Köydenpunonnan historiaa Turussa…

Purjelaivojen aikakaudella ammattimaisille köydenpunojille oli kysyntää varsinkin satamakaupungeissa, joissa harjoitettiin merenkulkua ja laivanrakennusta. Alusten köysistö koostui sadoista tai jopa tuhansista metreistä köyttä. Turussa laivoja rakennettiin 1700-luvulta asti ja jo vuonna 1747 telakka perusti oman köydenpunomon turvaamaan valmistamiensa laivojen köysien tarpeen. Crichton-Vulcanin telakan katettu köysirata eli paana sijaitsee edelleen Linnankadun varrella. Nykyinen rakennus on vuodelta 1934.

  J.O. Lehtonen punoo köyttä Luostarinmäellä. Kuva: Irja Sahlberg.

Punojat jakaantuivat kahteen eri ryhmään. Varsinaisilla köydenpunojiilla oli verstaat ja välineet paksujen köysien punomista varten, joita he tekivät lähes yksinomaan laivojen tarpeisiin. Materiaalina oli hamppu. Hampunkehrääjät puolestaan valmistivat nimestään huolimatta pääasiassa pellavasta ohuempia lankoja, liinoja ja satulavöitä. Turkulaisilla köydenpunojilla oli kattamattomat paanat entisen Hampunkehrääjäkadun, nykyisen Köydenpunojankadun sekä Kupittaankadun varrella. Työtä tehtiin taivasalla niin kesällä kuin talvellakin.

Kehruun alkaessa häkilöidystä hampusta punnittiin eriä, jotka riittivät määrättyyn määrään tietyn pituisia lankoja. Mestari vyötti hamppukuituvyyhdin kehruuremmin avulla vyötärölleen. Hän veti hampusta muutamia kuituja, kiinnitti ne kehruulaitteeseen ja alkoi kulkea hitaasti taaksepäin vetäen esiin uusia kuituja, jotka kehruupyörän avulla kiertyivät langaksi. Pyörittäjänä toimi oppipoika. Jotta lanka ei laahaisi maata, pantiin se kulkemaan radalla oleviin tolppiin kiinnitettyjen sakaroiden välistä. Langat yhdistettiin säikeiksi eli tuhdeiksi, jotka lyötiin yhteen köysiksi. Lopuksi köydet silotettiin eli niistä hangattiin pois terävät kuidunpäät. Köysiä myös tervattiin vettymisen estämiseksi.

…ja Luostarinmäellä

Museon köydenpunojan verstas avattiin vuonna 1944. Työkalut saatiin köydenpunoja Juho Nurmelta,  joka oli ollut töissä Crichton-Vulcanin punomossa. Museon rata oli liian lyhyt oikeaan köydenpunontaan mutta sopi näytösluontoisesti ammatin esittelyyn. Perinne säilyi elävänä Luostarinmäellä 1950-luvun alkuvuosiin asti. Vuonna 1953 Wärtsilä-Yhtymä kustansi köydenpunojan ammattiin kuuluvien töiden dokumentoinnin filmille. Työntekijänä toimi köydenpunoja O. Lehtonen.

Viimeiset vuosikymmenet on köysirata kuitenkin seisonut tyhjillään. Köydenpunojia, jotka tekisivät köyttä alusta loppuun eli kuidusta lähtien ei kotimaasta tunnu enää löytyvän. Myöskään museokävijälle ei radan tarkoitus ole avautunut, onpa tolppia luultu hevosen kiinnitystolpiksi tai pyykkitelineiksi. Luostarinmäen näyttelyuudistuksen ydinajatuksena on alueen oman historian ja alueella eri aikoina asuneiden henkilöiden tarinoiden tuominen jatkossa etualalle. Köyden punonnan esittely museossa päätettiin näistä syistä siirtää siis historiaan ja rata itsessään osaksi museon kokoelmia.

J.O. Lehtonen punoo köyttä Luostarinmäellä. Kuva: Irja Sahlberg.