Urheilun viattomuuden aika

Luvassa on terveyttä, apua painonhallintaan ja työssä jaksamista

Tamburiini helisee ja jumppatossujen pehmeä töminä kaikuu liikuntasalin puulattiasta. Menneiden vuosikymmenten liikuntatuntien voimisteluliikkeet tuntuvat kaukaiselta viattomuuden ajalta.

Vieno Orren maalauksessa Väri ja rytmi, neljä tyttöä voimistelee vanteiden kanssa nokkahuilun soidessa. Teos on seinämaalauskilpailua varten tehty osaluonnos. Sen lopullinen versio on Pääskyvuoren koulun liikuntasalin seinällä, katon rajassa, lentävien pallojen ulottumattomissa. Teoksessa kuvataan eri urheilulajeja harrastavia reippaita lapsia. Tahtia lyövät tamburiinin sijaan geometriset muodot.

Aika kultaa muistot, myös koulumuistot. Takavuosien suomalainen liikunta ei ollut kaikilta osin kovin kepeää ja viatonta. Se oli vakavaa, mutta eri syistä kuin nykyisin. Kansalaisten kunnon ylläpitämisellä oli myös maanpuolustuksellisia syitä, pesäpallopelikin liittyi alkujaan sotilaiden harjoitusohjelmaan.

Urheilulla on myös varjopuolensa, seurauksena voi olla vammoja, ylikuntoa tai urheiluhuliganismia. Äärimmäisyyden tavoittelu voi johtaa dopingin käyttöön tai epäurheilijamaiseen käytökseen.

Nykypäivänä urheilu ja liikunta nähdään hyvinvoinnin lisääjinä. Luvassa on terveyttä, apua painonhallintaan ja työssä jaksamista – hyvien vaikutusten lista on loputon. Liikunta voi palvella myös luvallisena aggression- ja stressinpurkuväylänä. Koronarajoitteiden karsiessa liikuntarientoja ovat odotukset urheiluharrastuksista kaukaisia – ja kaivattuja.

Vieno Orre: Väri ja rytmi

  • 1961, öljy kankaalle
  • Turun kaupungin taidekokoelma

Tietoa kirjoittajasta

Riina
Tiainen
Amanuenssi
Turun museokeskus
Asiasanat: