Jarkko, Sonkkilan Kotileipomo, Laitila

Olen viettänyt 20 vuotta merillä kierrellen Eurooppaa rahtilaivoissa. Nyt taas kiertelen torilta toiselle eli satamien sijaan vaihtuvat torit, kertoo Jarkko uudessa Parasta mun torissa -tarinoiden sarjassa.

Olen nyt kolmatta vuotta Turun Kauppatorilla ja täällä käyn joka perjantai. Opiskelin aikoinani ammattitutkinnon leipomoalalta, mutta allergiat estivät jatkamisen. Tähän hommaan lähdin, kun pari vuotta sitten Tapaninpäivän myrsky lopetti lähes seinään puuklapiyritykseni bisnekset. Ihmisillä kaatui pihoilla sellaiset määrät puita, ettei klapeille ollut enää tarvetta ja tietysti myös lämpenevät talvet ovat vaikuttaneet. Torilla taas lämmintä ilmaa aina toivoo. Juuri eilen vaihtui puolen päivän aikaan shortsit jalkaan, joten kesä alkoi!

Olen viettänyt 20 vuotta merillä kierrellen Eurooppaa rahtilaivoissa. Afrikassakin tuli käytyä. Nyt taas kiertelen torilta toiselle eli satamien sijaan vaihtuvat torit. Kauppatorilla tosin yleensä pärjää ihan suomen kielellä.

Käyn Turun lisäksi esimerkiksi Laitilassa ja Uudessakaupungissa. Turun Kauppatorissa erityislaatuista on tietysti se, että tämä on kuusi päivää viikossa auki. Ihmiset syövät joka päivä ja Turussa on mahdollisuus käydä ostamassa päivittäiset tuotteet torilta. Kerralla ei tarvitse ostaa niin paljon.

Kesäisin on enemmän satunnaisia asiakkaita, mutta vakkareitakin on. Osa tulee heti aamusta hakemaan valmiiksi varatut tuotteet. Ostetaan joka päivä leipää tai pullaa esimerkiksi työpaikalle. Yleensä 10 jälkeen tori alkaa herätä kunnolla.

Vakioasiakkaiden kanssa vaihdetaan kuulumisia ja jäädään rupattelemaan. Myös muiden torikauppaiden kanssa tulee juteltua ja esimerkiksi lihat leipiin hain tänään Kivikylän Kotipalvaamon kojusta.