Yhdessä yksinäisyyttä vastaan!

Kimmokkeen palvelut antavat elämyksiä ja piristystä, joista saa virtaa elämään.

Mikä Kimmoke?

Kimmoke-rannekkeen voi ostaa, jos saa Kelan kuntoutustukea, peruspäivärahaa, perustoimeentulotukea, työkyvyttömyys- tai takuueläkettä tai työmarkkinatukea.

Puolen vuoden lataus rannekkeelle 39 e + eka kerralla rannekkeen hankinta 8 e.

Yksinäisyys on luokiteltu suomalaisten uudeksi kansantaudiksi, ja viimeistään nyt on todettu ja ymmärretty sen kokonaisvaltaiset vaikutukset yksilön hyvinvointiin. Jopa yksinäisyyden fysiologiset vaikutukset on mitattu ja tutkijan sanoin todettu raflaavasti, että yksinäisyys tappaa! Raskas kokemus ja raskasta faktaa yksinäiselle ihmiselle, lisäksi painava aihe myös yhteiskunnallisesti.

Kulttuurikoordinaattorina olen päässyt työskentelemään myös Kimmokkeen parissa. Kimmoke-ranneke on vapaa-aikatoimialan turkulaisille työttömille tarjoama edullinen vapaa-ajan harrastamisen mahdollisuus. Rannekkeella pääsee maksutta kaupungin liikuntapaikkoihin, kulttuurilaitoksiin ja tiettyihin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin.

Moni käyttää ranneketta pääosin omatoimisesti, mutta yksinäisyyden kannalta tärkeässä asemassa ovat yhteiset tilaisuudet, tapahtumat, retket ja tutustumiset.

Kimmokelaisten vuotuinen ruskaretki on vietetty Kuhankuonon maastossa. Kuhankuonon Savojärvi, kuva: Outi Santonen.

Mukavaa tutustua uusiin palveluihin ja asioihin ryhmän kanssa

Alkujaan Kimmokkeen ryhmätoiminta onkin syntynyt asiakaskunnan tarpeesta ja toiveesta. Yksin ei tule lähdettyä, ja moniin paikkoihin ei ehkä yksin pääsekään. Kukapa olisi itsekseen päässyt ekoretkeilemään Topinojan kaatopaikalle ja jätevedenpuhdistamolle tai millaisin järjestelyin Mietoistenlahden luonto ja Louhisaaren kartano olisi yhdistetty omatoimiretkeksi?

Kimmokkeen avulla saadaan tekemistä ja täytettä päiviin - se tarjoaa myös sysäyksen lähteä liikkeelle. Kimmokkeen palvelut antavat elämyksiä ja piristystä, joista saa voimaa ja virtaa muuhunkin elämään.

Impivaaran laduilla moni kimmokelainen pääsi viime talvena vuosien tauon jälkeen kokeilemaan hiihtoa. Kuva: Liikuntapalvelut / Mika Okko.

Toinen näkökulma yhteiseen toimintaan on se, että kynnys on huomattavasti matalampi, kun Kimmoke-joukolla lähdetään yhdessä tilaisuuksiin tai tutustumaan palveluihin.

Joukossa on helpompi olla rohkea.

Olemme yhdessä testanneet Kimmokkeen palveluita ja tutustuneet esimerkiksi uimahalliin ja sen käyttöön tai siihen, miten ja millä tavalla toimitaan sinfoniakonsertissa. 

Monille tärkein anti on seura

Yhdessä tekemisen ja toimimisen suurin anti on kuitenkin ehdottomasti toinen kimmokelainen. Teatterin väliajalla voi toki yksin oleilla, mutta yhdessä odottelusta tulee miellyttävämpää.

Välillä meidän toimijoiden on järjestelyissämme hyvä muistaa varata tilaisuuksiimme ja retkiimme aikaa vapaalle olemiselle, vaikkapa kahville ja rupattelulle. Esimerkiksi museo-opastuksen päätteeksi on hyvä istahtaa alas ja puida yhdessä vaikkapa näyttelyn antia – keskustella ja kuulla – seurustella.   

Kimmokelaiset ovat tehneet yhdessä myös linturetken Littoisiin Järvelän kosteikolle. Kuva: Irina Niemimäki

Juuri Kimmokkeen retkillä asiakaskunnan kanssa jutellessani tai palautepostia lukiessani olen oivaltanut sen, että (tarvitsevalle) Kimmokkeen tärkein anti on toinen ihminen ja sen kautta seura. Kimmoke-ranneke tuo elämään kenties harvoiksi käyneitä sosiaalisia kontakteja, osa ihmisistä puhuu jopa rannekkeen tuomista ystävyyksistä.

Uudet tuttavuudet ja sosiaalisuus tuovat mukanaan uusia puheenaiheita ja asioita - ja sitä kautta myös erilaisia näkökulmia ja irrottautumista hetkeksi omista asioista ja kenties huolistakin.

Mikä Kimmoke?

Kimmoke-rannekkeen voi ostaa, jos saa Kelan kuntoutustukea, peruspäivärahaa, perustoimeentulotukea, työkyvyttömyys- tai takuueläkettä tai työmarkkinatukea.

Puolen vuoden lataus rannekkeelle 39 e + eka kerralla rannekkeen hankinta 8 e.

Irina Niemimäki

Tietoa kirjoittajasta

Irina
Niemimäki
Kulttuurikoordinaattori
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala
Koordinoi ja vastaa työssään Kimmokkeen kulttuurisisällöistä.