Ruissalo puhuu sävelin

Kulttuurikuntoilua musiikin siivittämänä

Päivin vinkit musiikilliseen kulttuurikuntoiluun

  • Anna fiilikselle valta. Miltä nyt tuntuu, mitä musiikkia nyt kaipaisin?
  • Ole utelias, ole avoin. Jos kuuntelisin nyt jotain tottumusteni vastaista, mitä uutta se voisi minulle antaa ja avata?
  • Anna musiikille aikaa, jää sen äärelle.
  • Anna hiljaisuuden ja luonnon vaikuttaa ennen ja jälkeen musiikin.
  • Haistele, maistele (eväitä), tunne, koe luonnon ja musiikin yhdistelmä. Anna aistimuksille tilaa.
  • Ole valmis myös epämiellyttäville tunneyhdistelmille, mielikuville ja muistoille. Salli ja hyväksy ne.
  • Kulttuurikuntoile hitaasti, vaikka vain osa reitistä kerrallaan musiikin kanssa.
  • Nauti, älä kilpaile elämyksistä edes itsesi kanssa.
  • Talleta tunnelmat mielesi pilvipalveluun.

Tutustu Ruissalon kulttuurikuntoilureitteihin!

Musiikinkuuntelumahdollisuus tulossa Ruissalon kulttuurikuntoilureiteille lähiaikoina!

Istuin Ruissalon Kasvitieteellisen puutarhan lummelammikon reunalla. Rastaiden räksytys, mustarastaan huilu ja peipon luritus kaikuivat puutarhasta korviini kuulokkeista huolimatta. Lummelammikon tyynestä pinnasta heijastuivat pilvet, lumpeiden aika olisi myöhemmin.

Mauno Kuusisto lauloi tulleensa kukkaisia kastelemaan onnensa yrttitarhaan, jousten pitkät legatot hyväilivät Hannikaisen laulussa ”Tulin onneni yrttitarhaan”. Pulssini rauhoittui, linnut säestivät Kuusiston laulua. Dominanttisointuun loppuva kappale jätti avoimen tunnelman ja mieleni auki luonnon kauneudelle.

Aurinko pilkisti, ja elämä tuntui suloiselta ja huolettomalta. Maanantai alkoi hyvin juuri näin.

Kansanpuiston  4. reittipiste, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kuva: Päivi Suominen

Olin tavoitellut erilaisia tunnelmia, kun olin suunnitellut omanlaistaan musiikkilistaa Ruissalon kahden kulttuurikuntoilun reitin, Kansanpuiston ja Kuuvan reitin, jokaiselle pisteelle. Musiikkilistalla vinkkaan kappaleista, jotka tunnelmaltaan, tekstiltään tai musiikkisisällöltään voisivat sopia kulttuurikuntoilun ohessa ja kohteessa kuunneltaviksi.

Tyyleiltään kappaleet vaihtelevat klassisesta räppiin, lastenmusiikista iskelmään, ja ajallisestikin liikutaan menneessä ja nykyisyydessä. Ruissalo ja turkulaisuus ovat myös vahvasti läsnä, kuten pitää ollakin. Olin tavoitellut jotakin sellaista, epämääräistäkin, joka voisi herättää aistimaan luontoa eri tavalla ja samalla yhdistää ihmisen luontokokemuksen kulttuurikokemukseen.

Luontokokemuksia ei aina voi eikä tarvitsekaan sanallistaa. Sellaista ovat myös musiikilliset kokemukset. Kun nämä tuodaan yhteen, voi syntyä jotain uutta, erilaista ja vielä syvempää. Tämä kokemus lummelammikon reunalla oli itselleni uutta avaava kokemus.

Kansanpuiston 4. reittipiste, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Rusokirsikka kukkii. Kuva: Päivi Suominen

Lähdin puutarhalta eteenpäin, tarkoituksenani kiertää koko Kansanpuiston kulttuurikuntoilureitti ja sen kolmetoista pistettä, vaikka tunsinkin, että olisin voinut jäädä viettämään koko päivän puutarhalla ja yhdistellä visuaalisia impulsseja kuuntelulistani musiikkeihin.

Keväinen kukinta hehkui musiikin myötä astetta voimakkaammin valkovuokkojen valkoisessa, keltavuokkojen ja esikoiden keltaisessa maustettuna vivahteella helmililjojen violettia. Kun olisi ruusujen aika, haluaisin ehdottomasti kuulla M.A. Nummisen laulaman ”Ruusutarhan” juuri täällä! Mitähän tuntemuksia se nostattaisi?

