Valoa talviaikaan!

Jotta teatteritunnelma jatkuisi kotimatkallakin

Turun Kaupunginteatterin kohdalta Aurajoen ylittävän Teatterisillan talvikoristelu on ammentanut teemansa teatterin esityksistä jo muutaman vuoden ajan. Tätä edelsivät Satusillat, jotka olivat Turun lahja kaupunkilaisille. Tänä vuonna Teatterisillalle levittäytyy Keski-Maan fantasiamaailma, eli aiheena on J.R.R. Tolkienin Hobitti. Suunnittelusta vastaavat Päänäyttämöllä parhaillaan pyörivän Hobitin tekijätiimistä tutut lavastaja Teemu Loikas, valosuunnittelija Janne Teivainen ja äänisuunnittelija Iiro Laakso. Teatterisillan koristelua ovat olleet toteuttamassa teatterin eri osastot. Kuvan tämän vuoden valoa, ääniä ja savua yhdistävästä teoksesta on ottanut Mika Hiltunen.

Lohikäärmekehikkoa ja valopuita rakennettiin teatterin lavastamossa isolla porukalla. Kuva Sami Nurmi.

 

Talviteemojen tarkoitus on tuoda valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan. Valaistu Teatterisilta on myös noussut yhdeksi kaupungin kuvatuimmista vierailukohteista. Valojen lisäksi teatteritunnelmaa ohikulkijoille tuovat esityksistä tutut äänimaailmat. Tänä vuonna musiikin lisäksi kuullaan lohikäärme Smaugin puhetta (äänenä Eero Aho) sen heräillessä henkäisemään savua Aurajoen ylle.

Aiempia teatterisillan talviteemoja

Vuonna 2020 inspiraatiota haettiin Cabaret-musikaalista. Valoa talveen toivat musikaalista tutut punaiset pallot. Sillan suunnittelivat Teemu Loikas ja Eero Auvinen

Vuosi 2020: Cabaret

 

Vuonna 2019 teemana oli Amélie-musikaali. Silta oli valaistu hehkulampuin ja sillä kaikuivat vuoroin kuulutukset Pariisin metrotunneleista ja haikeat haitarisävelet. Sillan suunnittelusta vastasivat Amélien lavastaja Jani Uljas ja valosuunnittelija Kalle Ropponen.  

Vuosi 2019: Amélie. Havainnekuva Jani Uljas. 

 

Vuonna 2018 sillalle astuttiin korkealle kohoavien valkoisten valopylväiden välistä. Ylitystä siivitti Turun filharmonisen orkesterin soittama musiikki, jonka sävelsi Hamlet-draamaa varten Sanna Salmenkallio. Puna-valkoisen teemavalaistuksen toteutti teatterin valo- ja äänitiimi. 

Vuosi 2018: Hamlet

 

Tänä talvena siltaa valaiseva Smaug on vartiopaikallaan 27.11.–27.2. Jos osut oikeaan aikaan jokirantaan, saatat nähdä lohikäärmeen syöksemässä savua!

 

Emmi Kantonen, Turun Kaupunginteatteri

Tietoa kirjoittajasta

Emmi
Kantonen
Verkko- ja viestintäkoordinaattori
Turun Kaupunginteatteri
Niin sitä vaan huomaa, että muistiinsa ei ole luottaminen. Kuviin on, jos muistaa mihin niitä on arkistoinut... Onneksi Turun Teatterisillan talviteemoista löytyy runsaasti kuvamuistoja, joita kannattaa kurkata Instagramista avainsanalla #teatterisilta.