Mikko Paakkola - taidemaalari

Siinä se oli: kotikaupungin myöntämä tunnustus tehdystä taiteellisesta työstä.

Ennen kuin kiitän Turun kaupungin kulttuurilautakuntaa minulle myönnetystä apurahasta, haluan kiittää kaupunkia eräästä toisesta asiasta: Taiteen talosta. Suomen taiteilijaseuran ateljeesäätiön hallitsemissa tiloissa minulla on oma huoneeni yhdessä noin neljänkymmenen muun kollegan kanssa. Projekti on upea. Vuokrankorotukset tosin voisivat olla nyt nähtyä maltillisempia.

Sitten mitä syvimmät kiitokset Aboa-apurahasta. Turku osaa yllättää.

 Dixmuidessa vuonna 2006.

Joskus kauan, kauan sitten ollessani jäsenenä Taiteen keskustoimikunnassa, eli suomalaisen taiteen politbyroon syvässä ytimessä, virkamiestasolta lähti yleinen tiedustelu valtion apurahan merkityksestä taiteilijoille.

Pidin palopuheen kysymyksen typeryydestä: apuraha on rahaa, sillä voi ostaa kaljaa ja näkkileipää ja maksaa vuokrat ja hyvässä lykyssä hankkia vielä niitä taiteilijatarvikkeita. Puheenvuoroni oli osoitettu ennen muuta palkkatöissä toimivien taiteenalojen edustajille, he kun haihattelivat tunnustuksesta ja sen sellaisesta. Jos imartelua kaipaa niin sitä varten ovat linnan juhlat, prenikka itsenäisyyspäivänä sekä 4H-kerhon viiri sijoitettavaksi lipaston päälle. Me oikeat taiteilijat tarvitsemme rahaa, kokkarit ja muu sälä kuuluvat turhuuden markkinoille.

Kunnes sitten koitti 15.12. vuonna 2022. Minun oli pakko muuttaa mieleni.

Porvoon Kulmagallerissa vuonna 2018.

Olin palaamassa pitkähköltä lounaalta Helsingistä, ja Onnibussi oli ehtinyt Salon kohdalle, kun sain kännykkääni puhelun Turun kaupungilta, eikä kyse ollut unohtuneesta ajasta hammaslääkärille eikä ulosmittaukseen venyneistä parkkisakoista. Turun kaupungin kulttuurilautakunta oli päättänyt myöntää minulle Aboa-apurahan. Taloudellinen turva vuoden työskentelyyn.

Silloin oli lähellä, että olisin purskahtanut itkuun. Kyse ei ollut pelkästään rahasta. Siinä se oli: kotikaupungin myöntämä tunnustus tehdystä taiteellisesta työstä. Ja usko tulevaan. Meni tunteisiin.

Tottahan se palopuheeni silti oli: raha on rahaa, ei sen kummempaa, ja taiteilijalle apuraha on tulonmuodostusta. Valitettavan pientä ja sattumanvaraista toki, mutta maastahan tässä ponnistetaan.

Minulle nyt on kyse jostain muusta: yllätyksestä, tunnustuksesta ja tulevaisuudesta.

Suomen suurlähetystössä Brysselissä vuonna 2019.

Neljänkymmenen vuoden taipaleelle on sattunut pari vastaavaa hetkeä: ensimmäinen tipahti postilaatikosta vuonna 1987 kertomaan, että minulle ollaan myöntämässä Ranskan valtion opintoapuraha. Käänteentekevä tapaus. Paris j'arrive.

Toinen tuli puhelinlankoja pitkin. Kolmisenkymmentä vuotta sitten Helsingin Taidehallista soitettiin, sillä Suomen taideyhdistys oli päättänyt myöntää minulle dukaattipalkinnon Nuorten näyttelystä.

Sittemmin ei ole ollut hiljaista, mutta nousut ja laskut ovat arkipäiväistyneet samaa tahtia kuin kansalliset rajat ovat madaltuneet, ja kateuden kavalat kouratkin ovat tutustuttaneet ihmisluonteen heikkouksiin.

Aikoinaan en ymmärtänyt, miksi niitä puukkoja satelee selkään, en niin ihmeellistä asemaa ollut mielestäni saavuttanut, mutta perspektiivi valaisee: olihan se ärsyttävää. Kauppa käy ja apurahoja tippuu ja maantiedekin on vain numeroita. Ja nyt sama meno jatkuu. Elän ilmeisesti sitä uutta nuoruutta, tosin syystä tai toisesta ilman kateellisia sivalluksia. Tai ehkä vain en huomaa niitä. Iän mukanaan tuomaa parkkiintumista.

Millainen on sitten tämä kateuden kohde? Siihen pieni anekdootti. Muuan ystäväni kysyi, mitenkäs sujuu diabeteksen hoito.

− Oikein hyvin, hoitotasapaino on hallussa. Tämä siksi että noudatan määräyksiä.

− Ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässäsi.

Mitä siihen mitään lisäämään. Näinhän se. Joten ei mikään ihme, että seuraavat näyttelyni ovat paikoissa nimeltään Räyhä Turussa ja Rankka Helsingissä.

Galleria Voûte Schiedamissa.

Ikä kuitenkin hio särmät: maaliskuun 12 päivä matkustan Hollantiin, jossa galleria Voûte avaa uuden näyttelytilansa. Suomennettuna galleria holvikaari. Ja kaari jatkuu: vuoden 2024 alussa ollaan Helsingin Kanneltalossa. Tietenkin, vaikka viittauksen mukainen kanteleeni soisikin kauneimmin taivaassa, sinne matka käy minulla vain ja ainoastaan maalausteni kautta, joten tehdään nyt niitä. Kun kerran tilaisuus on. Siitä kiitos.

Taidemaalari Mikko Paakkola Galleria Cupidossa 2022.

Tietoa kirjoittajasta

Mikko
Paakkola
Taidemaalari