Hakaristilippuja ja stereotyyppisiä perheitä

Turun museokeskuksen kokoelmista löytyy Musta Pekka / Hullunkuriset perheet -pelikorttisarja, joka on valmistettu vuosien 1933 ja 1933 välisenä aikana. Ajan määrittää saksalaisten korteissa oleva hakaristilippu, joka tuli Saksan valtiolipuksi vuonna 1933 sekä Espanjan korteissa oleva tasavallan lippu, joka poistui käytöstä vuonna 1939. Kortit on valmistanut helsinkiläinen Kuvataide Oy (Bildkonst Ab). Perheet edustavat 12 eri maata, ja sukunimi on esim. Unkarissa Unkarilainen, paitsi Yhdysvalloissa, jossa perhe on saanut nimen Setä-Samuli (Uncle-Sam, you know?).

Tällaiset kortithan ovat yleensä tarkoitettu lapsille, ja niitä pitää tarkastella siitä näkökulmasta, miten aikuiset esittävät kunkin maan perheiden neljä edustajaa pienille korttien käyttäjille. Miettikää itseänne tähän tehtävään, niin huomaatte, ettei tehtävä ole kovin helppo, etenkään nykyisen poliittisen korrektiuden aikana. Mitä ammattikuntaa edustaa mielestänne, esim. ruotsalainen? Eikö kyseessä voisi olla perhe, joka määräytyy naisen ammatin mukaan, eli mies olisi vaikka pankinjohtajan aviomies. Mutta näitä kortteja onkin tarkasteltava kaiken anakronismin ulkopuolelta ja tarkasteltava niitä 1930-luvulla eläneen silmin.

Mitä tekeekään brittiläinen mies? No Britanniahan oli merimahti, joten miehestä tehdään luonnollisesti amiraali, tosin amiraaliksi ehtinyt mies olisi ehkä liian vanha näin nuoren perheen omaavaksi ja nuorekkaan, vaaleahiuksisen vaimon mieheksi. Ranskalainen on taiteilija (bien sûr), eikä edes mikään baskerissa ja poikkiraitapaidassa patonkia pureva stereotyyppi, vaan siniseen pukuun sonnustautunut työhönsä keskittynyt käyräviiksinen ammattilainen, jonka lapset uskollisesti seuraavat isänsä (ja äitinsä) jalanjäljissä. Italia on oopperan maa, joten piirretään miehelle frakki ja asetetaan hänet laulamaan, oikea käsi rintaa puristamaan tuskaisan aarian (Verdin?) paatoksessa. Tosin hänen jalanjäljissään taitaa tässä tapauksessa kulkea vain poika, joka ainakin omistaa viulun, muun perheen puuhatessa niitä näitä.

Jos brittiläinen on amiraali, niin herra Norjalainen on saanut tyytyä kapteenin arvoon. Hänen poikansa saa katsella purjelaivoja, kädet syvällä matruusinhousujen taskuissa sillä välin kun vaimo ja tytär käsittelevät isän kalastussaaliin antimia. Herra Hollantilainen perheineen hoitaa uskollisesti puutarhaa, jokaisella tietenkin puukengät jalassa. Vaimo ja tytär käsittelevät tulppaaneja, kun taas poika katselee kaihoisasti venettä, sillä onhan Hollanti myös merenkulkumaa. Tasavaltalaisen Espanjan edustaja Alpo (Alfons?) Espanjalainen on mitäs muutakaan kuin härkätaistelija, ja tällä saralla on koko perhe, lukuun ottamatta tytärtä, joka soittaa vain luuttua. Tanskalaisten osaksi on tullut leipurin ammatti, tosin näyttää siltä, että vaimo ja tytär ainoastaan nauttivat tämän työn hedelmistä ja tytär näyttää vain syöttävän näitä koiralle.

Sitten tuntuu ammattien pohtijalle tulleen puute mielikuvituksesta tai vaikeuksia määrittää sopivantyyppinen ammatti. Yhdysvaltain kansalaiset, joita tässä pakassa on vain kolme, ovat ökyrikkaita. Mies on kveekaripartainen silinterihattuinen pankkiiri, joka istuu rahakirstun päällä ja pitelee rahasäkkejä kourissaan. Poika leikkii cowboyta ja kuvankaunis, elokuvatähtimäinen vaimo kampailee koiraansa. Unkarilaiset ovat kuvattu kansallispuvuissaan karjaa hoitavaksi kansanomaiseksi perheeksi, jossa miehet viihtyvät hevosen selässä vaimon ja tyttären hoitaessa siipikarjaa. Eestiläiset, ennen neuvostomiehitystä, on kuvattu perheeksi, jonka elämä kulkee maanviljelyksessä. Sitten, kenties kieliriitojen aikakautta hyvin kuvaava, sarja Ruotsalaisten perheestä. Mies on mielikuvituksettomasti kuvitettu lihavaksi sikaria tupruttelevaksi johtajaksi ja hänen vaimonsa on kettukauluksessa keimaileva kanalja. Lapsien kuvaus on vähemmän alentava; poika viihtyy höyrykoneensa ääressä (insinööriainesta) ja tytär leikkii lastenvaunulla.   

Sitten tämän pakan pièce de résistance, se mikä kiinnittää toisen maailmansodan jälkeisen katsojan huomion: perhe Saksalainen. Kortin vasenta ylälaitaa koristaa Hitlerin Saksan (1933–1945) lippu hakaristeineen. Mutta koetetaan hetkeksi unohtaa kaikki se, mitä tuo symboli mieleemme tuovat. Silloisen suomalaisen mielessä tuo lippu oli vain lippu siinä missä muittenkin maitten liput, eikä hakaristi ollut saanut vielä sitä pahaa stigmaa mikä sille sittemmin tuli. Perheen Wilhelm-viiksinen isä on stereotyyppisesti makkaranpaistoalalla (Herr Wurstmeister), tosin muu perhe vaikuttaa enemmän makkaranpurijoilta. Silmään pistää isän ja pojan oikean käden tervehtivä heilautus. Onko se puolivillainen sieg heil! vaiko vain huoleton kädenheilautus (terve vaan!).

Sitten kun pakassa päästään Suomeen, eli Suomisen perheeseen, lakkaa kaikenlainen stereotypia ja kevyt rasismi. Mies on mitäs muutakaan kuin talollinen, jämpti hevosella ajeleva isäntä, jonka vaimo on lotta, poika on kuin piikkareissa juokseva Paavo Nurmen nuorempi versio. Tytär kulkee suomalaisittain potkukelkalla, äiti suksilla. ”Ylväs Suomen kansa”.

Mutta se, mikä Musta-Pekka korteissa on mielletty rasismin osoitukseksi, siis itse Musta-Pekka, ei olekaan se rasistisesti kuvattu mies Afrikasta, vaan on tummunut ihan ammattinsa puolesta. Hän on nuohooja. No kenties hänen piirteissään on jotain kiinalaista?