1600-luvun naisten elämäntarinat esille

Tarinat täytyi tuoda näyttelyn muodossa suuren yleisön koettavaksi

Muutama sananen naisista -näyttely 

 

 

Muutama sananen naisista -näyttely, joka avautuu yleisölle 8.3.2019, on syntynyt yhteistyössä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa. Ajatus 1600-luvun turkulaisten naisten elämästä kertovasta näyttelystä sai alkunsa jo vuonna 2016 FT Veli Pekka Toropaisen aiheeseen liittyvän väitöstutkimuksen myötä.

Toropaisen tutkimusaihe oli niin kutkuttavan herkullinen väitöskirjan tuodessa esille mitä merkillisempiä sattumuksia ja yksityiskohtia naisten elämästä 1600-luvun Turussa, että aiheeseen oli suorastaan pakko tarttua. Naisten elämästä iloineen ja suruineen piirtyi väitöskirjan perusteella niin elävä ja tarkka kuva, että tarinat täytyi tuoda näyttelyn muodossa suuren yleisön koettavaksi.  

Näyttelymme pohjautuu Veli Pekka Toropaisen tekemään väitöskirjatutkimukseen ja Toropaisen kautta saimme yhteyden myös toiseen 1600-luvun naisten elämän asiantuntijaan, nyt jo edesmenneeseen Riitta Laitiseen. Sekä Toropainen että Laitinen ammensivat meille näyttelyntekijöille lisää tutkimustietoa pohjattomasta tietovarastostaan. Vähitellen 1600-luvun valtaporvarisperheiden naiset saivat itselleen äänen näyttelyn teksteissä, Turun AMK:n Taideakatemian kanssa yhteistyönä tuotetuissa lyhytelokuvissa, kuunnelmassa ja näyttelyn oheistuotteena julkaistavassa naistenlehdessä. Erityisesti kesällä 2018 valmistellessamme näyttelyn lyhytelokuvia ja kuunnelmia yhteistyössä Turun AMK:n Taideakatemian kanssa saimme monesti ottaa yhteyttä suoraan tutkijoihin varmistaaksemme 1600-luvun elämään ja naisiin liittyviä yksityiskohtia.

Näyttelyn avautumiseen on vielä hetki aikaa, mutta haluan näyttelykuraattorin ominaisuudessa jo etukäteen kiittää kaikkia näyttelyn tuotantoon osallistuneita Turun yliopiston tutkijoita ja Turun museokeskuksen asiantuntijoita, joiden kaikkien asiantuntemusta ja osaamista on tarvittu tätä näyttelyä tehdessä. Yliopistoyhteistyömme poiki myös näyttelyyn liittyvän uuden julkaisun, jossa Veli Pekka Toropainen kertoo lisää turkulaisten naisten elämästä. Julkaisun ja naistenlehden voi ostaa näyttelyn avauduttua Turun linnan museokauppa Fataburista.

Yliopistoyhteistyö jatkuu vuoden 2019 aikana myös näyttelyn avauduttua, sillä Turun linnassa kuullaan kevään aikana mielenkiintoisia luentoja erilaisista 1600-luvun elämään liittyvistä aihepiireistä, jotka Turun linnan asiakasraati on valinnut.

Turun museokeskus, Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat käynnistäneet vuosille 2018–2019 yhteishankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää ja syventää organisaatioiden välistä yhteistyötä.  

Kuvat: TMK / Ville Mäkilä

Muutama sananen naisista -näyttely 

 

 

Tietoa kirjoittajasta

Maria
Huokkola
näyttelyn kuraattori ja tuottaja
Turun museokeskus