Rakkauden ja musiikin juhla

Mitä Ruisrock on nyt?

”Arvaa missä valokuva on otettu?”, kysyn ystävältäni Timo Malénilta. Vilkaistuaan sitä hän vastaa, ”Ruisrockissa -71.” En ole uskoa korviani! Kuvahan voisi olla mistä tahansa kesäriennosta tai piknikiltä, mutta hän arvaa paikan oikein. Vuosilukukin menee vain kahdeksalla pieleen. ”Miksi veikkasit vuoden -71?” ”Olin silloin itse paikalla”, hän toteaa.

Ahkerana 2000-luvun Ruisrock-kävijänä innostun utelemaan lisää. ”Lohjalta lähti jätkäporukka Turkkuseen ja päätin liittyä seurueeseen tsekkaamaan zembalot”, Timo veistelee lähdön syytä. Tuolloin rokki järjestettiin toista kertaa paikkanaan Ruissalon Saaronniemen leirintäalue. ”Tungosta oli, 100 000 ihmistä”, muistelee Timo. Tapahtuma siirrettiin seuraavana vuonna isommalle alueelle, samaisen saaren Kansanpuistoon, jossa rokki tänäkin päivänä järjestetään.

Timo innostuu ja nauraa, ”Hauskin muisto on se, kun Viiksun kanssa laitettiin perjantai-iltana teltta pystyyn ja aamulla herättiin siihen, että vieressä soi kuorma-auton torvi! Katsoin ulos ja näin, että olimme pystyttäneet teltan keskelle ravintolaan vievää tietä ja kalja-auto tööttäsi, jotta teltta pois. Soputeltta vedettiin sivuun ja oluet saatiin perille.”

Vuonna -79 pääesiintyjät olivat Isosta-Britanniasta kuten The Clash ja Steel Pulse. Kahdeksaa vuotta aiemmin Timo muistaa bändeistä Canned Heatin ja Procol Harumin. Hän katsoo valokuvaa ja toteaa, ”Se oli rakkauden ja musiikin juhlaa”. Mitä Ruisrock on nyt?

Tuula Hänninen
opas
Turun museokeskus

Kuva: Ruisrock 1979. Turun museokeskuksen valokuvakokoelma.