Nuorisotyössä hyödynnetään yhä enemmän digitaalisuuden mahdollisuuksia. Esimerkiksi somessa nuorisotyöntekijän kanssa viestittely tai ohjattuun pelitoimintaan osallistuminen tarjoavat nuorelle väylän turvallisen aikuisen kohtaamiseen.

Seuraa meitä somessa

 

Turkulainen koulunuorisotyöntekijä Lauri Kuiko hyödyntää sosiaalista mediaa työssään päivittäin. Useilla eri somekanavilla – TikTokissa, Snapchatissa, Instagramissa ja Berealissa – aktiivisesti toimiva Lauri kokee päässeensä somen avulla lähemmäs nuoria. Idea nuorisotyöntekijänä somettamisesta syntyi etäopetusaikana puolisentoista vuotta sitten. Nuoret viestittelevät hänelle somessa niin arkipäiväisistä kuin kipeämmistäkin aiheista.

– Nuorisotyön on tärkeää toimia verkossa ja ymmärtää digitaalista maailmaa, koska se on nuorille niin luonteva toimintaympäristö. Some voi myös madaltaa nuorten kynnystä ottaa yhteyttä ja rakentaa luottamusta nuorisotyöntekijään, Kuiko sanoo.

Lauri Kuikon mielestä digitaalisuus on nuorisotyön tulevaisuutta, ja nuorisotyön ammattilaisia onneksi näkeekin somemaailmassa koko ajan enemmän. Vanhempia Kuiko vinkkaa tutustumaan sovelluksiin, joita nuoret käyttävät.

– Vanhempien olisi tärkeää olla kiinnostuneita nuorten maailmasta ja keskustella heidän kanssaan avoimesti siitä, mitä he verkossa tekevät.

 

Pelitoiminnalla yhteisöllisyyttä


Turku Game Academy, eli TGA, järjestää peli- ja esports -toimintaa nuorille verkossa ja Aunelan monitoimitilalla. Aunelan pelitila Nexus on auki neljänä päivänä viikossa. Perinteisten peli-iltojen lisäksi tilalla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi laneja. Toimintaan voi osallistua myös kotoa käsin Discordin kautta.

Turkulainen Roni Korpinen osallistuu nuorten pelitoimintaa järjestävän Turku Game Academyn toimintaan niin etänä kuin livenäkin. 15-vuotiaan Korpisen mielestä TGA:lla on parasta se, että kaikkien kanssa on kiva pelata, koska tila ei ole "toxic community". Non-toxic -toiminnalla viitataan pelikulttuurissa esiintyvän kiusaamisen ja häirinnän ehkäisyyn.

20-vuotias Jesse Lappalainen toimii TGA:lla vapaaehtoisena vertaisohjaajana ja osallistuu myös pelitoiminnan järjestämiseen. Lappalaisen mielestä TGA:n toiminnassa e-urheilua oppii harjoittelemaan tavoitteellisesti, mutta myös tasapainoisesti ja terveellisesti. Parasta Lappalaisen mielestä on positiivinen suhtautuminen pelaamista kohtaan.

– Itse olisin halunnut nuorempana harrastaa pelaamista samalla tavalla kuin jotkut harrastavat futista. Videopelien pelaaminen tavoitteellisesti on jostain syystä hyvin vaikea aihe monien nuorten vanhemmille, Lappalainen sanoo.

 

Etsivän nuorisotyön Jodel-kanavalla kysellään asioita laidasta laitaan.


Nuorisotyön periaatteet kadulta ja konttorista verkkoon


Turun etsivän nuorisotyön tiimi Komppi toteuttaa etsivää nuorisotyötä perinteisen katutyön lisäksi myös erityisesti nuorten aikuisten suosimassa Jodelissa. Anonyymissä ja paikallisesti rajautuneessa Jodelissa Komppi pyörittää omaa kanavaansa ja ottaa osaa muiden kanavien keskusteluihin.

– Etsivä nuorisotyö perustuu siihen, että me etsimme nuoren, emmekä odota hänen tulevan meidän luoksemme. Jodel mahdollistaa erityisesti sellaisten nuorten kohtaamisen, jotka pysyttelevät paljon kotonaan, Kompissa työskentelevä Jael Silander sanoo.

Jodelissa tiimi toimii noin 2–3 päivänä viikossa, yleensä ilta-aikoina. Sovelluksessa päivystäessään työntekijät tarttuvat esimerkiksi sellaisiin keskustelunavauksiin, joissa kirjoittajat kertovat vaikeista tilanteistaan, tai sellaisiin, joihin on helppo tarjota ohjausta palvelujen pariin.

Kompin pyrkimyksenä on viedä keskustelu nuorten kanssa Jodelista eteenpäin, esimerkiksi ohjaamalla nuori sopiviin palveluihin, viestittelyyn Whatsappissa tai myös fyysiseen tapaamiseen. Silanderin mielestä digiympäristöt eivät voi korvata fyysistä kanssakäymistä, mutta toimivat nuorisotyössä hyvänä tukena.

 

Habbossa turvallinen ympäristö nuorisotyöntekijän kohtaamiseen


Avoimen digitaalisen kohtaamisympäristön tarjoaa myös nuorten tieto- ja neuvontapalvelu NuortenTurku, joka vaikuttaa Vimmassa sijaitsevan toimipisteensä lisäksi torstai-iltapäivisin klo 12.30–15 myös Habbossa. NuortenTurun tarkoituksena on tarjota neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin, mutta Habbo-huoneeseen voi tulla vain hengailemaankin.

– Hengailun ja jutustelun lisäksi tulee joka kerralla myös tilanteita, missä ohjataan syvemmin. Apua on pyydetty esimerkiksi opiskeluhakuun, Kela-lomakkeiden täyttämiseen ja velkaantumiseen. Ohjaamme tällöin nuoria eteenpäin oikeiden palvelujen pariin, sanovat NuortenTurun ohjaajat Sanna Airaksinen ja Heikki Laukkanen.

Airaksisen ja Laukkasen mukaan Habboon on muodostunut vakituinen kävijäkunta, joka on paikalla raapimassa ovea jo ennen huoneen avaamista. Pääosin Habbon käyttäjäkunta muodostuu 20–30-vuotiaista nuorista aikuisista. NuortenTurku toimii Habbon lisäksi myös Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman tiloissa sekä perjantaisin Monitorissa.

Tietopalveluohjaaja Heikki Laukkasen Habbo-hahmo odottelee käyttäjien saapumista NuortenTurun Habbo-huoneessa.