Kirjojen keskellä eläminen tekee hyvää

Ääneen lukeminen on rakkautta

Törmäsin taannoin lehtikirjoitukseen, jossa lukijalta viattomasti kysäistiin, että kasaantuuko luettavien teosten pino yöpöydälläsi hälyttävää vauhtia? Haaveiletko yhä vain uusista kirjoista ja ihanista klassikoista, vaikka edellisetkin opukset ovat kesken? Etkö ymmärrä ollenkaan niitä, jotka kyselevät keskustelupalstoilla, miksi kukaan omistaa enää nykypäivänä kirjahyllyn?

Kyllä, kyllä ja kyllä vastasin kaikkiin kysymyksiin ihan heittämällä ja sain diagnoosiksi, että olen ilmiselvästi tsundoku-ihminen. Tsundoku-ihminen on siis tyyppi, joka ei yksinkertaisesti voi vastustaa uusien kirjojen houkutusta.

Uskallan epäillä, että joulupukki taitaa myös olla tsundoku-henkinen persoona. Ainakin minun perheeni kirjallisuus- ja lukuharrastusta hän on tukenut vuosittain kiitettävästi. Meillä koko perhe tuntee intohimoa kirjoihin ja lukemiseen, joten kirjojen hamstrailusta ei tarvitse tuntea minkään asteista syyllisyyttä. Joulun aikaan koko perhe piti kotoisasti omaa lukupiiriä olohuoneessa. Tyttären kanssa luettiin ensin omat lahjakirjat ja sitten vaihdettiin kirjat päikseen.

Lukuilon jalanjäljillä

Oli ihan mahtavaa saada olla mukana kansainvälisessä Open the Door for Reading -hankkeessa kahden vuoden ajan. Hankkeen sisältöjen ytimessä olivat varhaisen lukutaidon edistäminen ja lukuinnon lisääminen.  Tärkeä pointti oli myös tietoisuuden lisääminen lukemisen positiivisesta merkityksestä lapsen kehityksen tukijana. Jokaisella hankematkalla vaihdettiin kokemuksia ja verkostoiduttiin kansainvälisten hankekumppanien kanssa sekä benchmarkattiin hyviä menetelmiä lukuinnon edistämiseksi.

Yliopistoyhteistyön myötä tarjolla oli myös mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Hankkeen yksi tärkeä tulokulma olikin asian tiimoilta tehdyn tutkimustiedon hyödyntäminen käytännön tarpeisiin. Ulkomaan vierailuilta jäi taskuun useita inspiroivia ideoita. Ajatus ja idea Turussa jo kahtena vuotena järjestetystä Lokakuu on lukukuu -lukukampanjasta tuli mukaan Göteborgin matkalta.

 

Brysselissä pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa Kamishibai-teatterimenetelmän keinoin toteutetun satutuokion.  Milanosta mieleen jäin vierailu 3–5-vuotiaiden lasten koulussa. Nämä pikkuiset koululaiset olivat luoneet kirjallisuuslähtöisessä työpajaprojektissa omia taikamaailmojaan maa-, tuli-, ilma- ja vesiteemojen ympärille.

Työpajojen pohjaksi lapsille oli luettu satuja, tarinoita ja tietokirjoja aiheen tiimoilta. Kirjoihin tutustumisen jälkeen ilmiöitä tarkasteltiin taidelähtöisesti työpajoissa. Kirjojen inspiroimana lapset olivat luoneet vedenalaisia maailmoja sekä työstäneet erilaisista kierrätysmateriaaleista idearikkaita taideteoksia. Lasten tekemät taideteokset tekivät minuun suuren vaikutuksen.

 

Ääneen lukeminen on rakkautta

Open the Door for Reading -projektin tuotoksena on koostettu Hyppy tarinoihin -kirjanen, johon on koottu ideoita ja tietoa siitä, kuinka voi tukea pienten lasten kielellistä kehitystä ja kiinnittymistä lastenkirjallisuuden maailmaan.

Kirjasessa painotetaan sitä, että kodin rooli lasten lukutottumusten luojana on hyvin tärkeä. Vanhempien oma lukuharrastus ja lukevan aikuisen malli kannustaa lasta myös lukemisen pariin. Lukutottumukset ja asenne syntyvät siis jo varhaislapsuudessa. Ääneen lukeminen on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa lapsen lukuinnostukseen.

Lukemisen hyvää tekeviä vaikutuksia on listattu useissa eri lähteissä. Lukeminen on ainakin minulle hyvin voimaannuttava ja tärkeä harrastus. Nojatuolimatkat avaavat ovia erilaisiin maailmoihin, on ihanaa antaa tarinan viedä ja heittäytyä elämyksiin. Lukeminen virkistää mieltä sekä stressin hetkellä myös rentouttaa. Kutkuttava ja koukuttava teksti imaiseen mukaansa, viihdyttää, herättää ajatuksia ja tunteita, saa välillä nauramaan ja välillä kyynelehtimään. Kokemuksesta voin kertoa, että kirjojen keskellä eläminen tekee hyvää. Kirjat hellivät mieltä ja hyväilevät sydäntä.

Heena Hiltunen

Tietoa kirjoittajasta

Leena
Hiltunen
lastenkulttuurin suunnittelija
Kirjastopalvelut, vapaa-aikatoimiala