Lastenkulttuurikeskus kulttuurintutkijan silmin

Kesä on Seikkailupuiston sesonkiaikaa.

Hyvien huomenien toivotuksia, kahvin tippumista, päivän eväiden purkua jääkaappiin. Aamupalaverissa käydään läpi paikallaolijat, kerrotaan päivän ohjelma ja sovelletaan sitä sopivasti.

Tänään on tulossa kaunis ja sateeton kesäpäivä, eli pomppulinnan voi avata. Menkää te neljä pystyttämään sitä. Tästä lisää kesän sarjakortteja Liikennekaupunkiin menijöiden mukaan. Menkää te puolestanne auttamaan keppihevospajaan kesäateljeeseen, paja on ollut suosittu ja asiakkaita riittää. Te kaksi lähdettekin aamun aikana hakemaan lisää keppihevoskeppejä kuluneiden tilalle. Kokemuskeskuksen avaamisessa voisi mennä joku vanha tekijä auttamaan, siellä aloittaa tänään uusi työntekijä. Joka perjantainen lasten kirpputori alkaa parin tunnin päästä. Tänään teatterissa on luvassa sirkusesitys, teknikkoamme tarvitaan siellä iltapäivällä. Tarinamuskari ja Satuseikkailu ovat tuttuun tapaan aamupäivällä. Vielä muutama asia tiedoksi kaikille ja pari eilisen aikana herännyttä kysymystä. Ei muuta, kuin hyvää työpäivää kaikille!

Enemmän kuin puisto.

Kesä on lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston sesonkiaikaa. Iloisen keltainen pomppulinna sekä Liikennekaupunki polkuautoineen ja safariautoineen taitavat olla turkulaisille tuttuja maamerkkejä Kupittaanpuistossa. Vakiokävijöitä ja sarjakortin ostajia riittääkin paljon. On kuitenkin ilahduttavaa huomata toisinaan, kuinka uudet tulokkaat, tuoreet vanhemmat tai paikkakunnalle muuttaneet lapsiperheet löytävät palveluidemme ääreen. Monet tällaiset turkulaiset ja kauempaa tulevat turistit yllättyvät silminnähden kuullessaan, että järjestämme juuri heidän perhettään kiinnostavaa toimintaa, josta he eivät ennen tienneet. Ehkä he eivät osanneet odottaa sellaista leikkipuistolta.

Olen pitkäaikainen turkulainen, mutta minun on häpeäkseni myönnettävä, että yllätyin itsekin Seikkailupuiston tarjonnan laajuudesta ja monipuolisuudesta tutustuttuani siihen paremmin. Se ei ole ainoastaan vuorokauden ympäri auki oleva leikkipuisto – vaikka erityisen hieno sellainen se onkin. Se on myös paljon muuta, kuten aamupalaverimme sisältökin jo paljastaa.

Ammattitaidolla ja sydämellä

Oma työnkuvani tuotantoassistenttina on järjestää Seikkailupuiston kesän tapahtumia, tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan sekä avustaa tuottajaa, toiminnanjohtajaa ja toimistoa jos jonkin näköisissä juoksevissa asioissa. Kulttuurintutkijan koulutukseni, johon sisältyy folkloristiikan pääaineopintojen lisäksi humanistisia ja liiketoimintaosaamisen sivuaineita, on osoittautunut osuvaksi ja hyödylliseksi tässä työssä. Välillä olen päässyt yllättäviinkin mutta hauskoihin työtehtäviin: tekemään blogitekstiä, radiomainosta, lehtihaastattelua, infokylttejä, metsästämään heinäpaaleja ja kukkalahjoituksia juhannussalon koristeluun, järjestämään somearvonnan tai saattamaan artistejamme päivällisravintolaan.

