Pandemia-aikana on usein kuultu, kuinka olemme koronan äärellä nyt kaikki ”samassa veneessä”. Monessa mielessä näin onkin, sillä korona on varmasti jollakin tavalla vaikuttanut arjen järjestämiseen meillä kaikilla. Yhtä usein on kuitenkin kuultu ja varmasti olemme sen myös huomanneet, että olosuhteet veneissämme ovat hyvin erilaisia. Siinä missä jollakin on käytössään priimakuntoinen pelastusvene, toiselle on kyetty järjestämään vain epäluotettava äyskäri.
Tällä hetkellä, kun yhteiskunta on avautumassa, olemme jälleen uuden äärellä – ja jälleen olosuhteemme ovat keskenään hyvin erilaisia. Toisille tapahtumakirjo odottaa innokasta lipunostajaa ja matkakohteet vierailijaa, toiset kamppailevat surun, terveyspulmien, toimeentulon tai osallistumismahdollisuuksien kanssa. Pandemian pitkäaikaisvaikutuksia eri ihmisryhmien elämään ei vielä ole juurikaan ehditty tutkia, mutta jo nyt tiedetään, että kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa elävät ihmiset ovat myös pandemian kohdalla myrskyn silmässä.
Aloitin viime kesänä työt Turun kaupungin museopalveluiden vuorovaikutussuunnittelijana. Tilanne oli aika erikoinen: jos jotakin, vuorovaikutus kaiketi on kohtaamisia. Vallitsevassa tilanteessa kohtasin uusia työkavereita enimmäkseen etäyhteyksien päässä. Esimerkiksi Turun kaupungin museoissa vapaaehtoistyötä tekeviä, toiminnalle monin tavoin arvokkaita ihmisiä en ole tavannut vielä lähes lainkaan.
Tärkeänä pidän myös sen muistuttamista, että museoissa saa mököttääkin!
Kun kohtaamiset taas mahdollistuvat, monet meistä saattavat tuntea haparointia askelissaan. Kuinka tämä taas toimikaan? Kuinka tiuhaan jaksan ja haluan järjestää arkeeni tapaamisia, tapahtumia, uusia tilanteita ja ihmisiä? Toiset ovat odottaneet sosiaalisia mahdollisuuksia lähtöviivalta jo melkein irti, kun toiset vasta harkitsevat pelastusliivin riisumista. Ja se on ihan ok. Me emme ole veneissämme yhteneväisesti, eikä meidän ole välttämätöntä toimia yhteneväisesti myöskään silloin, kun rantautuminen toivottavasti lähestyy. Museoihin olemme kuitenkin aina tervetulleita kaikki.
Museoissa on taidetta, kulttuuria, tietoa, kuvitelmia, historiaa ja tulevaisuutta. Museot ovat ajattelemaan haastavia ainutlaatuisia ympäristöjä, jotka toimivat sekä pedagogisina yhdessä oppimisen että osallistavina yhdessä tekemisen ja ihmettelyn tiloina – muun muassa. Turun kaupungin museoissa yhdessäoloon, yhdessä tekemiseen ja havahtumiseen pyritään aidosti panostamaan. Vuorovaikutussuunnittelija on kieltämättä melko hauska nimitys, mutta pyrin vilpittömästi toimimaan sen hengessä: mitä juuri sinä haluaisit kohdata museoissa?
Jos vene vuotaa, näyttelyyn lähteminen ei välttämättä ole mielessä aivan ensimmäisenä.
Tärkeänä pidän myös sen muistuttamista, että museoissa saa mököttääkin! Saa myös olla hiljaa, edetä omassa tahdissaan ja omassa seurassaan, jos niin haluaa. Vuorovaikutustyö museoissa tähtää siihen, että jokaisella on museoissa mahdollisimman hyvä – eikä se toki tarkoita yhtä ja samaa mallia kaikille.
Jos vene vuotaa, näyttelyyn lähteminen ei välttämättä ole mielessä aivan ensimmäisenä. Se voi silti kannattaa. Kulttuuripalveluissa tapahtuvat kohtaamiset ja havahtumiset lisäävät tutkitusti hyvinvointia. Tutkimus osoittaa yhä uudelleen, kuinka ihmiset kokevat elämänlaatunsa kohonneen esimerkiksi museovierailujen myötä. Vuorovaikutustyö on yhdenvertaisuuden edistämistä, osallisuuden lisäämistä ja jatkuvaa pohdintaa siitä, mitä me museoissa teemme. Kenelle, miten ja miksi? Osaltani toivon voivani vaikuttaa siihen, että näitä kysymyksiä pohtivat kanssamme yhä enemmän myös museovieraat. Museo on elävän elämän kohtaamispaikka, jonka tekevät yleisö, työntekijät ja yhteistyökumppanit. Museo kehittyy ja muuttuu, koska sitä ihmettelevät ihmiset yhdessä.
Kohtaamisia odotellen,
Elli
