Vapaan teatterikentän työskentelystä

Pieniä ihmeitä. Niitä tarvitaan teatterin taian synnyttämiseen.

Kirjoitan tätä tekstiä Noita, joka pelkäsi -lastenteatteriesityksen lavastuksen talkoopäivänä Turun Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä. Suuri osa työryhmää on paikalla, yksi askartelee sieniä, yksi maalaa puita uv-maalilla, yksi silittää viittoja, yksi etsii oksia lähimetsässä, yksi juoksee projektin asioilla ja yksi teki juuri kuvakäsikirjoituksen esitykseen sisältyvään musiikkivideoon.

Mikä näistä pienistä teoista tekee ihmeitä? Sitoutuminen, jolla kaikki töihinsä paneutuvat. Vapaan kentän (eli laitosteattereiden ulkopuolelta tulevien ammattitaiteilijoiden) työryhmässä on totuttu jakamaan vastuuta, pallottelemaan ideoita yhdessä ja ottamaan koppia kaikenlaisista eteen tulevista tehtävistä. Tämä tuntuu ihmeeltä – tai taialta esityksen termistöä käyttääkseni. Koska resurssit ovat niukat, ja aina niukemmat kuin mitä on lähdetty tavoittelemaan, joudutaan käyttämään mielikuvitusta. Ja onneksi sitähän taiteilijoilla riittää. Tietyllä tavalla olemme siis rikkaita.

Kuitenkin olen huomannut viime aikoina, korona-ajan esittävän taiteen kohtelun jälkeensä jättämän surun jäljiltä (esimerkiksi keväällä 2021 teatterit olivat Turussa suljettuina yhtämittaisesti koko kevätkauden), kiinnittäväni yhä enemmän huomiota myös työskentelyn taloudellisiin resursseihin. Työnteon pakollisen tauon aikana alan kohtuuttomat käytänteet tulivat itselleni yhtäkkiä eri tavalla näkyviksi. Tämä on sanottu monta kertaa aiemmin, mutta sanotaan se nyt taas: taiteilijat tarvitsevat myös voita leivän päälle. Intohimoammatistakin täytyisi saada sen verran korvausta, että sillä voi elää. Tämä ei kuitenkaan ole vapaalla kentällä toimiville taiteilijoille lainkaan itsestäänselvyys.

 

Työskentelemme Turun Kaupunginteatterilla, mutta suurin osa työryhmästämme on vapaan kentän taiteilijoita. Saamme teatterilta tilan, markkinoinnin ja lipunmyynnin, teknisen tuen ja muuta apua sen mukaan, mitä talon omien tuotantojen ohella ehditään antaa. Lisäksi meillä on poikkeuksellisesti mukana talon oma näyttelijä. Kuitenkaan emme saa teatterilta palkkaa, vaan sen hankkiminen on omalla vastuullamme, ja tapahtuu apurahojen ja lipputulojen avulla. Tämä kuuluu Sopukka-näyttämön tuotantomalliin, joka mahdollistaa vapaan kentän ryhmien kanssa toteutettavat yhteistuotannot Turun Kaupunginteatterilla.

Viime kevään ja syksyn omat tunteeni tästä produktiosta ovat olleet hyvin kahtiajakoiset. Olen ollut innoissani sisällöstä, taitavasta työryhmästä ja yhteisestä esitysmatkasta. Sitten olen miettinyt epävarmaa rahoitusta, ja pääni päälle on asettunut musta pilvi. Saimme lukuisten hakemusten jälkeen kaksi pienempää apurahaa, mutta se pilvi väistyi lopulta vasta ensimmäisen harjoituspäivän jälkeen, kun puoli yhdeltätoista illalla avasin sähköpostin ja sain riemukseni lukea Taiteen edistämiskeskuksen myönteisen apurahapäätöksen hakemuksellemme tähän produktioon. Kiitos Taikelle, ja samoin kiitos TOP-säätiölle ja Turun kaupungin kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle produktiomme tukemisesta. Kiitos myös Turun Kaupunginteatterille esitystilasta ja tuesta vapaalle kentälle. Edelleen olemme suurimmaksi osaksi alle teatterialan minimipalkkojen, mutta enää ei niin surullisen paljon.

Ja silti täällä koko ajan tehdään pieniä ihmeitä ja taikoja, jotta teatteriin tulevat lapset ja aikuiset pääsisivät eläytymään hetkeksi toiseen maailmaan, näkemään maailman toisen tarinan kautta ja ehkä oman elämänsä toisen tarinassa.

 

Noita, joka pelkäsi -esityksen ensi-ilta Turun Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä 31.3.2023. Lue lisää Turun kaupunginteatterin verkkosivuilta.

 

Kuva ohjaaja Veera Alaverrosesta meren rannalla

Tietoa kirjoittajasta

Veera
Alaverronen
Vieraileva ohjaaja
Turun Kaupunginteatteri
Veera Alaverronen on vapaan kentän teatteriohjaaja, joka asuu kaupungissa ja kaipaa metsään.
Asiasanat: