Oma päivä kaikenlaisille mimmeille

Korona ei pysäyttänyt Mimmi Magiaa-tapahtumaa

Mimmi Magiaa-tapahtuma striimataan toista kertaa Nuorten taide-ja toimintatalo Vimmasta 10.10.2021 klo 13 alkaen ja sitä voi seurata Turun nuortenpalveluiden YouTube-kanavalla. Tapahtuman toteuttajina ovat Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto sekä Nuorten työpaja Fendarin viestintäpaja.

Korona-aika on ollut yleisesti ottaen hyvin hankala tapahtuma-alalle ja sitä se on ollut myös nuortenpalveluiden tapahtumille. Monet tapahtumat on suunnittelun jälkeen jouduttu perumaan tai siirtämään tulevaisuuteen. Näin ei käynyt kuitenkaan pitkän historian omaavan Mimmi Magiaan kanssa ja viime vuonna tehtiin 15:s tapahtuma joka oli ensimmäinen striimatussa muodossa. Pelkästään jo tämä oli hyvä syy siihen, että tapahtumaa on jatkettava ja koska tapahtumia ei juurikaan ollut, niin tälle oli iso tarve.

Itse olen tuottanut tapahtumaa vuodesta 2017 alkaen ja viime vuosina Mimmi Magiaan kävijämäärä on ollut 250- 450 kävijän välissä. Ennen koronaa tapahtuma on ollut luonteeltaan messuhenkinen, jossa nuoret ovat saaneet nauttia elämyksistä, kauneudesta ja yhdessä tekemisestä. Tapahtumassa on ollut idoleita, esikuvia, hulluttelua ja hauskanpitoa ystävien kesken. Vuodelle 2020 loimme yhdessä Turun seudun Setan ja kuvaajamme Ella Kiviniemen kanssa tapahtuman uuden sloganin ”oma päivä kaikenlaisille mimmeille” joka ei poissulje trans- ja muunsukupuolisia tapahtumasta.

Mimmi Magian striimiä varten rakennettiin Vimman saliin kodikas haastattelu- juontostudio.

Lähitapahtumasta striimiksi

Kun koronatilanne ryöpsähti käyntiin viime vuoden maaliskuussa, piti Mimmi Magiaan kohdalla tehdä vaikea päätös siirrosta. Oli aika innovoida jotain uutta ja ajatus striimistä alkoi muhimaan mielessäni heti tuon päätöksen jälkeen. Tapahtuma siirrettiin kansainväliseen tyttöjen päivään lokakuulle. Elokuun lopulla koronatilanne alkoi muuttua jälleen vaikeammaksi ja teimme päätöksen toteuttaa tapahtuma ensimmäisen kerran striiminä.

Lähdimme työryhmän kanssa pohtimaan miten saisimme lähitapahtuman piirteitä tuotua esiin striimissä. Paloittelimme tapahtuman osiin ja kasasimme siitä uudenlaisen kokonaisuuden, joka sisälsi kuitenkin tuttuja elementtejä. Päätimme tehdä inserttejä ennen tapahtumaa jotka liitettiin lähetykseen. Inserttejä tehtiin Turun tyttöjen talosta, Turku Game Academystä, nuorten omasta työpajasta Präkäämöstä ja haastattelussa oli myös opetusministeri Li Andersson. Inserttien avulla halusimme tuoda esiin palveluja, joita nuoret saattaisivat tarvita, harrastusmahdollisuuksia, konkreettista tekemistä kotona sekä nuorille hyvän esikuvan. Tapahtumapäivänä meillä oli esiintymässä muusikko F ja tubettaja Iinaps, jotka tarjosivat myös lisää esikuvia, hyvää musiikkia ja mukavaa meininkiä. Lisäksi meillä oli tapahtuman ikisuosikki bingo, joka lisäsi tapahtuman vuorovaikutteisuutta, kun nuoret pääsivät osallistumaan tähän virtuaalibingoon johon olimme saaneet upeat palkinnot.

Vuosien aikana on tullut oltua monissa erilaisissa tapahtumatuotannoissa mukana, mutta tämä oli uusi aluevaltaus ja ensimmäinen striimi hieman ns. pakonsanelemana. Striimin tuotannossa oli tärkeää painottaa eri asioita kuin lähitapahtumassa. Esimerkiksi visuaalisuus on äärimäisen tärkeä seikka, joka nousee keskiöön. Lähitapahtumassa voi riittää melko koruton lava, koska livekokemus on kaikkein tärkein. Toinen korostuva seikka on se, että juontaja on henkilö, joka on tottunut puhumaan kameralle. Valitsimme tiktokkaaja Ninaonilon, joka aiemmin oli ollut tapahtumassa esiintyjänä ja oli tehnyt yhteistyötä Turun kaupungin kanssa muutenkin.

Tunnelmia vuoden 2020 Mimmi Magiaa-striimitapahtumasta (YouTube).

Vuosi 2021 ja tulevaisuus

Ensimmäinen striimitapahtuma oli kaikin puolin menestys ja se oli myös mahtava oppikokemus, josta saimme hyvät eväät tämän vuoden striimin toteutukseen. Olemme hieman hioneet tapahtumassa ilmenneitä kehityskohteita ja olen varma, että lopputulos tulee olemaan vielä parempi kuin viime vuonna. Tänä vuonna tapahtuma tulee perustumaan viime vuonna hyväksi havaittuun runkoon. Tapahtumassa päästään tutustumaan Turku Rock Academyyn, Turun nuoreen teatteriin ja Präkäämö tulee tarjoamaan taas mielenkiintoista tekemistä käsillä. Tapahtumapäivänä haastatteluun tulee näyttelijä Linda Hämäläinen, joka nähdään Turun kaupunginteatterin ”Kysy siskoilta”-näytelmässä. Esiintymässä nähdään energiaa, vimmaa ja aavistus punk-asennetta sisältävä rockyhtye Luukas Oja sekä herkän melankolista musiikkia tekevä Ellis. Tapahtuman juontaa tänäkin vuonna valloittava tiktokkaaja Ninaonilo.

Nämä kaksi striimattua tapahtumaa ovat olleet hyvin mielenkiintoisia tuottaa, mutta tulevaisuudessa tulemme tilanteen sen salliessa ottamaan ilomielin jälleen asiakkaat tapahtumaan. Se onko tapahtuma ainoastaan lähitapahtuma jää nähtäväksi vai siirrytäänkö kenties lähitapahtuman ja striimin hybridimuotoon, jolla tavoitettaisiin entistä enemmän nuoria. Joka tapauksessa oma päivä kaikenlaisille mimmeille on osoittanut tärkeytensä Turun alueen nuorille.

Kuvat ja video Ella Kiviniemi

Tietoa kirjoittajasta

Sami
Blomberg
ohjaaja, tapahtumatuotannosta vastaava
Nuorisopalvelut