Alussa oli siemen

Tämä näyttely antaa toivon siemenille muodon ja nostaa ne lentoon

Hyvä Anu, 
ja kaikki te taiteen ystävät. 

Kun sain etukäteen tutustua tähän näyttelyyn, ymmärsin, miten olemme eläneet kuluneen vuoden vailla taidekokemuksia. Uuteen tilaan ja uuden taideteoksen keskelle astuminen tuntui koko kropassa. Muistin jälleen, miten kokonaisvaltainen ja puhdistava kokemus vuoropuhelu taiteen kanssa voi olla. 

Tämä aika on tehnyt näkyväksi, kuinka syvä merkitys estetiikalla ja myös mystiikalla, taiteella ja taidekokemuksilla on elämäämme ja siihen, että voimme hyvin. 
Voin aavistella, että tämä kolmen vuoden matka on ollut sinulle Anu melkoinen. Ja yhtä lailla teille museoväellä. Mutta tämä hetki on tärkeä myös meille museoissa vierailijoilla. 

Siemen, joka on itänyt, tarvinnut kasvurauhan ja levon, on nyt avautunut, kukkii kaikessa värikylläisyydessään.  
Olen iloinen ja vaikuttunut siitä, että saan jakaa tämän juhlahetken teidän kanssanne.  

Jokainen meistä muistaa, miltä tuntuu puhaltaa voikukan vaaleita haivenpalloja ilmaan. Yhä uudelleen ja uudelleen. Siemenet leviävät, lähtevät lentoon, ovat kevyitä ja vapaita. Tuuli kuljettaa niitä mihin tahtoo, yli kaikkien ihmisten tekemien rajojen. Voikukan puhallukseen tiivistyy vapaus, kesän alkutunnot. Se palauttaa mielen uudestaan ja uudestaan hetken keveyden. 

Alussa on siemen, kaiken alku – mutta mitä ihmiselle sitten tapahtuu, vaikka sitä ei itse huomaa?
Sitä taidat Anu kysyä näyttelyn kautta itseltäsi ja jokaiselta näyttelyvieraalta. 

 

Taiteilija Anu Pentik ja teos Rauha. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.

Alussa oli siemen -näyttelyn kautta kuljetat meitä kutsuvalla tavalla matkalle omaan elämään. Avaat vastaansanomattomasti ovet lapsuuden kukkaniityille. Viet haaveiden keveyteen, orastavien unelmien keskelle, elämän täyteyteen, mutta muistutat myös, millaista elämä oli ja on, kun se on kuin hiiltynyt kelopuu. Siemen ei kuitenkaan kuole. 

”Kyse on vaelluksesta, ihmisen matkasta.”

Ihmisen elämä on pitkä kotimatka. Jokainen pieni matkan alku muistuttaa kaiken alusta ja matkan loppu perille pääsemisestä, kotiin paluusta. Elämänmatkan aikana etsimme yhteyttä toisiin ihmisiin ja kaipaamme rakkautta ja kodin kokemusta. Sitä tunnetta, jossa voimme kokea olevamme hetken perillä.

Haavoitta emme selviä, mutta toivon siemen itää aina

Elämä jättää jälkensä. Kuljemme läpi kevyiden unelmien ja vahvojen voimien, myös umpikujiin. Haavoitta emme selviä, mutta toivon siemen itää aina. Vaikka muuta ei olisi, on jossain mielikuvitusniitty ja mielikuvituslintu, jotka löytävät siemenen. 
Tämä näyttely antaa toivon siemenille muodon ja nostaa ne lentoon. 

Kaikki eletty ja koettu vaikuttavat meissä, kerrostuvat meihin. Aivan niin kuin kelopuun pintaan tai keramiikkaan. Yksi elämäntehtävistämme on rakentaa omasta elämäntarinasta kertomus, jonka kanssa voi elää. Ja jonka kanssa voi löytää rauhan.

Tämän näyttelyn jokainen huone on vaikuttava kokonaistaideteos, joka sulkee ihmisen sisäänsä. Päästää lähelle ja vie matkalle, joka tuntuu iholla, sielussa ja mielessä, muistissa ja muistoissa. 

Pohjoinen

Sen lisäksi, että taiteesi täällä kutsuu aistimaan, kokemaan ja tuntemaan oman elämän matkan erilaisia vaiheita, koen, että tämä näyttely on vahva puheenvuoro elämästä, joka on kiinnittynyt luontoon. Minusta tuntuu, että täällä tuntuvat maankamaran sydämenlyönnit. 
Taiteestasi välittyy maisema, jonka keskellä arkeasi elät. Posio, missä on kotinne, elämäntehtäväsi ja missä olet kolmen vuoden ajan tätäkin näyttelyä työstänyt, merkitsee saamekielellä pyhää.
Savi ja kelopuu ovat syvästi kiinni maassa. Pohjoisen valo taas elää taideteosten väreissä, pinnoilla. Hiljaisuus ja rauha ovat läsnä. 
Kokemus on pyhä, Posio tuntuu.  
On siemeniä, lehtiä, kukkia. Ja värejä: keltaista, oranssia, vihreää, punaista. Minun mieleeni jäi näyttelyyn tutustuessa vahvana appelsiinin väri: olit kuuden vanha, äitisi on yllättäen kuollut, kotiin on tullut yksinäinen isä, joka on tuonut lapsilleen appelsiinit.
Olko se vahvojen värien siemen? 

Anu Pentik: Nuoruus. Kuva: Tanu Perintö.

Vimma ja voima

Alussa on siemen, kaiken alku – mutta mitä ihmiselle sitten tapahtuu, vaikka sitä ei itse huomaa?
Kauneudentaju on lahja. Se, että olet onnistunut tuomaan sitä myös ihmisten arkeen, on poikkeuksellista, merkityksellistä ja arvokasta, kiitos siitä. 
Nämä taideteokset taas kertovat siitä, että savi on elämäntapasi. Täällä aistii määrätietoisuutesi, vahavan tahtosi, energisyytesi, luomisen vimman ja voiman. 

Rakas Anu, 
tässä näyttelyssä, tällä vaelluksella, teemme rinnakkain kahta matkaa: ulkoista matkaa ja sisäistä matkaa. 

Kiitos siitä, että kutsut meitä teostesi kautta matkalle, joka on ennalta-arvaamaton, jossa tuntuu Posio - pyhä. Kotipa kulkee mukana maailman halki. 
Siemen ei ole vain alussa, siemen on myös edessäpäin.

Hyvät taiteen ystävät, 
Wäinö Aaltosen museo, joka on suunniteltu kolmiulotteiselle taiteelle, antaa upean kehyksen Anu Pentikin vahvoille teoksille. 

Lämpimästi tervetuloa koskettavalle matkalle! 

Posio – pyhä

Piispa Mari Leppäsen avajaispuhe Anu Pentikin näyttelyssä Alussa oli siemen 3.6.2021 julkaistaan WAMin blogissa sekä Turun kaupungin Kulttuuriblogissa 9.8.2021. 

Tietoa kirjoittajasta

Mari
Leppänen
Piispa
Kuva: Jani Laukkanen / Kirkon kuvapankki