Ruokaviikkojen ohjelmakattaus, osa 4: Itse tehtyä mozzarellaa ja etikkajuustoa -työpajat

Ruokaviikkojen ohjelmakattaus, osa 4: Itse tehtyä mozzarellaa ja etikkajuustoa -työpajat

Ruokaviikoilla on mahdollisuus oppia perinnetaitoja itse kokeillen, kun Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset järjestävät juustotyöpajan. Tule valmistamaan oma mozzarella-juustosi kotiin viemisiksi, ja kuulemaan lisää juuston tekemisestä! Haastattelimme matkailu- ja ruoka-asiantuntija Janita Kylänpäätä, joka kertoo herkullisten juustojen illasta.

Ruokaviikkojen ohjelmakattaus -juttusarjassa esitellään Turun ruokaviikkojen tapahtumia ja tutustutaan tekijöihin tapahtumien taustalla! Tule mukaan seuraamaan kesän herkullisimpia tapahtumia!

Mitä tapahtuma sisältää?

Järjestämme päivän aikana kaksi juustotyöpajaa, joiden aikana opettelemme valmistamaan mozzarellaa. Työpajat ovat kahden tunnin mittaisia. Aluksi perehdymme maidon alkuperään ja siihen, millainen tilanne Turun seudun maitotiloilla vallitsee. Työpajassa jokainen pääsee tutustumaan raaka-aineeseen ja valmistamaan oman juustonsa. Tarkoituksena on oppia juuston valmistusta käytännön tekemisen kautta niin, että jatkossa olisi taito valmistaa juustoa omassa kotikeittiössä. Ennestään ei tarvitse tietää mitään, vaan voi tulla rohkeasti mukaan kokeilemaan.

Miten ajatus tapahtumasta syntyi? 

Alkuvuodesta pidimme juoksutinjuustokursseja, ja asiakkailta tuli toive mozzarella-juuston valmistuksesta. Meillä on pitsauuneja sekä pitsauunityöpajoja, joten sitä kautta myös mozzarellajuuston teko linkittyvät toisiinsa. Pidämme ruokakursseja taidoista, jotka ovat tuttuja isovanhempien ajoilta, mutta jotka ovat vanhemmiltamme ja nuorilta katoamassa. Tarkoitus on jakaa ruuan perinnetietoutta ja päästä itse valmistamaan juustoja ja herättää henkiin taitoja, jotka ovat vaarassa hävitä.

Millainen juuston tekemisen perinne Varsinais-Suomessa on?

Oma mammani syntyi vuonna 1917 ja hän on aikanaan valmistanut juustoja Salon seudulla. Varsinaissuomalaista ruokaperinnettä -kirjaan (1977) on koottu yhteen ruokamuistoja, ja sieltä on säilynyt vanhaakin tietoa näihin päiviin saakka. Keväällä ja kesällä, kun lehmät ovat menneet laidunniityille, maitoa on tullut runsaammin kuin talvikaudella. Tällöin tavallista suurempaa määrää maitoa on ollut varaa käyttää juuston valmistuksessa. Juustot ovat olleet myös juhlaruokaa, joita on tarjottu pitkin vuotta.

Kuva: ProAgria Oulun kuva-arkisto

Millainen toimija Länsi-Suomen maa ja kotitalousnaiset ovat? Mitä muuta teillä on luvassa kesällä?

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ovat maaseudun asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ruoka-, maisema- ja yrityspalveluja. Toimimme kahden maakunnan alueella, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Olemme osa ProAgriaa, joka on suuri maaseudun neuvontajärjestö. Teemme työtä paikallisen ruuantuotannon eteen ja siirrämme ruokaperinnetietoa seuraaville sukupolville. Vietämme 90-vuotisjuhlavuotta yhdessä maa- ja kotitalousnaisten keskuksen kanssa.

Meillä on asiantuntijoita, jotka tuntevat oman osaamisalueensa, ja meidän tarkoituksemme on tuoda eri osaajia yhteen. Tarkoituksenamme on monipuolinen ruokakasvatustyö, joka keskittyy tulevaisuuden hyvinvointiin ja ravitsemukseen. Myös kansanravitsemuksellisesti on tärkeää siirtää tietoa eteenpäin niin aikuisille kuin lapsille, sillä tavat ja taidot opitaan nuoresta iästä, ja siten niitä osataan noudattaa myös isona.

Olemme Turun ruokaviikoilla mukana myös Kauppatorin Lasten päivässä 7.6. Lisäksi osallistumme kesällä Porissa SuomiAreena -tapahtumaan sekä Okra-maatalousnäyttelyyn. Okrassa on luvassa ohjelmaa erityisesti lapsille, ja aiheena ovat kotimaiset kalat!
 

Itse tehtyä mozzarellaa ja etikkajuustoa -työpajat 7.6.