Kuukauden esine: Kesälomaterveiset läheltä ja kaukaa

Olisiko tänä kesänä siis aika ryhtyä elvyttämään tuhatvuotista perinnettä?

Turun museokeskuksen arkisto kurkistaa sadan vuoden takaiseen postikorttikokoelmaan

Kesän koittaessa monet suomalaiset ryntäävät matkoille kuka kotimaahan ja kuka koronarajoitusten poistuttua ulkomaille. Lomalta tulee useimmiten otettua valokuvia ja laitettua ehkä kuulumisia someen, mikäli somea sattuu käyttämään, mutta kuinka moni harjoittaa yhä lomaperinnettä, joka vielä noin kolmekymmentä vuotta sitten oli kaikissa voimissaan, nimittäin postikorttien lähettämistä?

Vuosisadan alussa korttiin ikuistettu maisema Turun tähtitorninmäeltä näyttää varsin erilaiselta kuin nykyään. Alpo-niminen matkailija kirjoittaa: ”Kyllä on täällä nytkin hauskaa. Tänään tai huomena menen Naantaliin. Katsoppas Kakolaa!” Kuva: Turun museokeskus. 

Monet kokevat postikortin saamisen iloisena yllätyksenä. Se, että läheinen ihminen on omalla persoonallisella käsialallaan kirjoittanut lomaterveisensä, pohtinut mitä haluaa juuri tälle ihmiselle sanoa ja eri tavoin nähnyt vaivaa kortin kirjoittamiseen, tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta kuin passiiviset somepäivitykset, jotka pian unohtuvat netin uutisvirtaan ja jotka on suunnattu yhden ihmisen sijasta kymmenille tai sadoille sometuttaville. Postikortti on ainutlaatuinen kokonaisuus, johon kuuluu kuvan ja tekstin ohella myös postimerkki, leima ja vastaanottajan osoite, minkä lisäksi joillakuilla on tapana myös koristaa kortteja esimerkiksi väreillä, tarroilla tai piirroksilla.

Monille postikortti tuonee mieleen muistoja 1900-luvun loppupuolelta, helpon ja hauskan sukulaisten lomatervehdyksen, mutta postikortteja on lähetetty jo huomattavasti kauemmin. Postikorttien edeltäjiä olivat uudenvuodenkortit, joista vanhimpia lähetettiin Kiinassa jo 300-luvulla ja Euroopassa 1300-luvulla. Ne olivat eräänlaisia kuvitettuja tervehdyksiä puulevyllä tai papyruksella, ja niitä seurasivat 1700-luvulla kirjepapereille ja kirjekuoriin painetut kuvat. Painetut kuvakortit, kuten käyntikortit ja onnittelukortit, ilmestyivät 1840-luvulla kirjapainotekniikan kehityttyä.

Uudenvuodenkortti vuodelta 1901. Nykyisin uudenvuodentoivotukset liitetään monesti joulukorttien yhteyteen, mutta vielä noin sata vuotta sitten uudenvuodenkortit olivat varsin yleisiä. Kuva: Turun museokeskus.

Kun liikenne- ja viestintämahdollisuudet kehittyivät, alettiin postikortteja lähettää entistä enemmän, ja vuonna 1874 perustettiin Kansainvälinen Postiunioni, nykyisen Maailman Postiliiton edeltäjä. 1800-luku olikin suurten edistysaskelien aikaa, eikä postitoiminta suinkaan ollut poikkeus. Päinvastoin nopeaa ja sujuvaa postin kulkua pidettiin edistyksellisen valtion tunnusmerkkinä ja sen asema säilyi merkittävänä huolimatta muista uusista viestintäkeinoista, kuten puhelimesta tai lennättimestä. Vuosisadan loppua kohden postikorttien määrä kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti, ja jotkin niistä ovat onneksi säilyneet nykypäiviin saakka.

Kortit ovat hyvin monipuolinen kokoelma ja kiintoisa kurkistusikkuna yli sadan vuoden takaiseen maailmaan

Turun museokeskuksen arkiston kokoelmiin kuuluu noin 20 000 postikorttia, joita on lähetetty eri aikoina eri puolilta maailmaa. Joukossa on myös monia joulukortteja, uudenvuoden ja pääsiäiskortteja sekä onnittelukortteja. Postikorttikokoelma koostuu pääosin lahjoituksista, joista merkittävin yksityiskokoelma on kuulunut kirjailija ja liikemies Anders Ramsaylle (1832–1910). Sekä Ramsayn että muiden lahjoittamat kortit ovat hyvin monipuolinen kokoelma ja kiintoisa kurkistusikkuna yli sadan vuoden takaiseen maailmaan: itse korttikuvitusten ja tekstien lisäksi niistä näkee muun muassa vanhoja käsialoja ja puhuttelumuotoja, historiallisia postimerkkejä, ja onpa korteissa välillä jälkiä esimerkiksi tupakan poltosta tai kirjoittajan matkaeväistä.

Ensimmäiset maisemapostikortit yleistyivät Euroopassa kirjapainotekniikan kehityttyä 1890-luvulla, ja tyyli rantautui vähitellen Suomeenkin. Vuonna 1910 Turusta Taivassaloon lähetetyn postikortin kääntöpuolelle on ajalle tyypilliseen tapaan kirjoitettu sangen asialliset, joskin silti omalla tavallaan persoonalliset nuoren miehen terveiset: ”Terveiset täältä, olen voinut hyvin ja olemme 5 poikaa yhdessä, meillä on hallussa kaksi huonetta. Pyydän kysyä koska sieltä tullaan tänne. P.S. Osoitteeni on Hovioikeudenkatu no 1 Ahon huone.” Kuva: Turun museokeskus.

Postikorteilla on tärkeä historiallinen ja taiteellinen ulottuvuus. Postikorteissa voi olla kuvattuna maisemia, joita ei enää ole, tai ne voivat olla vaikkapa kuuluisan taiteilijan tekemiä. Suomessa monet merkittävät taiteilijat, kuten Rudolf Koivu, Martta Wendelin ja Signe Hammarsten-Jansson, olivat tunnettuja postikorttien ja -merkkien kuvittajia, ja ala olikin tärkeä lisätienesti 1900-luvun alkuvuosikymmenien kuvittajille. Turun museokeskuksen kokoelmissa on monia kuvakortteja etenkin jouluun ja muihin juhlapäiviin liittyen, mutta joukkoon on päätynyt myös monia pilakuvakortteja, joissa irvaillaan esimerkiksi entisiä hallitsijoita. Postikorttien kuvitusaiheet olivat yksi tapa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja levittää tietoa ja aatteita kotimaata kaukaisempiin kolkkiin.

Nykyajan tietosuojasäädösten ja yksityisyydensuojan kannalta postikortit ovat sikäli mielenkiintoinen ilmiö, että niiden sisällön voi kuka tahansa lukea olettaen, että korttia ei ole toimitettu kirjekuoressa. 1800-luvulla jotkut jopa vastustivat postikortteja siitä syystä, että niiden sisällön saattoi lukea kuka tahansa, kun taas kirjeen sai sujautettua turvallisesti kirjekuoreen pois uteliaiden katseilta. Itse asiassa Suomessakin ensimmäiset, 1870-luvulla lähetetyt postikortit, tuli postittaa kirjekuoren sisään suljettuna, minkä lisäksi pitkään oli tarkoin säädeltyä, että tervehdykset kirjoitettiin vain kuvapuolelle, kun taas kirjoituspuolelle merkittiin ainoastaan vastaanottajan nimi ja osoite.

Postikorteissa oli tapana mainostaa ajankohtaisia tapahtumia ja uusimpia keksintöjä. Vuonna 1906 lähetetyssä postikortissa komeilee tuliterä englantilainen höyryveturi. Kuva: Turun museokeskus

Toisaalta juuri avoimuus nähtiin aikanaan yhtenä postikorttien vahvuutena, kun kuvat kritisoidusta hallitsijasta tai uusimmista keksinnöistä tavoittivat yhdellä kertaa monia ihmisiä. Postikorteilla voidaankin katsoa olleen tärkeä rooli tiedonvälityksessä ja yhtenäisyyden luomisessa samalla tavoin ajattelevien mutta kaukana toisistaan asuvien ihmisten välille. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kuvitetut postikortit ovat olleet niin tiedemaailmalle kuin tavallisillekin ihmisille tärkeä ja samalla edullinen keino kertoa kaukomaiden eksoottisista kasveista ja eläimistä, joista monet olivat lukeneet vain kirjoista tai kuulleet huhupuheina tuttaviltaan. Nykymaailmassa, jossa kaukaisia maisemia pääsee tarkastelemaan muutamalla napin painalluksella, voi tuntua käsittämättömältä, kuinka arvokas pelkkä maisemakortti vailla tekstiä saattoi reilu sadan vuoden takaisessa maailmassa olla.

1800- ja 1900-lukujen taitteen Kairoa mainostettiin postikorteissa historiallisena ja eksoottisena kohteena. Postikortit auttoivat levittämään tietoa kaukaisista maista ja toimivat tärkeänä yhteydenpitokanavana kodin ja kaukomaille lähteneiden ystävien ja sukulaisten välillä. Kuva: Turun museokeskus.

Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että kirjeiden ja sähkeiden ohella myös postikorteilla on ollut tärkeä yhteisöllinen merkitys. Etenkin kenttäposti maailmansotien aikana muodostui tärkeäksi yhteydenpitokanavaksi kodin ja rintaman välille. Myös suurten siirtolaisaaltojen aikana lähetetyt postikortit ovat olleet merkittävä yhdysside siirtolaisten ja vanhaan kotimaahan jääneiden sukulaisten ja ystävien välillä. Esimerkiksi 1920-luvulla postikortit onnistuivat säilyttämään aiemman suosionsa ja niiden määrät jopa kasvoivat Amerikan siirtolaisuuden myötä huolimatta taloudellisesta lamasta.

Vuonna 1899 Rio de Janeirosta lähetetty postikortti on kirjoitettu täyteen tekstiä sekä vaaka- että pystysuunnassa. Kuvapuolelle kirjoittaminen oli yleistä vielä 1800-luvulla, ja jos sanottavaa oli paljon, kaikki kirjoitustila pyrittiin käyttämään. Kuva: Turun museokeskus.

Postikorttien lähetysinto onkin hieno osoitus ihmisten halusta muistaa läheisiään jopa taloudellisesti epävarmoina aikoina. Itse asiassa vielä 1800-luvulla jotkut paheksuivat postikortteja, koska niiden postittaminen oli helpompaa ja halvempaa kuin kirjeiden kirjoittaminen – tällainen vaivattomuus tulkittiin loukkauksena kortin vastaanottajaa kohtaan. Huomaavaisuus ja halu muistaa läheisiään käyvät erityisen hyvin ilmi silloin, kun kortteja on lähetetty naapurikunnasta toiseen tai jopa saman kaupungin sisällä vain muutaman korttelin päähän. Esimerkiksi vuonna 1906 Turussa asunut nuori nainen lähetti Linnankadulla asuneelle ystävättärelleen Mikaelin kirkko -aiheisen kortin, johon hän oli kirjoittanut seuraavat sanat: ”Terve Olga!! Olisiko sinulla aikaa tulla ulos tänä iltana, siis torstaina, sillä minulla on paljon hauskoja tietoja.” Teksti voisi olla kirjoitettu miltei minä aikakautena tahansa ja silti se kertoo sykähdyttävällä tavalla yli sata vuotta sitten eläneiden nuorten naisten elämästä. 

Tällainen osoittaa suurta huomaavaisuutta kortin vastaanottajaa kohtaan, ja toisaalta kun asiaa alkaa oikein miettiä: miksipä korttia ei voisi lähettää omasta kotikaupungistaan tai vaikkapa lähikuntiin suuntautuneelta kesäretkeltä tai mummolan reissulta? Miksei ystävää tai sukulaista voisi muistaa kortilla muulloinkin kuin vain kaukomatkojen tai juhlapäivien aikaan? Erikoisia postikortteja ja -merkkejä löytyy sentään ympäri maailmaa ja niiden ilahduttavaa vaikutusta ei voine kiistää. Olisiko tänä kesänä siis aika ryhtyä elvyttämään tuhatvuotista perinnettä ja muistaa ystävää tai sukulaista pienellä postikortilla, joka varmasti ilahduttaa enemmän kuin uskommekaan?

“I like the cards you send me very much indeed. I thank you for them. I hope you will send me some more soon. Kindly greetings.”
8. elokuuta vuonna 1900 Brightonissa lähetetyssä postikortissa kiitetään ilahduttavista korteista, mihin varmasti moni voi samaistua myös nykyaikana. Kuva: Turun museokeskus.

 

Tietoa kirjoittajasta

Anna
Saarikko
Amanuenssi
Turun museokeskus
Asiasanat: