Koru kertoo kantajastaan

Luostarinmäen museossa valmistetaan paljon esineistöä museon käyttöön. Kirjanpainaja painaa myyntipakkaukset ja kortit, savenvalaja dreijaa kipot ja kupit, puuseppä ja verhoilija kunnostavat huonekalut ja kankuri kutoo kankaat liiveihin, esiliinoihin ja huiveihin. Tänä kesänä kultasepän valmistamat huivisoljet tulevat niin ikään museon omaan käyttöön, asuihin, joita Luostarinmäellä käytetään.

Sole, priiski, prisku, risku...Pukeutumisemme ja asujemme koristeet ovat muuttuneet paljon vuosien varrella. Enää ei hartiahuiveja ja niiden solkia katukuvassa näy. Kansanomaisessa pukeutumisessa korut ilmaisivat juhlatilanteita, varallisuutta, yhteiskunnallista asemaa, aviosäätyä ja korostivat pukujen loistoa. Ne kertoivat myös muodoillaan, kuvioillaan ja koristeillaan, mihin etniseen ryhmään korun kantajan kuului.

Yksinkertaisen rengassoljen kehityskaari on alkanut roomalaisesta fibulasta, jota käytettiin tunikan kiinnittämiseen. Suomessa rengassolkea on käytetty viitoissa ja vaatetuksessa keskiajalta asti. 1700-luvulla solkea käytettiin paitahalkion sulkemiseen tai avokauluspaidan runsaan pääntien kokoamiseen. 1800-luvulla soljista tuli statussymboleja ja länsirannikolla niitä saattoi olla jopa useita peräkkäin miehustaa koristamassa. Paitamuodin vaihtuessa rengassolkia käytettiin pääasiassa huivien kiinnittämiseen. Kaikkein isoimmat ja arvokkaammat soljista oli varattu talon emännille ja heidän tyttärilleen kihlakoruiksi. Rengassoljet olivat keskimäärin halkaisijaltaan 3–6 cm ja valmistettu hopeasta, tinasta tai messingistä, mutta kookkaimmat soljet saattoivat olla halkaisijaltaan jopa 15–20 cm.

Soljet eivät ole olleet ainoastaan naisten asusteita. Miesten soljet olivat kuitenkin naisten solkia vaatimattomampia niin kooltaan kuin koristelultaan. Solkea käytettiin lähinnä paidan kauluksen kiinnittämiseen. 1800-luvun lopulla soljen syrjäyttivät nyörit, lankanapit sekä kaksipäiset hopeanapit.

Luostarinmäellä valmistuvat huivisoljet on suunnitellut ja valmistanut allekirjoittanut, Luostarinmäen kultaseppä Jenny Puputti. Solki on valmistettu hopeasta ja reunaa koristaa käsin kaiverrettu kuvio. Soljen mittasuhteet ja koristelu on saanut vaikutteita museon kokoelmissa olevista rengassoljista. Uudelleentulkinta ei ole kopio vanhasta mallista, vaan ottaa myös huomioon museon tarpeet. Korut tehdään perinteisin menetelmin muurarin pihassa sijaitsevassa kultasepänverstaassa. Huivisolkien ohessa syntyy myös riipuksia ja paitasolkia, jotka tehdään huivisolkien valmistusprosessissa syntyneestä ylijäämämateriaalista.

Huivisolki ja hirsiseinä, by TMK

Luostarinmäen museo tarjoaa vierailijoilleen ainutkertaisen mahdollisuuden tutustua perinteisten käsityöammattien menetelmiin ja työkaluihin seuraamalla työskentelyä lähietäisyydeltä ja esittämällä kysymyksiä alan ammattilaisille. Käsityöläiselle museo tarjoaa mahdollisuuden perehtyä ja syventyä käsityöammattien historiaan ja jakaa tietoa ja taitoa eteenpäin. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan jättää oman kädenjälkeni Luostarinmäellä käytettäviin asusteisiin. Kankurin kutoman huivin kanssa huivisolki on jälleen yksi uusi kappale museon historiassa ja osa Luostarinmäen tarinaa.

Lähteenä mm. Lehtinen & Sihvo, Rahvaan puku, 1984