Patsastelua kulttuurikuntoilureitillä

Mitä tapahtuu, kun päättää lähteä kulttuurikuntoilemaan ensimmäistä kertaa? Syntyykö tästä kaupunkitarina vai piiloleikki? Olenko kulttuurikuntoilun jälkeen lost in Turku vai tunnenko rakkaan kaupunkini vieläkin paremmin? Päätin ottaa asiasta selvää.

Aloitin aamuni lataamalla puhelimeeni Citynomadi-nimisen sovelluksen aamukahvin juonnin ohessa. Tänään lähden kulttuurikuntoilemaan, ajattelin mielessäni. Mutta minne? Reitin valinta oli yllättävän vaikeaa ja vaihtoehtoja oli monta. Päädyin kirjastolle etsimään karttoja erilaisista kulttuurikuntoilureiteistä. Halusin käteeni paperikartan, sovelluksen tueksi, ja tiesin karttoja löytyvän pääkirjastosta.

Kulttuurikuntoilureitit polveilevat monipuolisessa ympäristössä.

Eniten minua kiinnosti Patsastelu-niminen kartta. Karttaan oli koottu reittejä, joiden varrella sijaitsee erilaisia ulkoveistoksia ja ympäristötaideteoksia. Päädyin reittiin kaksi, koska se oli kunnolleni sopiva, pituus 3 kilometriä ja reitti olisi selkeä lenkki.

Suuntasin matkani kirjastolta kohti ensimmäistä kohdetta reitillä: Paavo Nurmen patsas, joka sijaitsee Aurasillan kupeessa. Patsas oli minulle ennestään tuttu, mutten tiennyt sen katsovan Littoisten harjoitusmaastoja kohti, kuten Citynomadi-sovellus minulle kertoi.

Päivä oli aurinkoinen ja vastaan tulevat ihmiset iloisia. Jonkin aikaa reittiä käveltyäni mieleeni juolahti erityisen voimakkaasti sana ”kulttuurikuntoilu”. Se oli varmaankin jossain kohtaa kymmenien portaiden jälkeen, jotka johtivat ylös Samppalinnanmäelle. Asia hymyilytti, vaikka ajattelinkin porraskuntoni hieman rapisseen. Ilmassa tuoksuivat kesä ja kukkaset, oli täydellinen sää kiireettömään kävelylenkkiin.

Uusi lempipaikka

Löysin Samppalinnanmäeltä kauniin muistomerkin (Patsastelu, reitti 2, kohde 3). Se on omistettu Gustav Albert Petreliukselle ja symboloi Petreliuksen hyväntekeväisyystyötä. Citynomadi-sovellus kertoo Petreliuksesta myös muutaman mielenkiintoisen yksityiskohdan. Hän on esimerkiksi perustanut Turkuun Suomen ensimmäisen paitatehtaan.

Felix Nylund: Äiti ja lapsi, 1915. Harmaa graniitti. G. A. Petreliuksen muistomerkki.

Petreliuksen muistomerkin luota avautuivat upeat maisemat koko Turun keskustan yli. Tässä halusin viipyä pidempään, tutkia muistomerkkiä ja katsella kaupunkia. Lisäsin heti paikan listalle lempipaikoistani Turussa, niin paljon siitä pidin. Otin myös paljon valokuvia, reitti ja sen varrella olevat kohteet olivat hyvin kuvauksellisia.

Matka jatkui. Jossain vaiheessa sovellus ei pysynyt perässäni ja totesin tehneeni pari ylimääräistä mutkaa, kuntoni oli siis selkeästi jo parempi. Itselläni ei ollut tarkkaa aikataulua, joten muutama mutka ei haitannut. Oli ihanaa vain kävellä ja tutkia kaikkea reitin varrella olevaa. Nautin päivästä ja kiireettömyydestä. Matkalla näin useita hienoja taideteoksia ja veistoksia.

Mieleeni jäi erityisesti teos Ahkerat lukutoukat. Se on hauska ja oivaltava teos, joka sai hymyn huulille.

Simo Helenius: Ahkerat lukutoukat, 1975. Betoni.

Toinen erityisen mieleenpainuva teos oli Wäinö Aaltosen museon edessä oleva Myrsky-veistos, josta opin matkalla paljon uutta, vaikka veistos olikin minulle jo jonkin verran tuttu.

Löytämisen riemua ja kulttuurikylpy

Citynomadi-sovellus ilmoittaa aina, kun ollaan jonkin teoksen kohdalla. Oli mielenkiintoista lukea sovelluksesta patsaista ja veistoksista, niiden tarinoista ja tekijöistä. Löytämisen riemua riitti. Reitti oli myös mukavaa kuljettavaa: vaihtelevaa maastoa, portaita, kallioita, puistoa, jalkakäytävää, kaupunkia ja luontoa. Paperikartasta oli hyötyä reitin loppupäässä, kun kännykkäni akku alkoi uhkaavasti loppua.

Lämmin ja kaunis päivä teki kävelystä täydellistä. Mieli ja keho virkistyi, jonka lisäksi sain vielä kunnon kulttuurikylvyn. Voi olla, että seuraavaksi kokeilen perheeni kanssa Piiloleikki-reittiä, jossa etsitään pienoispatsaita. Jos kohdalle sattuu yhtä kaunis ja aurinkoinen päivä, otan kyllä ensi kerralla juomapullon mukaan. Kulttuurikuntoilusta jäi jano. Tätä lisää.

• Tutustu Kulttuurikuntoilureitteihin

Kuvat: Laura Eirola