Kansanpuiston 4. reittipiste, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Helmililjojen violetti matto. Kuva: Päivi Suominen

Poikkesin luontopolulle heti kasvitieteellisen puutarhan ulkopuolella. Mikä ekstaattinen valkoisuus siellä odottikaan! Luontopolulle siivilöityi auringonvalo ja kuuntelin hiljaisella volyymillä Jean Sibeliuksen viisi kappaletta, nk. Kukka-sarjan op.85, pianolle. Jospa vielä tunnistaisin nuo kaikki linnut, jotka täyttävät musiikin tauot!

Jotenkin tuntui, että oli helpompi tämän jälkeen ymmärtää Sibeliuksen syvää, luontoa suojelevaa luontosuhdetta ja synesteettisyyttä, kun itsekin tunsi vuokkojen kohottautuvan ylöspäin – ”Hei, kulkija, huomaa meidät!” - musiikin myötä. Jonkin ihan uuden äärellä olin minäkin, vaikka tottunut luonnossa kulkija ja musiikin kuuntelija olenkin. Itse kulkien ja kuunnellen saavuttaa jotain muuta kuin televisioruudun välittämissä ja musiikin säestämissä luontokuvissa ikinä pystyy saavuttamaan.

Kansanpuiston 5. reittipiste. Luontopolulla puutarhan ulkopuolella sai kulkea valkovuokkomeren keskellä. Kuva: Päivi Suominen

Kulttuurikuntoiluni kääntöpaikka, Ruissalon telakka eli vanha Turun Veneveistämö oli tiiviisti suljettu. Koronatilanne piti nämäkin portit kiinni, mutta paikka näyttää joka vuosi entistä ehommalta ja kunnostettuna kauniimmalta.

Ohi kulkiessani palasin menneisiin teatterimuistoihini Stingin laulaessa ”The Last Ship” -kappalettaan, joka kuultiin suomeksi Viimeinen laiva -musikaalissa Turun kaupunginteatterissa 2017-18. Samalla kuvittelin kaukaa kantautuvien sataman äänien kuuluvan lähempää, tältä telakka-alueelta. Musiikki loi uusia muistoja yhdistyen vanhoihin. Veneet ja laivat kuuluvat tänne Aurajoen suulle, niin se vain on. Jatkoin kulkuani pitkin rantatietä.

Kansanpuiston 6. reittipiste, Ruissalon tapahtumatelakan rakennuksia. Kuva: Päivi Suominen

Lähellä telakkaa on laituri, jolle päätin poiketa ja istahtaa ihastelemaan maisemia. Sorsat soutivat kaislikon tuntumassa ja lokit kirkuivat. Satamasta kantautui puksutusta ja telakan hurinaa. Kulttuurikuntoilun musiikkilistan on tarkoitus inspiroida miettimään ja kokemaan omia, tilanteeseen ja paikkaan sopivia, merkityksellisiä musiikkikappaleita. Veden kirkas lainehdinta sokaisi itseni, annoin myöden kaukokaipuulle ”Satumaahan”. Laineet pyyhkivät rantaa uudelleen ja uudelleen, niiden liike toistui ja toistui, ikiliikunta rauhoitti.

Hetki tuntui sopivalta antaa Lasse Mårtensonin laulaa levollisten maininkien taustalla ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”. Tuntui, että se mikä on yksi tämän ajanjakson tarkoitus, pysähtyminen, tapahtui juuri tuossa paikassa ja tuolla hetkellä. Tässä oli myös elämän tarkoitus, pysähtymisessä hetkeen ja sen arvostaminen sellaisenaan. Lokit jatkoivat kirkumistaan, laineet rannan pyyhintää. Tästä ei olisi halunnut lähteä.

Kansanpuiston 6. reittipisteen varrella, laituri rantatiellä. Kuva: Päivi Suominen

Rantatie avautui edessä tyhjänä. Ohitin huviloita, peipon laulun ja penkillä istuvat kaksi vanhusta. Meren kimallus yletti kätensä rantatielle asti. Kuvittelin mielessäni kesää vuosikymmeniä sitten, kun lapset kirmasivat niityllä sinikellojen joukossa ja Ruissalon kartanon radiosta kantautui Olavi Virran ”Muisto”. Kesän tuoksut tunkeutuivat kuvittelemallakin mieleeni. Heti kallioleikkausten jälkeen tunnelma vaihtui Ruisrockia kaipaavaksi. Nämä pellot ikävöivät ihmisten jorailua. Kaipuunsa kaikella, paikoillakin.

