen. Arvokkaat napit viimeistelevät liivin ja toimivat käytössä erinomaisesti. Kuva: TMK.

Napit ovat myös osa henkilökohtaista muistin maisemaani. Yksi mielipuuhistani oli leikkiä äidin nappilaatikolla. Asetelin nappeja värien mukaisiin kuvioihin ja koon mukaisiin järjestelmiin. Mukana oli luu-, puu-, metalli ja muovinappeja, kannallisia ja kaksi- tai nelireikäisiä. Äiti oli huolissaan, etten vain kadota yhtään, sillä napit olivat tärkeitä ja toiset niistä kalliitakin tarvekaluja vaatteiden korjaamisessa ja valmistuksessa. Joka nappi otettiin talteen matonkuteita leikattaessa tai maasta löydettäessä.

Omat lapseni ovat sen sijaan saaneet leikkiä nappilaatikollani huolettomammin, sillä käsityöhaluni ja -taitoni ovat vähäiset. Napinläven ompelun vaikeutta en edes halua muistella. Oletettavasti seuraava sukupolvi ei juuri nappeja keräile eivätkä käsityöharrastajat kärsi napinlävenompelukammosta automaattiompelukoneittensa ääressä. Muovi muutti maailman nappienkin osalta. Halpoja nappeja käytettiin alusvaatteissa ja arkipaidoissa. Useimmiten ne olivat kaksireikäisiä muovilantteja. Jopa koristenapeista tuli edullista kulutustavaraa. Niitä myytiin pahvilevyyn kiinnitettyinä sekatavarakaupan tiskiltä esimerkiksi Grönroosin kaupassa Taivassalossa. Nykyisin nappien arvo taitaa olla matalimmillaan. Yleisestä asenteen muutoksesta kertonee, että ennen arvokkaat asun yksityiskohdat saatetaan surutta liimata vaikka pahvinpalaan askartelutuokion tohinassa. Tietenkin kierrätystä sekin!

Taivassalossa Grönroosin kaupassa myytiin punaisia koristenappeja pahvilevyyn kiinnitettyinä. Pyöreät kukkakuvioiset napit olivat tuotannossa oletettavasti 1940–60-luvuilla. Kyseessä olivat niin sanottuja kantanapit, joissa on taakse upotettu metallirengas kiinnitystä varten. Kuva: TMK.

 


 

Tietoa kirjoittajasta

Riitta
Kormano
Intendentti
Turun museokeskus
Asiasanat: