Turussa on kirjastoautoiltu yli 60 vuotta

Rahanpuutteesta kaikki alkoi

Kirjastoauto palvelee paikassa, joissa lähin kirjasto sijaitsee joko pitkän matkan tai hankalan tien takana. Päiväkotilapset, koululaiset, palvelutalojen sekä toimintakeskusten henkilöt arvostavat lähelle tulevia kirjastopalveluita. Seniorit ja lapsiperheet ovat suurimmat asiakasryhmät myös ns. asukaspysäkeillä.   

Kirjastoauto on liikkuva kirjasto, jonka kokoelma ”rakennetaan” päivittäin. Mukaan kelpuutetaan uutta ja ajankohtaista aineistoa. Koulukierroksen jälkeen vaihdetaan moduulikärryt; lasten kirjojen tilalle aikuisten romaaneja. 

Kirjastoauton ajo-olosuhteet haastavat erityisesti talvella. 

Kokoelma on palvelun perusta. Lähes yhtä suuri merkitys on kirjastoautossa olevalla henkilökunnalla. Kirjastoautossa saa (tai joutuu vastaanottamaan) henkilökohtaista palvelua. Monien asiakkaiden mielestä pienestä, mutta monipuolisesta kokoelmasta on helppo löytää mieleistä aineistoa. Lainaus, palautus ja varausten nouto sekä opastus tiedon- ja aineistonhaussa ovat henkilökunnan arkipäivää.

Asiakkaiden toiveita otetaan vastaan etukäteen. Tämä on suositeltavaa, etenkin jos toiveet kohdistuvat vanhempaan kirjallisuuteen tai mikäli kaikissa Turun kouluissa tai päiväkodeissa on samaan aikaan yhteinen tietoteema! 

Iltapysäkeillä ja useimmilla kouluilla käydään viikoittain. Päiväkodeissa ja palvelutaloissa käydään kerran kuukaudessa. Korona-aikana kirjastoauto on liikkunut koko ajan – kevään 2020 kahden kuukauden sulkuaikaa lukuun ottamatta. Autossa kerrallaan olevien asiakkaiden määrää on rajoitettu, mutta kukaan ei ole jäänyt ilman palvelua.  

Kirjastoauto on nähty mm. Musapiknikillä vuonna 2007.

Rahanpuutteesta kaikki alkoi

Turun kaupunginkirjaston johtaja Eila Seppälä esitti kirjastoautoa vaihtoehdoksi uusien sivukirjastojen perustamiselle 1960-luvun alussa ja tähän Turun päättäjät tarttuivat, sillä se sopi ”kireän rahan politiikkaan”.

Auton hankinnasta käytiin pientä vääntöä; vaihtoehtona ehdotettiin jopa kaupungin vanhan turistiauton muuttamista kirjastoautoksi. Tähän ei kaupunginkirjaston silloinen johtokunta lämmennyt. Se piti hyvänä ratkaisuna Ford Thames Trader -merkkistä, varta vasten kirjastoksi sisustettua, seitsemän metristä autoa, jonne saatiin mahtumaan noin 1200 kirjaa. Auto rakennettiin Nummelan koritehtaalla Kaarinan Piispanristillä.

Turun ensimmäinen kirjastoauto pysäkillä 1960-luvulla. 

Auto aloitti liikennöintinsä marraskuussa 1961. Pysäkkejä oli aluksi 27. Kirjastoauto lunasti paikkansa ja noin kymmenen vuotta myöhemmin tarvetta oli jo kolmelle autolle. Sillä kalustolla liikennöitiin Turussa 1980-luvun loppupuolelle saakka. ”Vanha Ykkönen” jäi pois liikenteestä vuonna 1975 ja nykyisin se, monien vaiheiden jälkeen, odottaa kunnostusta museoajoneuvoksi.

Turun nykyiset autot, 12 metrisiä molemmat, ovat vuoden 2008 dieselkäyttöinen Volvo B12 ja  vuonna 2020 käyttöönotettu Jeti, joka on Suomen, ja maailman, ensimmäinen sähkökäyttöinen kirjastoauto. Jeti Industries on turkulaistaustainen yhtiö, jonka tuotantopaikka on Kiinassa.

Kirjastoautossa moniottelijoita

Aluksi kirjastoautossa oli aina kaksi henkilöä, kirjastonhoitaja ja kirjastoautonkuljettaja, joilla oli selkeät ammattiroolit. Toinen huolehti autosta ulkoisesti ja toinen sisäisesti; kuljettaja piti auton ja kirjastonhoitaja kokoelman kunnossa. Pysäkillä kuljettaja otti vastaan palautuksia ja kirjastonhoitaja hoiti lainauksen. 

Lieke on maailman ensimmäinen sähköinen kirjastoauto. 

Nykyisin autossa työskentelee erikoiskirjastovirkailijoita ja -hoitajia, jotka ajavat, palvelevat asiakkaita, lainaavat, palauttavat, hyllyttävät ja huolehtivat kokoelmasta.  Päivävuorossa, koulukierroksilla autossa on kaksi työntekijää, iltaisin ajellaan yksin. Välillä kirjastoautoa pitää myös tankata, pestä ja muutenkin huoltaa. 

Kuusikymmenvuotisen historian aikana hyväksi havaittu toimintatapa ei juurikaan ole muuttunut, vaikka tekniset ratkaisut ovat muokanneet toimintaympäristöä. Entä seuraavat vuosikymmenet?

Tarjoaako tulevaisuuden kirjastoauto entistäkin täsmällisempää palvelua erityisryhmille pienellä, ketterällä kalustolla, jonka käyttövoima on todennäköisesti joku muu kuin diesel?

Kirjastoauton henkilökuntaan kuuluu niin erikoiskirjastovirkailijoita kuin -hoitajiakin.

 

Virve Myllymäki

Tietoa kirjoittajasta

Virve
Myllymäki
erikoiskirjastonhoitaja
Kirjastopalvelut, vapaa-ajan palvelukokonaisuus
Ajellut kirjastoautoa vuodesta 2008 ja siinä ohessa tehnyt kirjastonhoitajan hommia.