Joki – Ån -suurtanssiteos, Toinen talvi

Joki – Ån -suurtanssiteos kertoo kahden turkulaisen tytön, Johannan ja Kirstin, tarinan. Tytöt kasvavat ystäviksi, vaikka ovatkin kotoisin eri puolilta jokea ja edustavat myös eri säätyjä. Teoksessa etenevät rinnakkain tyttöjen elämänvaiheet, vuodenkierto sekä kansanmusiikin ja -tanssin vaiheet 1800-luvulta tähän päivään. Samalla tutustutaan varsinaissuomalaisten kansantanssiryhmien monimuotoisuuteen ja lavalla nähdäänkin kaiken ikäisiä tanssijoita. Myös teoksen puvustus on ylistys suomalaiselle kansallispuvulle ja musiikissa kuvataan turkulaiskansaa tanssittaneiden tyylisuuntien ja historiaa enkeliskoista iskelmämusiikkiin.

Toinen talvi

Toinen talvi koittaa. On eläkevuosien aika. Kaikkien menneiden vuosien jälkeen Johanna ja Kirsti kohtaavat jälleen. Heillä molemmilla alkaa elämässä uusi vaihe ja käyvät yhdessä tansseissa ja yökerhoissa. Seniori-ikä on myös menneiden muistelun aikaa. Viimeisen tanssin aikana käydäänkin läpi koko eletty elämä pieninä muistoina menneestä.

Työryhmä:

Mirkku Weckström – koreografia
Marjaana Puurtinen – musiikki
Laura Hannula – pukusuunnittelu

 

 

Asiasanat: