Turun konserttitalo 70 vuotta

Ensimmäisen toimintavuoden aikana talossa kävi 150 000 ihmistä.

Turun konserttitalon valmistumisesta on kulunut tämän vuoden syksyllä 70 vuotta. Modernia funktionalista tyylisuuntaa edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen, ja valmistuessaan 1952 se oli Suomen ensimmäinen ensisijassa konserttikäyttöön tarkoitettu talo. Vihkiäiskonsertissa 27. marraskuuta 1952 soitti Turun kaupunginorkesteri kapellimestarinsa Ole Edgrenin johdolla. Ohjelmassa oli orkesteriesitysten lisäksi puheita, voimistelua ja kuorolaulua.

Turun konserttitalon 70-vuotisjuhlien valokuvanäyttely painottuu talon varhaiseen historiaan ja sen alkuvuosien monipuoliseen toimintaan. Turun kaupunginorkesteri on ollut talon keskeisin käyttäjä, mutta sen lisäksi talossa on ollut muitakin toimijoita, mm. Turun kaupunginteatteri, Turun Työväenopisto, Turun musiikkiopisto ja Yleisradio. Lisäksi talon kellarikerroksiin valmistui 1953 väliaikaiseksi ajateltu mutta yhä nykyisinkin käytössä oleva kahdeksanratainen keilahalli.

Turun konserttitalo, yläaula.

Konserttitalo syntyi ilmeiseen tarpeeseen, ja ensimmäisen toimintavuoden aikana siellä kävi 150 000 ihmistä eli lähes puolitoista kertaa Turun tuolloinen asukasmäärä. Salin lavalla ja muissa tiloissa on nähty konserttien lisäksi monenlaista toimintaa, mm. näyttelyjä, urheilutapahtumia, mannekiiniesityksiä, teatteria sekä mitä erilaisimpia yleisötapahtumia. Onpa talon ansioluettelossa myös "Suomen ensimmäiseksi rock-konsertiksi" mainittu tilaisuus lokakuussa 1956. Salissa nähtiin myös maineikkaita vierailijoita, kuuluisimpana New Yorkin filharmonikot lokakuussa 1959 itsensä Leonard Bernsteinin johdolla.

Konserttitalon lämpiötiloissa pidettävässä näyttelyssä taloa ja sen alkuvaiheita esitellään alalämpiöstä ylälämpiöön johtavan vinogallerian seinällä. Erillisissä vitriineissä on nähtävissä välähdyksiä talon toiminnasta, sen eri tilaisuuksista ja käyttäjistä.

Näyttely on avoinna Turun konserttitalon aulatiloissa 18.9.-31.12.2022 tapahtumien yhteydessä. Tervetuloa tutustumaan seuraavan konserttikäyntisi yhteydessä!

Tietoa kirjoittajasta

Kimmo
Korhonen
tietokirjailija, musiikin historioitsija