Päävastuunani oleva tapahtumatuotanto on kuitenkin ehkä opettavaisin yksittäinen tehtäväni. Sen myötä olen oppinut paljon Turun kaupungin sisäisestä tapahtumatuotannosta sekä Nuortenpalveluiden valtavan laajasta toiminnasta. Turku on pullollaan niin kaupungin alaisia, yksityisiä kuin yhdistysvetoisia lastenkulttuurin edistäjiä, osaajia ja toimijoita. On ollut ilo päästä tekemään yhteistyötä joidenkin heidän kanssaan ja tuomaan tätä tärkeää toimintaa näkyviin. Lastenkulttuurin toimijoiden keskuudessa vallitsee parhaimmillaan innostava ilmapiiri, jossa uusia ideoita esitetään ja otetaan käyttöön uudistuvassa toiminnassa.

Tämän ensimmäisen Seikkis-kesäni aikana olen nähnyt, kuinka ammattitaitoista ohjelmaa Seikkailupuisto järjestää ja kuinka sydämellä tätä toimintaa tehdään. Se ei ole itsestäänselvyys, ja siksi se onkin täällä niin hienoa.

Teatteriesitykset ja lastenmusiikkikonsertit ovat alansa ammattilaisten kädenjälkeä.

Esitysten ja arjen kulisseissa häärivät raudankovat tekniikan ammattilaiset. Taidetoiminnasta vastaavat vuosikymmeniä talossa olleet osaajat yhdessä uusien vaihtuvien moniosaajien kanssa. Syksyn ja kevään kerhotoimintaa ja avoimia pajoja pyörittävät lastenohjaamisen, musiikin, tanssin, sirkuksen, kädentaitojen ja muiden taiteenlajien koulutetut ammattilaiset. Kesäajan työntekijöiden osalta puolestaan paikka on kuin suuri sulatusuuni. Kesäkaudeksi liki kymmenkertaistuva työntekijäpooli koostuu sekin suurelta osin monivuotisista tekijöistä ja lastenohjaamisen ammattilaisista, mutta mukaan mahtuu myös opiskelijoita, tukityöllistettyjä ja elämänsä ensimmäisessä työpaikassa olevia nuoria. Loppujen lopuksi kaikki ovat kuitenkin yhtä joukkoa, saman aamupalaveripöydän äärellä.

Lastenkulttuuria kaikille ja ajassa eläen

Osa Seikkailupuiston toiminnoista on pyörinyt samalla konseptilla vuosia, mutta aina mukana on myös jotain uutta. Kesän aikana olen huomannut, että tekijöillä on voimakas halu kehittää toimintaansa jatkuvasti paremmaksi. Tässä halutaan kuunnella asiakkaita – eli lapsia. Suuresta organisaatiosta ja pitkistä perinteistä huolimatta uskon, että muuttuminen on mahdollista ja silloin tällöin hyväksi.

Toimintaa suunnitellaan täällä kaikille. Se tarkoittaa maksuttomia ja edullisia toimintoja, ajan hermolla pysymistä sekä saavutettavuuden ja esteettömyyden ajattelua kaikessa tekemisessä. Asiakkaaksi kelpaa kuka tahansa, juuri sellaisena kuin on. Seikkailupuiston tehtävä on pyrkiä palvelemaan heitä heidän tarvitsemallaan tavalla.

Toiminnan suuntaaminen lapsille ei tarkoita sen arvon olevan alempi, kuin jos se suunnattaisiin aikuisille. Vauvojen, lasten, nuorten, erityistä tukea tarvitsevien tai perheiden tekemä taide on taidetta siinä missä kenen tahansa muun. Pääasia on ilon kautta tekeminen ja itsensä ilmaiseminen tekemisen ja taiteen kautta. Minulle Seikkailupuisto merkitsee paikkaa, jossa lapset pääsevät tekemään juuri tätä.

Seikkailupuisto, Kupittaankatu 2, 20520 Turku

turku.fi/seikkailupuisto

Tietoa kirjoittajasta

Rebekka
Hermonen
Tuotantoassistentti
Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto