Huomenta Luostarinmäki

Oveen kiinnitetty tuulikello kilisee iloisesti tervehtien ja ilmoittaa täten kultasepän työpäivän alkaneen

Kävellessäni kohti vaatimattoman näköistä puuporttia ilmassa leijuu ruusujen ja kostea nurmikon tuoksu. Portti, arkisuudestaan huolimatta, on merkittävä rajapinta. Tämän portin kautta astutaan nykyajasta menneeseen. Väännän avainta lukossa, astun sisään ja suljen sen hiljaa perässäni. Edessä avautuu aivan erilainen näkymä, kun se, jonka läpi juuri pyöräilin matkalla töihin. Täällä ei huristele autoja, pörise skootterit tai liikennevalot huuda. Hiljaisuus ja rauha on käsinkosketeltavissa, kun Luostarinmäki hieroo vielä unihiekkaa silmistään.

Astelen tuttua reittiä Luostarinmäkeä ylös. Enää ei kolmannen työviikon jälkeen tarvitse ihmetellä Luostarimäen sokkeloita, vaan löydän suorintatietä taukohuoneelle, jossa työvaatteeni odottavat. Nousen kiviportaat ja astelen postin pihan poikki. Tervehdin opasta, joka jo availee museon ovia ja hän vastaa tervehdykseen hymyillen. Luostarinmäellä on helppo hymyillä. Ovi avautuu naristen, kun avaan lukon ja astun taukotilaan. Edessä on toinen tärkeä siirtymisriitti. Vaatteiden vaihto.

Kultasepän asu on arkinen ja käytännöllinen. Siihen kuuluu alushame, puolihame, esiliina, paita ja huivi. Hame on tumman sininen, samoin esiliina, jota koristaa vihreät ja valkoiset raidat. Paita ja huivi on sen sijaan ruudullisia ja vaalean sävyisiä. Käärin jo valmiiksi hihat, jotta ne eivät turhaan likaannu tai kulu.  Koriin pakkaan kaiken tarpeellisen ja lähden sitten kohti aamupalaveria.

Kuljen polkua pitkin kohti pihaa numero 5. Rinteessä kasvaa pieniä siroja kukkia, jotka rikkovat nurmikon vihreän maton väriloistollaan. Paikalle on jo ennättänyt postineiti ja kiertovalvoja sinisessä paidassa ja lakissaan. Kohta paikalle kiiruhtavat muutkin, käsityöläiset ja oppaat, kaikki omissa museoasuissaan. Aikakapselin illuusio on melkein valmis.

Kun päivän asiat on käsitelty, lähdemme jokainen kohti työpisteitämme. Matkani kohti Muurarin pihaa kulkee Kirjapainon pihan poikki. Pihaa koristaa isot syreenit. Ihmettelen hiljaisuutta, joka vallitsee ympärilläni. Astuessa suojaisaan Muurarin pihaan, ei uskoisi olevansa niin liki Turun keskustaa. Käännyn heti pihaan tullessani vasemmalle ja kapuan puiset portaat ja asetan korini porrastasanteen penkille. Raskaan metallisen oven salvan avaamiseen tarvitaan kaksi kättä.

Olemme saapuneet aikamatkani määränpäähän. Kierrän eteisoven avainta. Oveen kiinnitetty tuulikello kilisee iloisesti tervehtien ja ilmoittaa täten kultasepän työpäivän alkaneen. Sisällä tuoksuu puu, metalli ja nahka. Tila tuntuu pimeältä pihan valopaljouteen verrattuna. Työkalut odottavat minua työpöydän reunalla, nätissä rivissä. Otan esiin tarvittavat materiaalit, istahdan työpöytäni ääreen ja asetan nahkaessun syliini. Nostan katseeni pölyiseen ikkunan läpi ja tiiraillen Merimiehenpihaan. Siellä näyttää kaikki olevan valmista. Katsahdan alas katua pitkin Höökarin suuntaan. Hiljaista on. Kohta portti avataan.

Ei mene kun tovi, kun jo kuulen ensimmäisten museokävijöiden iloiset naurahdukset ja rupattelut. Höökarin risteyksessä pohditaan, lähtisikö tuonne vai tänne. Onneksi täällä ei sen suhteen ole mitään oikeaa tai väärää. Tärkeintä on nauttia Luostarinmäelle luodusta aikakapselista, sen rauhasta ja tarinoista. Ja mikä parasta, tänne voi palata aina uudestaan, koska tämä mäen tarinat eivät lopu kesken.

Hymyilen, itsekseni kun kuulen pienten askelten tepastelevan ripeästi portaita ylös. Päivän ensimmäinen museokävijä kurkkaa niin pikaisesti ovelta etten, edes ehdit tervehtimään. Pihan puolelta kuulen kuitenkin innostuneen huudahduksen ” Äiti, täällä on se Kultaseppä!”. Tämä ihan oikea, ihka elävä, kultaseppä tarttuu hymyillen viilaan ja syreenikukkaa muistuttavaa riipukseen ja aloittaa viimeistelemään korua, jonka aloitti eilen. Uusi päivä Luostarinmäellä on alkanut. ” Tervetuloa kultasepän verstaaseen!”

 

Tietoa kirjoittajasta

Jenni
Puputti
kultaseppä
Turun museokeskus