Olipa kerran, kauan kauan sitten

Haluamme ajatella olevamme osa suurempaa kertomusta

Mitä elämä olisi ilman kertomuksia? Tarinoita, joissa hyvä voittaa pahan, prinsessa pelastetaan lohikäärmeeltä ja suudelma herättää kuolleista.

Faabelit, kuten Aisopoksen eläinsadut, ovat muokanneet moraalikäsityksiämme. Monille on tuttu varoittava tarina sutta huutavasta pojasta, joka on saattanut opettaa meille, että valehtelu ei kannata. Entä kansansadut hölmöläisistä, jotka ovat kantaneet säkillä valoa ikkunattomaan tupaan?

Ryysyistä rikkauksiin -tarinat inspiroivat ja tuovat toivoa. Haluamme ehkä uskoa, että paha saa palkkansa ja sateenkaaren päässä odottaa kulta-aarre. Kertomukset vampyyreista, ihmissusista ja kummituksista kutkuttavat ja luovat kiehtovaa kauhun tuntua elämään. Vuotuisjuhliin liitetyt tarinat erilaisista uskomusolennoista, kuten trulleista ja tontuista, auttavat pitämään perinteitä yllä ja tekevät folkloristisen kuvaston tutuksi.

Mielikuvituksen avulla saamme tarinoista enemmän irti ja samaistumme helposti kertomusten hahmoihin. Kuka ei olisi ajatuksissaan matkannut Tuomiovuorelle, etsinyt vaatekaapista Narniaa, jahdannut valkoista valasta, kärsinyt syyllisen tuskia Raskolnikovin kanssa, vaeltanut Yorkshiren nummilla Heatcliffea kaivaten tai nauranut rouva Bennetin hupsuudelle?

Tarinat ovat saaneet monet ajatuksissaan ampumaan jousella kuin Robin Hood, huispaamaan kuin Harry Potter, löytämään prinssi Uljaansa tai osallistumaan Hullun Hatuntekijän teekutsuille.

Matkakertomukset ovat loihtineet lukijoiden silmien eteen Egyptin pyramidit, Rooman rauniot, Amazonin viidakot ja pohjoisen yöttömät yöt. Tarinat ovat siis toimineet tiedonvälittäjinä, ovatpa ne kerrottu sitten kirjoitetussa tai suullisessa muodossa. Suulliset narratiivit periytyvät kuulijapolvelta toisella. Olemme kuulleet tarinat virtaavan veden varrella soittavasta Näkistä, jonka avulla on varoiteltu menemästä liian lähelle vettä tai kaivoa.

Kaikissa tarinoissa ei kuitenkaan ole onnellista loppua. Kertomukset kertovat myös surullisista asioista, kuten menetyksestä ja väkivallasta. Saduissakin vanhemmat kuolevat, viattomat kärsivät ja heikot kokevat sortoa. Joka tapauksessa, olivat sitten iloisia, surullisia, opettavaisia tai jännittäviä, tarinat tekevät hyvää, sillä kuunteleminen ja keskittyminen ovat hyviä hetkiä rauhoittua arjen kiireiden keskellä.

Tarinoista voi lumoutua, niiden pariin voi palata ja niihin voi uppoutua. Erilaisten kertomusten avulla voimme myös rakentaa identiteettiämme. Haluamme ajatella olevamme osa suurempaa kertomusta, linkki menneen ja nykyisen välillä, jatkumo päättymättömässä tarinassa.

Sen pituinen se.

Maailman tarinankertojien päivä Turun linnassa

Tietoa kirjoittajasta

Susanna
Lahtinen
Tutkija
Turun museokeskus / Turun linna
Kaupunginosa/alue: