Henrietta haluaa olla nuorille läsnä

Sinustako vapaaehtoinen nuorisopalveluihin?

Nuorisotilassa vapaaehtoisen kanssa työskentelee aina yksi vakituinen nuorisotyöntekijä. Vapaaehtoiset voivat olla mukana kaikessa toiminnassa taloilla ja olla nuorille tukena ja turvallisena aikuisena.  Koulutuksia uusille vapaaehtoisille järjestetään pari kertaa vuodessa, yleensä kerran keväällä ja kerran syksyllä. Niistä ilmoitetaan Turun nuorisopalveluiden Facebookissa sekä nettisivuilla.

Lisätiedot toiminnasta ja koulutuksista

Anne-Marie Rautiainen

Sosionomiksi opiskeleva turkulainen Henrietta Tavio, 26, näki alkukeväästä Turun nuorisopalvelujen ilmoituksen, jossa kerrottiin nuorisotilalla vapaaehtoisena toimimisesta ja kutsuttiin mukaan koulutukseen. Hän tarttui heti mahdollisuuteen.

– Pidän nuorista kovasti. Minusta on hauskaa pelailla heidän kanssaan, olla kuuntelijana ja keskustelukumppanina. Miksi en siis olisi tarttunut tähän, kun vapaaehtoistyöstä on opinnoillekin todella paljon hyötyä, nuorisotyön pariin myös opintojensa jälkeen haluava Henrietta Tavio sanoo.

– Ja pidän siitä, että näin voin oppia nuorisotyöstä monissa eri ympäristöissä, hän lisää.

Henrietta on työskennellyt muun muassa ruotsinkielisessä Zabadakissa, Varissuon, Jyrkkälän ja Paattisten nuorisotiloissa sekä nuorisopalveluiden eri tapahtumissa vapaaehtoisena.

Fiksut nuoret ja nuorten välitön palaute viehättävät

Henrietta kertoo, miten nuortentapahtumissa vapaaehtoisena olemisesta parasta on tavata eri taloilta jo tuttuja nuoria, jotka muistavat ja tulevat juttelemaan.

– On myös hauska panna merkille, miten nuoret hämmästyvät vapaaehtoisuudesta. Varissuon yönuokkarilla eräs nuori sanoi esimerkiksi, että "Tosi kiva kun oot ollut mukana järjestämässä tätä, vaikka et saa tästä yhtään mitään". Mutta saanhan minä, valtavasti: paljon uusia hienoja kokemuksia ja pääsen tapaamaan fiksuja nuoria ihmisiä, Henrietta kertoo hymyillen.

– On kiva kuulla ohjaajilta jälkeenpäin, että nuoret ovat kyselleet minua, että koska tulen taas.

Nuorisotalolle vapaaehtoiseksi voi hakea kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka viihtyy nuorten kanssa. Henrietta Tavio suosittelee vapaaehtoistyötä kaikille.

– Tämä varmasti antaa enemmän kuin ottaa. Erityisesti kannustaisin alaa opiskelevia hakeutumaan mukaan toimintaan, mutta tämä sopii kyllä jokaiselle, joka nuorista pitää. Sitä oikein yllättyy, kuinka mahtavia ajatuksia nuorilla on.