Huoneiden kirja – talon kokoinen taideteos, johon astutaan sisään

Huoneiden kirja on kokonaisen talon kokoinen teatteriesitys, johon astutaan sisään. Se perustuu Saila Susiluodon samannimiseen proosarunokokoelmaan, joka jo kirjana luo erikoisen, 64 huoneen muodostaman talon. Huoneiden kirja -esitys rakentaa huoneet ainutlaatuisiksi, kokemuksellisiksi teoksiksi. TEHDAS Teatterin 20-vuotisjuhlaesitys saa ensi-iltansa elokuussa 2021 yhteistuotantona Aura of Puppetsin ja Aurinkobaletin kanssa.

Huoneiden kirja valoi jo marraskuussa 2019 perustansa ja kurkottaa monitaiteisen työryhmän voimin pikku hiljaa kohti kurkihirttään. Koronaepidemian takia toteutus kuitenkin siirtyi vuodella elokuuhun 2021. Tulemme nyt tekemään työtä jo luotujen rakenteiden varaan. Kantavia rakenteita teoksessa onkin kolme: monitaiteisuus, immersiivisyys ja tilalähtöisyys

Monitaiteisuus tarjoaa yllätyksiä

Tämä teos on hengästyttävän moniäänisen, eri taiteenaloja edustavan työryhmän yhteistyö. TEHDAS Teatteri, Aura of Puppets ja Aurinkobaletti tuovat mukaan omaa vahvaa osaamistaan muun muassa nukketeatterista, tanssista ja esitystaiteesta.

Mukana on myös muita tahoja sekä monialaisia freelance-taiteilijoita, -muusikoita ja -kuvataiteilijoita. Näin eri taiteet yhdistyvät yllätyksellisillä tavoilla talon huoneissa.

Tällaiset verkostot toimivat ja yhdistävät ihmisiä Turussa jo nyt, ja Huoneiden kirja on erityisen suuri ja yhtenäinen osoitus tästä kuhinasta.

"On totta, vesi on kävellyt minua pitkin taitavasti kuin silmänkääntäjä” (Saila Susiluoto) Huoneiden kirjan maailmaa etsitään esineiden kautta. Kuva: Jesper Dolgov.

Immersiivisyys lupaa seikkailua

Sana immersiivinen suomennetaan yleensä upottavaksi, sillä immersiivistä esitystä ei vain katsota ulkoa päin, vaan siihen astutaan sisään. Keskiössä on mysteerin ja seikkailun tuntu, immersiivisyys vetoaa ihmisen ydintarpeeseen tutkia tuntematonta, olla mukavuusalueensa rajamailla.

Huoneiden kirja on sukellus oikeasta maailmasta tuntemattomaan – fiktiiviseen, mutta täysin yhtä todelliseen. Aistit ja mielikuvitus terävöityvät; kaikella näyttää olevan merkitystä, myös sattumanvaraisilla yksityiskohdilla.

Katsoja valitsee itse, mikä on hänen tarinalleen tärkeää.

Susiluodon teoksen kehyskertomuksessa ”tyttö kävelee tuulenpuhkomaan taloon, löytää vanhan taulukon, se ei ole kirjoitusta, vaan merkkejä … hän ei tiedä, miten edetä talossa … hän heittää hopeista kolikkoa …” Myös nyt rakentuvan Huoneiden kirjan aluksi osallistuja heittää kolikolla itselleen henkilökohtaisen reitin. Samalla teos myös kutsuu häntä poikkeamaan ennalta annetulta reitiltä. Huoneiden kirja onkin jännittävä yhdistelmä kohtalonomaista vääjäämättömyyttä ja vapaata valintaa.

”Silloin kalat uivat katsomaan välkehtivin ihoin. Hän näkee niiden kuviot, suomut, evien hulmuavat kankaat.” (Saila Susiluoto) Huoneiden kirjan maailmaa haetaan laboratoriotyöskentelyllä tyhjässä talossa. Kuva: Jesper Dolgov.

Kantavista rakenteista kantavin onkin siis katsoja, tämän teoksen yhteydessä pikemminkin kokija, talossa kulkija, seikkailija. Koska jokaisella on ainutlaatuinen reittinsä talon läpi, kaikilla on talolle omat kysymyksensä kysyttävänään, on esityksiä oikeastaan yhtä monta kuin katsojiakin.

