Ties mitä hienoa me vielä saadaankaan aikaan!

Kauppatorin Monitori edustaa asiakaslähtöisyyttä, asiakasta kuulevaa ja kunnioittavaa kohtaamista sekä asiantuntevaa palvelua.

Kauppatorin Monitorin avajaisiin on aikaa viitisen kuukautta ja tulevalla henkilöstöllä on mielessään monenlaisia odotuksia ja mietteitä. Ajatukset ovat vähän erilaisia riippuen siitä, tuleeko työntekijä työskentelemään kaupungin asiointipalvelussa, kaupungin toimialojen ja palvelukeskusten asiakaspalvelussa vai Kelan asiakaspalvelussa.

Palveluasiantuntija Fanny Heinonen Kelasta, siirryt ensi keväänä työskentelemään Kauppatorin Monitorissa. Miltä tuntuu siirtyä uuteen monialaiseen työyhteisöön, jossa työskentelee sekä kaupungin että Kelan työntekijöitä?

- Uuteen monialaiseen työyhteisöön siirtyminen tuntuu tietysti jännittävältä. Olemme kohdanneet toisemme ennen ”yhteen muuttamista” vain muutaman kerran. Meillä kaikilla on erilaisia yhteistyötaitoja ja kokemuksia työyhteisössä toimimisesta. Meidän kaikkien tulee olla liikkeellä avoimin mielin ja osoittaa kunnioitusta toisillemme sekä ihmisinä että ammattilaisina. Näin isossa projektissa ei voi ajatella vain minua ja minun työtäni, vaan laajentaa näkökulmaa, arvostaa muiden työtä ja nähdä kaikki työyhteisön jäsenet oman alansa ammattilaisina. Toisaalta uusi työyhteisö tuo mukanaan laajan kirjon osaamista ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Ties mitä hienoa me vielä saadaankaan aikaan!

Palveluohjaaja Laura Back Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta, mitkä ovat mielestäsi Kauppatorin Monitorin merkittävimmät hyvät puolet?

- Kauppatorin Monitori on asiakaslähtöinen ja asiakkaalle on saatavilla monta palvelua saman katon alta. Omasta näkökulmastani meidän asiakaspalvelumme saa Kauppatorin Monitoriin siirtymisen myötä aikaisempaa toimivammat tilat. Näen Kauppatorin Monitorin edustavan asiakaslähtöisyyttä, asiakasta kuulevaa ja kunnioittavaa kohtaamista sekä asiantuntevaa palvelua.

Kauppatorin Monitorin keskeisimmät arvot ovat asiakaslähtöisyys, yhteishenki ja helppo lähestyttävyys.

Nuorisopalveluiden asiakaspalvelussa työskentelevä Ann-Mari Hammarberg, tällä hetkellä teet töitä nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa erityisesti nuorisotilojen ja leirialueiden varausten parissa. Miltä tuntuu siirtyä uusiin työtehtäviin ja uuteen työyhteisöön?

- Siirtyminen monialaiseen työyhteisöön tuntuu mukavalta. Tulevaisuus tuo tullessaan mielenkiintoisia asiakaskohtaamisia, erilaisia palvelutilanteita, uusia työkavereita ja ihan uudenlaisen työympäristön. Odotan innolla kaikkia haasteita opetellessani monia uusia palvelukokonaisuuksia. Uusien asioiden oppiminen on innostavaa!

Fölin palvelutoimiston palveluja annetaan ensi keväästä alkaen Kauppatorin Monitorin asiointipalvelussa ja sen myötä myös palveluvastaava Alexandra Willems siirtyy sinne. Alexandra, Millaisia asiakaspalvelun arvoja koet Kauppatorin Monitorin edustavan?

- Kauppatorin Monitorin keskeisimmät arvot ovat asiakaslähtöisyys, yhteishenki ja helppo lähestyttävyys. Arvojemme toteutuessa asiakas näkee Kauppatorin Monitorin paikkana, johon on helppo tulla asioimaan ja saamaan palveluohjausta. Yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön myötä asiakas saa laadukasta ja asiantuntevaa palvelua ja se takaa positiivisen asiakaspalvelukokemuksen.

Tietoa kirjoittajasta

Emmi
Välke
Suunnittelija
Turun kaupunki