Smart and Wise -blogi

Blogissa kaupungin asiantuntijat ja yhteistyökumppanit kertovat Turun matkasta kohti uutta teknologiaa fiksusti ja kestävästi hyödyntäväksi kaupungiksi.

Uusimmat blogipostaukset

nuoret istumassa puistossa

Nuoren tukena paineiden keskellä – nuoren ja vanhemman näkökulmat nuoruusiän solmukohtiin

7.9.2020 12.30 - Julia ja Minna Martin
Pidämme luonnollisena ihmisen erilaisia kehitysvaiheita. Kuitenkin suhtautuminen nuoruusikään merkittävänä, omana vaiheenaan on yllättävän uutta. Aiemmin siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen on ollut huomattavasti lyhyempi. Tämä näkyy selvästi henkilökohtaisessa elämässämme.
Piirrosnaamoja

Tiedon hyödyntämisellä kohti entistä tehokkaampaa asiakaspalvelua

22.4.2020 21.54 - Johanna Ritvanen
Turulla on hyvä mahdollisuus kehittyä maan parhaaksi asiakaslähtöiseksi kaupungiksi. Asiakasohjaus ja asioinnin hallinta -projektin tavoitteena on luoda ja ottaa käyttöön yhteinen kaupunkitason toimintamalli asiakasohjaukseen.
Pilvenpiirtäjä, ryhmäkuva

Mitä yhteistä on kiertotaloudella, Turulla ja Japanilla?

6.3.2020 15.26
Miten voimme Turun seudulla vaikuttaa siihen, että kuluttamamme raaka-aineet pysyvät pitkään kierrossa ja käyttäisimme yhä enemmän palveluja omistamisen sijaan? Yksittäiset toimenpiteet eivät riitä, vaan meidän on kyettävä muuttamaan toimintaympäristöämme ja tekemisen tapoja.
Älyföri, Lidar-tutkan kuva

Älyföri: scifiä vai arkista tulevaisuutta?

5.3.2020 11.43 - Jakke Mäkelä
Smart and Wise Turku -kärkihankkeessa on tutkittu Aurajoen alajuoksun tulevaisuuden liikenneongelmia. On käynyt ilmi, että Aurajoen alajuoksun suurin tulevaisuuden ongelma on Aurajoki itse. Kaupungin halutaan tiivistyvän jokisuun lähellä, mutta joki jakaa kaupungin kahtia.
Sivuston varaamo.turku.fi etusivu

Kaupungin palvelujen varaukset keskitetään Varaamoon

16.12.2019 12.35 - Marjo Marjamäki
Turussa on otettu palvelujen varaamisessa käyttöön avoimen lähdekoodin Varaamo-palvelu. Käyttöönottoprojektissa palvelu jatkokehitettiin Turussa saavutettavaksi.

Sivut