Luontosinfonia lähestyy

Toivottavasti tapaamme torstaina Forum Marinumilla!

Aloitin korkeakouluharjoittelijana Turun filharmonisessa orkesterissa huhtikuussa. Työtehtäväni ovat pääasiassa orkesterin tuotannossa ja viestinnässä, ja olen harjoitteluni aikana päässyt osallistumaan monien tapahtumien ja projektien järjestelyihin. Harjoitteluni huipentuu 26.8. kuultavaan Luontosinfoniaan, elokuvalliseen ulkoilmakonserttiin Forum Marinumilla. Suuren tapahtuman järjestelyihin osallistuminen onkin inspiroivaa – kyseessä on monen tahon yhteinen ponnistus. Etenkin pitkälti virtuaalisen kevään jälkeen on ollut upeaa, että pääsen vielä harjoitteluni aikana tuotannon ytimeen järjestämään fyysisiä tapahtumia.

Suurtuotantopalapeli

Korkeakouluharjoittelijan näkökulmasta Luontosinfonian kaltainen suurtuotanto on valtava palapeli. Se, mikä yleisölle näyttäytyy viihtyisänä tapahtuma-alueena ja upeana konserttina on vaatinut lukuisten ihmisten työpanoksen. Suurten palasten, kuten kirjaimellisesti suuren lavan hankinnan lisäksi tuotanto koostuu lukuisista pienistäkin palasista: esimerkiksi kuoron harjoituksia varten valtavasta nuottimateriaalista on poimittava haettava oikeat tiedostot ja lähetettävä ne eteenpäin. Lisäksi käytännön tehtävien ohella esillä ovat suuremmat temaattiset pohdinnat. Harjoitteluni alussa sain virittäytyä Luontosinfonian tunnelmaan pohtimalla alustavia teemoja ja puhujia ennen Luontosinfoniaa käytävään paneelikeskusteluun.

Toki oman lisänsä järjestelyihin tuovat koronatilanteen seuraaminen, muuttuviin rajoituksiin mukautuminen sekä tänä vuonna elokuun epävakainen ja kylmä sää. Tilanne pitää järjestäjän varpaillaan, ja jännityksellä odotammekin lähestyvää tapahtumapäivää. Toivottavasti tapaamme torstaina Forum Marinumilla!

 

Luontosinfonia

Tietoa kirjoittajasta

Vilja
Välimäki
Korkeakouluharjoittelija
Turun filharmoninen orkesteri