Rockin uudet muodot

Rokki soi haasteista huolimatta. 

Turku Rock Academyn keikat, klinikat ja festarit:

Koronaepidemian takia monen suunnitelmat kevään osalta menivät uusiksi. Kulttuuriala on ollut yksi epidemian suurimpia kärsijöitä. Alan toimijat ovat kuitenkin ihailtavalla tarmolla ja nopeudella reagoineet muuttuneeseen toimintaympäristöön ja uusia toimintatapoja ja keinoja kulttuurin jakamiseen koteihin on nyt ihan jokaisen näppien ja näppisten ulottuvilla. 

Stream on -keikkoja kahdesti viikossa

Turku Rock Academykään ei jäänyt toimettomaksi koronan sulkiessa Auran Panimon ovet. Noin kahdessa viikossa saatiin pystyyn uusi livestream-tapahtumakonsepti, missä nuorten bändit esiintyvät netin välityksellä kaksi kertaa viikossa Vimman lavalta kotiyleisöille. 

Stream on -keikkasarja on otettu lämmöllä vastaan, huhtikuun aikana keikkoja on käynyt katsomassa jo yli 8 000 henkilöä. 

Turku Rock Academyn klinikatkaan eivät jääneet kevään osalta täysin kuulematta, vaan huhtikuussa oli mahdollista seurata etänä Kari Laaksosen klinikkaa äänittämiseen ja miksaamisen liittyen.

Myös muut Rock Academy Finland -verkoston kaupungit ovat tahoillaan järjestäneet keikkailtoja, klinikoita ja klubeja etäyhteyksien avulla. Poikkeusaika onkin tarjonnut kiinnostavan tilaisuuden päästä verkoston kautta kurkistamaan esimerkiksi Kemin tai Raahen musagenreen omalta kotisohvalta. 

Ilahduttavaa on ollut huomata, että myös uusia yhteistyökuvioita on kehitetty verkoston kaupunkien välillä. Tästä hyvänä esimerkkinä Kemin ja Kouvolan yhteiset Evakkoklubit, joissa päästään kuulemaan paikallisten nuorten bändien lisäksi mielenkiintoisia haastatteluja. Streamit ovat katsottavissa myös jälkikäteen ja paikallisia artisteja voi halutessaan tukea ostamalla vapaaehtoisen lipun.

Ensimmäisillä Turku Stream Festivaleilla kuullaan 12 paikallista bändiä kahdelta lavalta kahden päivän aikana.

Turku Stream Festival verkossa kesäkuussa

Rock Academyn kesään ovat vahvasti kuuluneet kesäfestarit, jotka tältä kesältä on pääasiallisesti jouduttu perumaan. Turku Rock Academy ei tästäkään lannistunut, vaan uusin aluevaltaus on siirtää festaritkin verkkoon. 

Kaikkien aikojen ensimmäinen Turku Stream Festival rokataan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5. - 6.6. Pääesiintyjinä ovat Tommi Läntinen duo sekä Mira Luoti / Mika Haapasalo (Happoradio) duo. Muut esiintyjät ovat paikallisia yhtyeitä. Kahdelta lavalta kuullaan kahden päivän aikana yhteensä 12 paikallista esiintyjää. Festarit, kuten muutkin Turku Rock Academyn toteuttamat keikat, ovat seurattavissa Turku Rock Academyn YouTube-tilin kautta.

Kristallipallokaan ei osaa ennustaa milloin päästään taas palaamaan normaalien keikkaelämysten, kesäfestarien ja livekohtaamisten pariin. Varmaa on kuitenkin se, että rokki soi ja musiikkia kuullaan ja nähdään haasteista huolimatta. 

Turku Rock Academyn keikat, klinikat ja festarit:

Outi Nurmela, henkilökuva

Tietoa kirjoittajasta

Outi
Nurmela
Projektipäällikkö
Turun kaupungin nuorisopalvelut, Turku Rock Academy: Rock Academy Finland
Asiasanat: