Käyntikorttikuva

Ateljeet työllistivät runsaasti väkeä

Ole Jonsen Aune oli Suomeen saapuva norjalainen. Hän asettui Turkuun ja ryhtyi elättämään itsensä yleisön kasvavalla kiinnostuksella otattaa itsestään muotokuvia valokuvaamoissa. Aunen ateljee sijaitsi Turussa eri paikoissa; aluksi Turun tuomiokirkon lähellä konsuli Säwen talon yhteydessä ja sitten Kristiinankadun ja Linnankadun kulmatontilla. Auneen kuvaamo oli suosittu. Käyntikorttikuvien hinnat olivat melko halpoja. Kuvaajat myivätkin ateljeissaan myös oheistuotteita: myyntikuvia kaupungista, albumeita, koteloita ja kehyksiä.

Ateljeet työllistivät runsaasti väkeä, sillä kuvaamoon tarvittiin apulaisia ja muuta henkilökuntaa. Valokuvaajan lisäksi tarvittiin lasinegatiivien ja vedosten retusoijat, kopistit, valokuvaajan apulainen ja juoksutyttöjä tai -poikia. Kuvaamot olivat oiva ja sovelias työpaikka erityisesti naisille ja heitä olikin alalla paljon. Valokuvaajan ammatin saattoi oppia hakeutumalla ateljeeseen valokuvaajan apulaiseksi.

 

Auneen kuvaamossa otetussa kuvassa nuori mies nojaa kreikkalaiseen pylvääseen, joka on todennäköisesti toimitettu kuvaamoon Saksasta, jossa joku elätti itsensä toimittamalla kuvausrekvisiittaa sinne sun tänne. Taustakulissi eli fondi on koristeellinen ja esittää keskieurooppalaista kaupunkia luonnonhelmasta nähtynä. Rekvisiitalla pyrittiin usein tavoittelemaan salimaista arvokasta ympäristöä. Lopulta tavaranpaljous kuvissa kääntyi itseään vastaan ja kaikesta krääsästä haluttiin eroon.

Minna Ijäs
Tutkija, Turun museokeskus