Viivähdin Kansanpuiston penkille puitten katveeseen. Kesän lehtien havinaa saa vielä odottaa. Rannalla istui muutamia ihmisiä, perhe leikitti lastaan ja pariskunta koiraansa rannan tuntumassa. Kansanpuisto on aina ollut ja on retkien kohde. Katsoin lähes autiota hiekkarantaa. Tunsin tulevien muistojen kaipuun huokuvan tästäkin penkistä. Puuttui pari ja yhteinen jäätelö, sellainen, joka jaetaan rakkaan kanssa. Juha Tapion laulun aika ei selvästikään ollut vielä, mutta ”jossain on aina puisto ja penkki”. Tulevana kesänä tämäkin penkki sen kokee, joku tykkää niin että halkee.

Kansanpuiston 8. reittipiste. Kansanpuiston rantaa penkiltä kuvattuna. Kuva: Päivi Suominen

Ohi lipuvan rahtilaivan vanavedessä jatkoin kulkua rantaan, Pikku-Pukin promenadille. Tiesin mitä silmilleni olisi tarjolla seuraavaksi: pitsiä, karkkivärejä ja koristeita eli rantatien huviloita. Ilman sen kummempaa suunnitelmaa annoin soittolistaltani kaikua peränjälkeen Eino Grönin, Komiat ja Turuttaret. Rantatie oli juuri sopivan mittainen kävellä heidän kanssaan. Ajattelin sitä, miten musiikki on ajatonta. Yhtä hyvin tähän hetkeen sopi nuorten miesten kuin isoäidinikäisten laulajien sointi.

Jotenkin nämä musiikit saivat huviloiden sävyt loistamaan ja minut lentämään kesän helteiseen lämpöön. Huvilat saavat toivottavasti pitää ansaitsemansa kukoistuksen. Retket niiden lomassa rantatiellä jatkuvat ja laineet jatkavat Ruissalon rantojen muovaamista.

Kansanpuiston 9. reittipiste. Rannan uimahuoneita satamaan päin kuvattuna. Kuva: Päivi Suominen

Ruissalosta löytyi paikka, jossa en ollut koskaan ennen käynyt, minä syntyperäinen keski-ikäinen turkulainen! Kipusin ylös katsomaan Krimin sodan linnoitusten tykkiasemia. Mitkä maisemat täältä avautuivatkaan! Ja se Oolannin sota oli varmasti kauhia, mutta onneksi maisemat olivat nyt rauhallista rauhallisempia.

Kuitenkin saatoin kuvitella työlään ampumiseen valmistautumisen ja tykkien pamahtelut. Musiikki voimisti kuviteltuja tuntemuksia! Huvittuneena humpsahduksestani vajaan kahdensadan vuoden taakse katselin hetken merelle. Vihollisen laivoja ei onneksi näkynyt.

Kansanpuiston 10. reittipiste, Krimin sodan linnoitukset. Näkymä ylhäältä linnoitukselta Airistolle päin. Kuva: Päivi Suominen

Metsän laulajaiset soi korvissani sekä musiikkina että taustalta livenäkin rannalta poispäin kävellessäni. Säädin musiikin äänet hiljaiselle, kun kuljin läpi metsikön, tikkojen valtakunnan. Tikkoja en kuullut, mutta paljon muuta. Musiikin imitaatiot saivat hetkeksi hätkähtämään: Hakkasiko jossain sittenkin tikka puuta vai oliko se orkesterin soittimia?

”Metsän laulajaiset” sopi erinomaisesti touhukkaaseen keväiseen metsään, ”Tikka veitikka” puolestaan johdatteli sopivasti svengaten vauhdikkaaseen menoon, kohti moottoripyöriä, historiallisia maantieajoja ja seuraavaa kulttuurikuntoilupistettä.

Pellon vieressä kävely tähän aikaan vuodesta, kun vielä ei viheriöi, on sitä tylsintä osuutta kuntoilusta. Ajattelin ohi pyöräillyttä äitiä ja varsinkin poikaa, joka ei kovin innostuneelta vaikuttanut. Olisiko Hevisaurus antanut pontta hänellekin? Huippuunsa viritetty kylpyamme alle ja vauhtia! Musiikki antaa tarvittaessa energiaa ja sitä sain Hevisaurukselta itse.

Jatkoin Baddingin ”Bensaa suonissa” -kappaleella ja olin hetkessä vanhempieni nuoruuden moottoripyöräajoissa. Baddingin tempo ja nykykatsannosta käsin hieman humpahtava meininki loi autenttisemman kuulokuvan ajan taakse jääneistä, kapeista sorateistä. Tiaisten konsertti vaimensi mielen moottoreiden äänet.

Entisen lentosataman, nykyisen Turun Pursiseuran kohdalla valitsin ensin kuunneltavaksi ”Lentäjän valssin” Tapio Rautavaaran tulkitsemana. Saatoin kuvitella, miten vesitasot ovat aikanaan laskeutuneet täällä. Nyt puolestaan äänet olivat vesillelaskun ääniä, kun purjeveneitä valmisteltiin kevään veneilykautta varten. Nykyisyys ja menneisyys löivät kättä. Joel Hallikaisen ”Lähtevien laivojen satama” puolestaan loi sopivasti haikeutta ja toi ajatuksia elämän purjehduksen lähdöistä ja paluista.

Kansanpuiston 2. reittipiste, Tammilehto kuhisee elämää. Sini-, valko- ja keltavuokkojen kauneus aaltoili merenä. Kuva: Päivi Suominen

Aistimuistoja ovat myös ruokamuistot. Honkapirtin munkkikahvi olisi ollut hyvin tervetullutta, mutta paikan ollessa suljettu jatkoin eteenpäin. Jyhkeä rakennus ansaitsi jyhkeän kappaleen seurakseen. ”Veteraanin iltahuuto” oli ykkösvalintani tähän kohteeseen ja antoi pontta kävelyyn. Tuntui, että vastaan kävelijä tarttui samaan rytmiin. Peltopätkä rytmittyi marssiaskelein kuin armeijamarssilla ikään. Kappaleen suuri viesti otti valtaansa. Istahdin kuuntelemaan kappaleen loppuun ja katselemaan pellon yli salmelle.  Kaislikon kaukainen raja ja katseeni kyyneltyivät yhteen.

”Suomalainen rukous” oli pakko kuunnella tämän hetken jatkoksi. Merta katsellessa jostain kumpusi suunnaton kiitollisuus monestakin asiasta. Olo oli jo väsynyt kävelystä, mutta ehjä. Hengittelin ja elin tätä hetkeä. Musiikki ja luontokokemus yhdessä loivat suorastaan hengellisen kokemuksen.

Rantaa Ruissalon kulttuurikuntoilureitillä. Kuva: Päivi Suominen

En enää kaivannut tai halunnut lisää musiikkia, vaikka sitä rakastankin. Tällä kertaa halusin jäädä tähän levolliseen tilaan ja kävellä loppupätkän vain ihastellen luontoa. Nautin tammien lehdettömien runkojen rujosta kauneudesta ja lisääntyvää lämpöä odottavasta luonnosta.

Toivotan sinulle lempeitä purjehduksia Ruissalon musiikillisilla kulttuurikuntoilureiteillä. Kun merimiehiä pelotti lähteä purjehdukselle viemään viljalastia Roomaan, sanoi Pompeius heille: ”Navigare necesse est, vivere non est necesse.” Lempeämmin sen laulaa Lasse Mårtenson Junnu Vainion sanoin:

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Koko elämän se sisältää:

Aallonpohjan, aallonharjan,

myrskyn mustan pilvikarjan

vaan myös paljon tyyntä, lempeää.

Päivin vinkit musiikilliseen kulttuurikuntoiluun

  • Anna fiilikselle valta. Miltä nyt tuntuu, mitä musiikkia nyt kaipaisin?
  • Ole utelias, ole avoin. Jos kuuntelisin nyt jotain tottumusteni vastaista, mitä uutta se voisi minulle antaa ja avata?
  • Anna musiikille aikaa, jää sen äärelle.
  • Anna hiljaisuuden ja luonnon vaikuttaa ennen ja jälkeen musiikin.
  • Haistele, maistele (eväitä), tunne, koe luonnon ja musiikin yhdistelmä. Anna aistimuksille tilaa.
  • Ole valmis myös epämiellyttäville tunneyhdistelmille, mielikuville ja muistoille. Salli ja hyväksy ne.
  • Kulttuurikuntoile hitaasti, vaikka vain osa reitistä kerrallaan musiikin kanssa.
  • Nauti, älä kilpaile elämyksistä edes itsesi kanssa.
  • Talleta tunnelmat mielesi pilvipalveluun.

Tutustu Ruissalon kulttuurikuntoilureitteihin!

Musiikinkuuntelumahdollisuus tulossa Ruissalon kulttuurikuntoilureiteille lähiaikoina!

""

Tietoa kirjoittajasta

Päivi
Suominen
luokanopettaja, KM & musiikkiterapiasta kiinnostunut musiikkitieteen kandidaatti, HuK
Työskennellessäni Turun kaupungin kulttuurikoordinaattoritoiminnassa suunnittelin musiikillisen lisän Ruissalon Kansanpuiston ja Kuuvan kulttuurikuntoilureittien jokaiselle pisteelle. Tässä kirjoituksessa kerron omista tuntemuksistani listaani kuunnellessani.