Enemmän ihminen kuin ihminen?

Roboteista ja androideista on tullut taiteen eri osa-alueilla vakiokuvastoa

Filosofian ja taiteen keskeisimpiä kysymyksiä on kautta aikojen ollut mitä on olla ihminen. Mikä erottaa ihmisen muista eläimistä? Miten määrittelemme ihmisyyden? Mitä on tietoisuus? Onko meillä sielu? 

Yksi tapa käsitellä kysymystä on ollut etäännytys: metaforat, vertauskuvat ja faabelit. Eläinsatujen eläinhahmojen antropomorfisuus, ihmisenkaltaisuus on ehkä yleisin tapa kuvata meitä ihmisiä ja käyttäytymistämme. Tänäkin aamuna Ylen lastenohjelmissa suurin osa hahmoista oli eläimiä, jotka elävät ja toimivat kuin ihmiset. Samoin kuin eläinhahmot ovat vertauskuvia ihmisten välisistä suhteista, on ihmisen kuvana myös usein science fictionin vakiohahmo: ihmisen luoma hirviö, robotti, androidi (tai gynoidi jos puhutaan naisen hahmoisesta androidista) tai vielä hienostelevammalla nimellä: automaton. Eli itsestään toimiva laite tai kone, joka on ohjelmoitu tai rakennettu noudattamaan ennalta määrättyä toimintamallia. Science fictionissa nämä robotit tai automatonit ovat miltei aina enemmän tai vähemmän ihmisenkaltaisia.

Kielletty planeetta -elokuvan juliste vuodelta 1956. Kuvalähde: Wikimedia commons.

Automaton pesi automaton

Teollisuudessa on robotteja käytetty jo pitkään korvaamaan ihmisiä yksinkertaisten, toistuvien mutta samalla tarkkuutta vaativien tehtävien tekemisessä. Teollisuusrobotit eivät muistuta ihmisiä vaan niiden muoto määräytyy tehtävän suorittamisen optimoinnin perusteella. Emme ehkä hahmota sitä, mutta käytännössä esimerkiksi autonpesukone on robotti. Nämä oikeat robotit (kuten kaikki ihmisen työn automatisointi) ovat tietenkin herättäneet työläisissä ahdistusta ja vihaa, kun on pelätty työpaikan menettämistä koneelle.  

Kirjettä kirjoittava automaton Musée d'automates et de boîtes à musiquessa Sveitsissä. Kuvalähde: Wikimedia commons.

Mutta teollisuusrobotit eivät kuitenkaan ole herättäneet meissä samanlaisia tunteita kuin automatonit, ihmisten tai eläinten olemusta, liikkeitä ja eleitä matkivat mekaaniset nuket. Niistä me olemme olleet viehättyneitä – ja ehkä myös hämmentyneitä – satojen vuosien ajan. Mesopotamialainen Ismail al-Jazari loi jo 1100-luvulla monimutkaisia mekaanisia orkestereita. Leonardo da Vinci suunnitteli mekaanisen ritarin, mutta ei ilmeisesti koskaan toteuttanut sitä. Kun kellosepät 1700-luvulla oppivat tekemään yhä taidokkaampia mekanismeja ja koneistoja, aateliston ja rikkaiden huviksi alettiin tehdä kellokoneistojen liikuttamia automatoneja, jotka tekivät erilaisia asioita, soittivat erilaisia soittimia tai kirjoittivat kirjeitä. 

Yksi kuuluisimmista automatoneista oli niinkutsuttu Turkkilainen. Se oli Wolfgang von Kempelen vuonna 1770 rakentama automaton, joka osasi pelata shakkia ihmisiä vastaan ja voittikin monta kertaa. Paitsi että kyseessä oli huijaus: shakkipöydän alle oli piiloutunut ihminen, joka ohjaili nukkea. Oikeasti kone on voittanut ihmisen shakissa vasta 1997 kun IBM:n supertietokone Deep Blue voitti shakin hallitsevan maailmanmestari Garri Kasparovin

Turkkilainen, shakkia pelaava automaton. Kuvalähde: Wikimedia commons.

Nykyään itsestään liikkuvat nuket eivät ole mikään ihme tai kuriositeetti, marketeista löytyy lapsille jos jonkinlaista robottia ja liikkuvaa nukkea, jotka todennäköisesti myös puhuvat. Mutta pitkään 1900-luvulle itsestään liikkuvat nuket olivat arvokkaita mekaniikan taidonnäytteitä, joskin ne pystyivät matkimaan vain yhtä asiaa. 
Jostain syystä automatonit, jotka liikuttavat silmiään ja silmäluomiaan ovat jollain tavalla pelottavia ja hämmentäviä. Tätä ilmiötä kutsutaankin nimellä outo laakso (uncanny valley). Se perustuu huomioon, että mitä ihmismäisempi robotti tai automaton on, sitä vaikeampi siihen on samastua tai sitä pelottavammalta tai kummalliselta se tuntuu. Liiallinen ihmisenkaltaisuus on pelottavaa.

Osakan yliopiston kehittämä ja Kokoro Company Ltd:n rakentama Actroidi (humanoidirobotti) Replee Q2. Kuvalähde: Wikmedia Commons.

Tietotekniikka ja tekoäly ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina, kun tietokoneiden laskentateho on noussut eksponentiaalisesti. Pystymme luomaan elokuviin ulkonäöltään pelottavan ihmisenkaltaisia hahmoja, jotka ovat kuitenkin vain olemassa vain ykkösten ja nollien muodostamassa kuvassa. Emme välttämättä enää erota niitä oikeista ihmisistä. Tekoäly pystyy jo ymmärtämään (auttavasti) puhetta ja muodostamaan monimutkaisia lauseita, jotka reagoivat tilanteeseen. Tekoäly kykenee kertomaan vitsejä, luomaan luonnollisen kuuloista tekstiä ja jopa luomaan jonkinlaista taidetta yhdistelemällä heuristisesti kaikkea verkosta löytyvää dataa.

Voivatko koneet ajatella?

Tietokoneen kehittymiseen voimakkaasti vaikuttanut Alan Turing kehitti vuonna 1950 kokeen, jonka tehtävänä on ratkaista kysymys voivatko koneet ajatella? Turingin testin tarkoituksena oli mitata tekoälyn ihmismäisyyttä asettamalla se keskustelemaan ihmisen kanssa. Jos ihminen ei erota koneen antamia vastauksia ihmisen antamista, se vaikuttaisi (testin rajoitukset huomioon ottaen) ajattelevalta. Viime vuosina tekoäly on kyennyt jo harhauttamaan meitä tässä testissä. Ja se on myös onnistunut voittamaan ihmisen shakin lisäksi maailman vaikeimpana lautapelinä pidetyssä gossa. 

Mutta vaikka heuristiset logaritmit pystyvät harhauttamaan meitä, koneen kyky ”ajatteluun” on kuitenkin aina rajoitettu sen ohjelmointiin, se ei kykene tekemään päätelmiä ohjelmointinsa ulkopuolelta. Ehkä meidän ei siksi tarvitse vielä pelätä Skynetin ryhtyvän sotaan meitä vastaan tai muuten pelätä koneiden korvaavan meitä kokonaan. Ja kuten Erkki Kurenniemi sanoi Mika Taanilan dokumentissa Tulevaisuus ei ole entisensä (2002): “Niin kauan kun ihminen pystyy väärinkäyttämään teknologiaa, niin kauan teknologia ei hallitse meitä”.

Koska olemme jollain tavalla onnistuneet luomaan koneen omaksi kuvaksemme, roboteista ja androideista on tullut taiteen eri osa-alueilla vakiokuvastoa. Science fictionissa ja taiteessa robotit näyttävät ihmisiltä ja tekevät samoja asioita kuin ihmiset. Ja juuri tämän kautta, etäännyttämällä, taiteessa pystytään esittämään kysymyksiä siitä, mitä on olla ihminen.

Miten tämä liittyy sitten WAMissa 8.5.2022 asti esillä olevaan Pekka ja Teija Isorättyän näyttelyyn Kuolleet sielut? Siihen tulee vastaus tämän blogitekstin toisessa osassa ”We are the robots”.
 

Pekka ja Teija Isorättyä: Kuolleet sielut

  • Esillä on taiteilijaparin niin uutta tuotantoa kuin vanhempia teoksia, joita taiteilijat ovat muokanneet tätä näyttelyä varten.
  • Näyttely on avoinna 8. toukokuuta 2022 asti.
  • Aukioloajat ja hinnat (wam.fi)
Näyttelykuraattori, tutkija Jonni Saloluoma WAMissa.

Tietoa kirjoittajasta

Jonni
Saloluoma
Näyttelyamanuenssi, näyttelyn kuraattori
Turun museokeskus, WAM