Palvelupolkumalli Drupal 9 -alustalla

Mitä tehtiin?

Palvelupolut 1.0 -ajatus tuotiin elävään elämään myös teknisen toteutuksen kautta, ja tämä tehtiin rakentamalla demosivusto Drupal 9 -sisällönhallintajärjestelmään. Sivuston osoitteeksi tuli palvelupolut.fi. Teknistä toteutusta edelsi huolellinen työskentely klikattavien prototyyppien parissa.

Sivuston tehtävänä oli demonstroida prototyyppeihin rakennettua palvelutietojen palvelupolkumaista esittämistä kunnan verkkopalvelussa. Sivuston etusivu toimi myös hankkeen markkinointipaikkana.

Toteutus tehtiin minkään kunnan verkkopalvelusta erillisenä omana asennuksenaan, jossa on päästy testaamaan ja näyttämään maistiaisten tyyppisesti sitä, miten palvelupolut voisivat toimia käytännössä oikean verkkopalvelun osana. Sivustoon rakennetaan  jatkossa esimerkiksi navigaatiota tai hakutoiminto, ja näin palvelupolkuja päästään testaamaan vielä paremmin.

Kenelle tästä voisi olla hyötyä?

Sivustolla on mahdollista käydä tutustumassa, miltä prototyypeissä suunnitellun kokonaisuuden ensimmäinen versio näyttää ”elävässä elämässä”. Parhaiten ideaan pääsee perehtymään esimerkkipalvelun ”Varhaiskasvatuksen vuorohoito” ja sen asiointikanavien kautta. 

Kannattaa tutustua myös tekniseen toteutukseen olennaisesti liittyvään Drupal 9 + PTV-OUT-integraatioon.

Mitä on tulossa?

Palvelupolut 1.0:n tekninen toteutus ehti ensimmäisessä versiossaan luoda polkujen perusrakenteen, ja näyttää, miltä esimerkiksi projektissa käytetyn Storybook-komponenttikirjaston elementit ja värit näyttävät online.

Teknisen toteutuksen jatkokehitys on aloitettu keväällä 2022, ja sen tavoitteena on tehdä Palvelupolut 2.0 -toteutus, joka demonstroi palvelupolkumaisuutta entistä syvällisemmin ja tuoden esiin monimutkaisempia käyttäjätarpeita. Tutustu jatkokehitykseen.