Työkokeilu Luostarinmäellä

Museo työpaikkana on jo itsessään kiehtovan kuuloinen, mutta työskentely näin historiallisella alueella kuin Luostarinmäki on erittäin uniikki kokemus. Työkokeiluni alkoi syyskuussa, joka on museon viimeinen aukiolokuukausi ennen syystaukoa. Tänä vuonna museo on suljettuna kesään asti, sillä alueella tehdään ison mittakaavan remonttia. Ehdin kuitenkin viettää kuukauden museoalueella valvojana ennen museon sulkeutumista, mikä antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä hienossa historiallisessa ympäristössä. Olin yllättynyt siitä, kuinka moni ulkomaalainen turisti saapui tutustumaan museoalueeseen vielä syyskuussa. Sitä ei aina ymmärrä, kuinka erityinen oma kulttuuri on, ennen kuin siitä pääsee keskustelemaan toisesta maasta saapuneen henkilön kanssa. Jo pelkästään ruisleivän kuivattamisesta ja päreiden kiskomisesta kertominen voi laajentaa toisen ihmisen maailmankuvaa. Monet itsestään selvät suomalaiset tavat ja esineet ovat aina jonkun kävijän mielestä erikoisia ja mielenkiintoisia.

Museon sulkeuduttua aloitin työt toimistolla sekä pukuhuollossa. Erityisesti jälkimmäinen työ kiinnosti kovasti, sillä harrastan ompelua myös vapaa-ajalla. Jotkut ovat ihmetelleet, miksi pukuhuollossa työskennellään myös museon sulkuaikana, mutta uusien vaatteiden tarve ja pyykkipinon koko kyllä selittää asian nopeaan. Talvi on tärkeää aikaa vaatteiden huollon ja hoitamisen kannalta, sillä pyykkiä ehtii pestä paljon ja voidaan keskittyä korjausta tarvitseviin vaatteisiin, sekä uusien ompeluun. Ne kun kuluvat ajan kanssa siinä missä omatkin vaatteet. Lisäksi ehditään tehdä uusia kodin tekstiilejä museon näyttelyyn, kuten patjoja ja tyynyjä, joihin sain myös itse paneutua.

Monilla paikan vaatteilla on ominaisuuksia, joihin nykyihmisen vaatekaapissa ei usein törmää. Materiaalit on valittu vastaamaan ennen vanhaan käytettyjä, ja osa on jopa kudottu museossa. Vaatteiden ylläpito vaatii usein käsin työskentelyä, ja joskus ompelukone pitää jättää yhtälöstä kokonaan pois. On ollut mielenkiintoista oppia entisajan vaatteista, esimerkiksi mihin vaatteessa tulevat saumat ja milloin niiden kuuluu näkyä. Joustamattomat materiaalit vaativat erilaisen kaavan kuin trikoosta tehdyt ja kuten vaatteet muutenkin, myös niiden kaavat ja muodot ovat kehittyneet aikojen saatossa. 1800-luvun vaatetus on myös seurannut tiettyjä muotitrendejä ja vaatteita ei ole tehty pelkästään kätevyys ja suoja mielessä, vaan myös muoto, väri ja istuvuus. Pukeutua ei voinut kuitenkaan niin kuin täysin itse halusi, vaan oli seurattava oman yhteiskunta-aseman ja ammatin asettamia rajoja. Tämä kaikki kiteytyy museotyöntekijöiden asuissa, ja jokainen käyttää sen ansiosta täysin omanlaista ja -tyyppistä asua.

Toimiston puolella on tehty museon näyttelyuudistusta. Suunnitelmia tehdään palavereissa ja kahvitauoilla, joihin olen osallistunut itse useimmiten muistiinpanojen tekijänä. Olen kokeillut niin somen tekoa kuin materiaalien suunnittelua, mikä avaa täysin uuden puolen museon toimintaan. Kokonaisuuden pyörittämiseen tarvitaan monenlaista tekijää ja asiantuntijaa, joiden olemassaolo ei ole aikaisemmin tullut minulle mieleen museossa vieraillessani. Toivon, että tällaiset kulttuuria ja historiaa vaalivat ammatit pysyvät jatkossakin tärkeänä osana kaupungin toimintaa. Olen oppinut täällä museolla työskennellessä täysin uusia puolia museoista ja olisi hienoa, jos moni muukin voisi oppia lisää siitä, mitä kaikkea tällaisen kulttuurin tuomiseen yleisön keskuuteen kuuluu.