Aamupuuron äärellä ennen ja nyt

Talon 183 tuvan uunin uuninreunuksella nojaa oljesta punottu patarengas käyttövalmiina.

Luostarinmäkeläiset tekivät 1800-luvulla kodeissaan paljon samoja askareita kuin ihmiset nykyisinkin mutta ne tehtiin hieman erinäköisillä välineillä. Erityisesti tämä korostuu ruuanlaitossa. Luostarinmäen pienissä taloissa ruoka tehtiin tuvassa, joka on toiminut keittiön lisäksi yleisenä oleskelutilana eli nykyajasta katsoen olohuoneena; joissain taloissa tuvissa on myös nukuttu. On hauskaa, miten avokeittiön ja olohuoneen yhdistelmää pidetään osana melko modernia rakentamista, vaikka tällaisissa tiloissa elettiin jo ainakin 200 vuotta sitten. Nykyään ihmisten asuintilat ovat usein huomattavasti tilavampia kuin Luostarinmäellä 1800-luvulla, mutta perinteistä paritupaa voisi kuitenkin ehkä verrata esimerkiksi moderniin avokeittiöiseen kaksioon. Myös tämän tyyppisessä kaksiossa ruoka valmistuu samassa tilassa, missä muutenkin oleskellaan.

Ruoka valmistettiin tupien isoissa tulisijoissa avotulella.  Avotulen päälle laitettiin kolmijalalla seisova pata kiehumaan ja annettiin puuron porista rauhassa. Puuroa sekoitettiin välillä, mutta kauhan sijasta seikoittamiseen käytettiin hierintä eli nuoren männyn latvasta tehtyä hämmentämisvälinettä. Hierin – toiselta nimeltään myös härkin – kuului lähes joka tuvan irtaimistoon, sillä Luostarinmäkeläiset söivät arkena pääasiassa erilaisia keittoja ja puuroja. Laatikko- ja liharuuat kuuluivat vain juhlaan. Puuron valmistuttua pata siirrettiin tuvan pöydälle oljesta punotun patarenkaan päälle. Täytyyhän kuuman puurokattilan alle nykyäänkin laittaa pannunalunen, kun sen ottaa pois hellalta.

Talon 173 tuvan padasta voit nähdä pilkistämässä härkimen/hierimen.

Olihan aamupuuron valmistamisessa myös eroja, jos 1800-lukua verrataan 2000-lukuun. Nyt hella alkaa kuumentua napin painalluksesta ja on käyttövalmis hyvinkin nopeasti. Jos Luostarinmäen asukkaan tuvan uunissa oli tuli sammunut yön aikana, täytyi se saada sytytettyä uudelleen aamulla. Tähän kului oma aikansa. Kun puuropata oli nostettu pöydälle patarenkaan päälle, perheen jäsenille jaettiin jokaiselle oma puulusikkansa. Omia lautasia ei kuitenkaan ollut vaan koko perhe söi suoraan yhteisestä padasta. Ruokailun jälkeen puulusikat nuoltiin puhtaiksi ja pata huudeltiin vedellä, joka vietiin pihan eläimille juomavedeksi. Tiskikoneista ei tuolloin ollut vielä tietoakaan, saati sitten juoksevasta vedestä, joten yhtäkään pisaraa ei heitetty hukkaan. Puuron jälkeen perhe lähti päivän muihin askareihin.

Kuvassa useita härkimiä ja niiden tekijä.