Tarpeeseen tehty teatteriesitys

Näin syntyi Kysy siskoilta

Turun Kaupunginteatterin Kysy siskoilta -esitys on joutunut koronan takia odottamaan pääsyä yleisön eteen. Se tapahtuu vihdoin, kun kantaesitys nähdään Pienellä näyttämöllä 21.9.2021. Esitykset tekijäkolmikko, Satu Rasila (käsikirjoitus ja ohjaus), Susanna Haavisto (laulujen sanat, myös esiintyy esityksessä) ja Anna-Mari Kähärä (sävellys, kapellimestarina esityksissä), on tästä innoissaan ja liikuttunut, sillä pitkään yhdessä työstetty esitys on kaikille läheinen ja perustuu vahvasti naisten tarinoiden jakamiselle ja siitä syntyvälle vertaistuen kokemukselle.

"On absurdia muistella, kuinka harjoittelimme tätä esitystä teatterin ollessa yleisöltä suljettuna. Oli talvi ja meillä hirveä määrä vaatekerroksia, joista kuoriutua, ennen kuin pääsimme kuorimaan tekstiä yhdessä. Silloin pelkäsin, ettei esitys pääse koronan takia lainkaan sen yleisön eteen, jolle sitä teimme. Tunnevettä todella virtasi harjoituskauden päättyessä helmikuussa ja uudestaan nyt, kun pääsimme palaamaan sen pariin. En melkein uskalla ajatella, että saamme pian nähdä katsomossa ihmisiä. Jokainen esityshän saa täyttymyksensä vasta yleisön kanssa jaettuna. Riemu on varmasti valtava, kun se tapahtuu", kuvailee Rasila tunnelmiaan lämmitysharjoituksissa.

Tunnevesi on esityksessä kuultavat uudet kappaleet sanoittaneen Susanna Haaviston nimitys liikutuksesta, myötäelämisestä ja pakahtumisen tunteesta syntyville kyynelille. Haavisto kertoo tämänkertaisen sanoitustyön poikenneen kaikesta aiemmin tekemästään, sillä yleensä hän työstää tekstejä enimmäkseen yksin. "Tässä me olimme Satun ja Anna-Marin kanssa hyvin tiivis työryhmä, kolmen kopla. Vaikutimme kukin vähän kaikkeen. Ryhmän vanhimpana, ainoana mummuna, koin tätä esitystä tehdessä monta naurun hetkeä ja nautin, kun sain laukoa, että ootas kun joudut kokemaan vaikka… tän", hän muistelee yhteistä prosessia.

Kuvassa tekijäkolmikko: Anna-Mari Kähärä, Susanna Haavisto ja Satu Rasila.

 

Kaikki alkoi Facebook-päivityksestä

Rasila ja Haavisto olivat jo pitkää halunneet tehdä yhteistyötä. Molemmat sytyttävä aihe löytyi, kun Rasila etsiskeli tietoa vaihdevuosista: "Halusin ottaa haltuun lähestyvän elämänvaiheen, mutta kokemuksellista tietoa ei tahtonut löytyä. Se oli minulle vähän sellainen elämänhallintakysymys, en halunnut luiskahtaa vaihdevuosiin ja joutua häpeämään tietämättömyyttäni. Ennakoin, että vaihdevuosien aikana oma suhde naiseuteen muuttuu, mutta siihen liittyi jotain, mitä en ihan hahmottanut. Halusin varautua kaikkeen", hän muistelee parin vuoden takaista havahtumistaan.

"Tein asiasta Facebook-päivityksen, johon sain valtavasti keskenään tosi erilaisia vastauksia. Se kirkasti minulle, että hormonaaliset asiat on kaikille tosi henkilökohtaisia, eikä kaikkeen edes voi valmistautua. Mutta siitä keskustelusta syntyi naisten yhteisö, jossa sai jakaa ja kysyä. Ja idea tälle esitykselle", Rasila kertoo ja jatkaa: "Tässä näytelmässä halusimme tuoda naisäänen vahvasti näyttämölle ja puhua kaikista naisten elämään liittyvistä hormoniasioista mahdollisimman suoraan, ilman että siitä väännetään väkisin vitsiä. Aloitimme prosessin tutustumalla toisiimme paremmin, omia elämänpolkuja ja kuultuja naisten tarinoita jakaen. Esitykseen niitä päätyi ikään kuin väritettynä fiktiona."

Kuukautistangoa laulamassa Anna Victoria Eriksson, Linda Hämäläinen ja Pauliina Saarinen.

 

Lauluja kuukautisista, kuumista aalloista, äitien ketjusta…

Esityksessä kuullaan 12 uutta kappaletta. "Ne käsittelevät varsin laajasti aihetta hormoonit ja miten ne meihin vaikuttavat. Mulle siinä sanassa on sitten kaksi oota", nauraa Haavisto.

"Aiheeseen yhdessä sukeltaessa löysimme yllättävän paljon itsellemme outoja asioita, oireita, hämmentävän isoja tunneketjuja ja mielen liikkeiden tuntemattomia polkuja, jotka niin monen tietämättä johtuvatkin hormoneista – eivätkä mielen järkkymisestä. Tai siis hulluksi tulemisesta", Haavisto jatkaa.