Immersiivisen teatterin juurien voi ajatella olevan tietokonepelin kokemuksessa, jossa pelaaja on maailman keskellä ja vaikuttaa siihen. Nykymaailmassa tuo upottava seikkailu toteutuukin usein juuri virtuaalisesti. Nyt teemme teosta, jossa kokonaisvaltainen, upottava maailma on luotu käsityönä, ajallisesti ja tilallisesti jaetuksi, käsinkosketeltavaksi kokemukseksi.

Tilantuntua

Tilalähtöisyys tarkoittaa sitä inspiroivaa lähtökohtaa, että esitystila on myös lavastuksen ja koko dramaturgian perusta. Tilan yksityiskohdista, kuten seinän halkeamasta, tiputtavasta vesihanasta tai ahtaasta komerosta, tulee myös esityksen osia. Avaruus tai ahtaus virittävät tunnelmia, materiaalit luovat mielleyhtymiä, akustiikka ja lattiantuntu välittävät alitajuisia viestejä. Esitys ei voisi toteutua missään muualla!

”Kun iloon nakutetaan reikä, tuleeko siitä muka suru?” (Saila Susiluoto) Kuva: Jesper Dolgov.

Koska esitystila on tällä hetkellä vielä vahvistamatta, olemme tutkineet tarkemmin kahtakin eri taloa immersiivisen teatterin välinein.

Alkusyksystä 2019 kokoonnuimme erääseen tyhjillään olevaan toimisto- ja varastorakennukseen, ja annoimme sen johdattaa meitä kohti sitä seikkailua, johon kutsumme myös katsojan. Tämä laboratoriotyöskentely näytti meille ne loputtomat mahdollisuudet, joita tilan, tekstin, esiintyjien, liikkeen, äänen, valon ja eri materiaalien virta kokemukselliselle esitykselle tarjoaa.

”Tuuli tuo suolaisen äänen, se loiskuaa hänen reunojaan vasten, hioo ne pois.” (Saila Susiluoto) Kuva: Jesper Dolgov.

Merkitysten piiloleikki

Ensimmäisenä työpäivänämme tuossa talossa lanseerasimme harjoitteen nimeltä Huoneiden kirja -piilonen. Puolet porukasta hakeutui jonnekin talon syövereihin, etsi paikan jonne asettua ja loi sinne erilaisia esityskokeiluja. Toinen puoli porukasta lähti hetken päästä etsimään, ja löysi – niin mitä?

Ei enää vain kollegoja, jotka kokeilivat jotakin idean itua, vaan todellisia oudon talon outoja asukkeja, joiden elämä tuntui vinksahtaneella tavalla luonnolliselta juuri siinä ikkunasyvennyksessä, portaikossa tai kaapissa mistä he löytyivät.

Ulko-oven kynnykselle oli juurtunut makaava portinvartija, toinen hahmo kutsui minut kehtoon meren äärelle. Löysin pysähtyneen huoneen, jonka ikkunassa satoi, vaikka päivä oli aurinkoinen, ja näin sormien esiintyvän lattianrajan pienessä aukossa. Kuuntelin Susiluodon tekstejä näiden hetkien äärellä, tai niitä oli jätetty löydettäviksi ja luettaviksi huoneisiin.

Katso video: Huoneiden kirja -laboratorio elokuussa 2019. Video: Jussi Virkkumaa, musiikki: Lau Nau.

Ymmärsin viikon työskentelyn kautta, mihin Huoneiden kirjan dramaturgia tulee perustumaan. Koska tilalähtöinen ja immersiivinen teos syöttää niin paljon informaatiota ja impulsseja, ei niitä voi kuvitellakaan pureskelevansa katsojalle valmiiksi. Ei, pikemminkin katsojan pitää saada virittäytyä talon taajuudelle, auki omalle kokemukselleen ja valmiiksi oman tarinansa luomiseen.

Ylin kuva: ”Hän ompeli yöt, tällainen oli ryijy: puu kaivertaa oksat kuun läpi. Tekee hopeista omenaa.” (Saila Susiluoto) Kuva: Jesper Dolgov.