Kysy siskoilta -teos rakentui tekijäkolmikon mökki-workshopeissa, joissa Rasila ja Haavisto hioivat aivoriihessä tekstejä samalla kun Kähärä sävelsi viereisessä mökissä. "Ensin mietimme yhdessä, mistä haluamme tässä teoksessa puhua ja minkälaisia tarinoita laulaa. Lähtökohtana sävellystyölle oli lauluyhtyemusiikki ja vahva moniäänisyys. Monet, aika omakohtaisetkin aiheet synnyttivät musiikin tyylilajin ikään kuin itsestään. Tiesin, että mukaan oli tulossa loistavia laulajia, joten sävellystyö oli nautittavaa ja laulut saivat säveltyä vapaasti. Vaikka teoksessa on mm. jazzia, poppia ja hiphoppia, niin ehkä yhteinen nimittäjä on kuitenkin juurimusiikki. Aika moneen biisiin lirvahti aimoannos bluesia ja kuumia aaltoja", Kähärä kuvailee sävellystyötä.

Anna-Mari Kähärän näkee esityksissä pääasiassa pianon ääressä. 

 

Naisen elämään kuuluvia asioita nostetaan esityksessä häpeilemättä valokeilaan. "Halusimme mukaan verisen laulun kuukautisista. Sitähän se on, veren ja häpeän kanssa lotraamista, naisen elämässä, vuosikymmenien ajan", puhisee Haavisto. Naisen keho kulkee mukana esityksissä monin tavoin.

"Kehollisuutta käsitellään myös, kiukkua kiertojen armoilla olemisesta, raamien täyttämisen vaatimuksista, sitä, miksi naisena kasvamisen vaiheet ovat niin ajastetusti hormonitiedostoissa pakattuina. Kun tahtoisi itse päättää kehostaan. Myös äitiyttä pohditaan, itse asiassa useammassakin laulussa. Sitä, miten olemme kaikki äitiemme tyttäriä, linkitettyinä äitien ketjussa. Joku ei halua koskaan äidiksi, toinen ei tahdostaan huolimatta saa kokea äitiyttä. Lapsen menettäminenkin on yksi esityksen kipeä teema. Miten parantua viiltävästä avohaavasta", Haavisto miettii.

Harjoituksia ja jumalaista harmoniaa

Parhaillaan teatterilla valmistaudutaan ensi-iltaan tiiviillä harjoitusrutistuksella. Pienellä näyttämöllä puheensorinan väleissä kuullaan pysäyttäviä musiikkinumeroita, sillä kaikki esiintyjät kertovat tarinoita myös laulaen ja soittaen. Harjoituksissa avataan ääniä ja palautetaan soittoa kehoon ja muistiin.

Laulamassa Susanna Haavisto, Pauliina Saarinen, Riitta Salminen, Anna Victoria Eriksson ja Linda Hämäläinen.

 

"Kun kuulin näiden mimmien laulavan ensimmäistä kertaa moniäänisesti, niin lumouduin välittömästi jumalaisesta yhteissoundista. Se oli harvinaisella tavalla heti valmis ja vireessä, rikas ja rouheva, täynnä värejä, sävyjä ja elämää. Yyberlahjakkaan ryhmän kanssa on riemullista harjoitella ja työmoraali on todella korkealla! Huikeeta jengiä", hehkuttaa Kähärä naisten yhteen hitsautunutta porukkaa. Rasila komppaa, että juuri näiden tekijöiden ansiosta vaihdevuositeemasta on kasvanut valtava teos, jonka aiheet koskettavat vaihdevuosien sijaan kaikkea naisten elämään liittyvää. Taitavan esiintyjäryhmän kaikki jäsenet ovat tuoneet kokonaisuuteen tärkeän palasen.

"Näistä asioista pitää puhua, että ymmärtäisimme itseämme, naisena olemista. Näille asioille pitää nauraa ja niiden kanssa itkeä.  Näistä on ihan pakko saada laulaa", huudahtaa Haavisto ja kiteyttää samalla, miksi tämä esitys on tehty.

Tästä tuntojen jakamisen riemusta pääsemme nauttimaan yhdessä syksyn esityskaudella!

 

Esityskuvat Otto-Ville Väätäinen

 

Kysy siskoilta

Turun Kaupunginteatterissa 21.9. alkaen
Lue lisää esityksestä tästä
Liput 25-46 € tästä

Haastattelussa tekijät:
Näytelmäkirjailija-ohjaaja Satu Rasila, sanoittaja-näyttelijä Susanna Haavisto, säveltäjä-kapellimestari Anna-Mari Kähärä

Näyttämöllä nähdään:
Anna Victoria Eriksson, Susanna Haavisto, Linda Hämäläinen, Anna-Mari Kähärä, Sara Puljula, Pauliina Saarinen, Riitta Salminen

Emmi Kantonen, Turun Kaupunginteatteri

Tietoa kirjoittajasta

Emmi
Kantonen
Viestintäkoordinaattori
Turun Kaupunginteatteri
Asiasanat: