Ajatuksia Kulttuurilupauksesta, Kulttuurin kärkihankkeesta ja Turusta kulttuurikaupunkina.

 

Kuva: Ilona Aaltonen

Vesa Aaltonen

valokuvaaja/valokuvataiteilija

Taiteilijoiden muutto Taiteen taloon alkoi maaliskuussa.  Nyt talo täyttyy taas askelista ja Turun historiallinen keskusta herää. Alue kehittyy entisestään tulevienkin toimijoiden myötä. Tähtäin on jo nyt Turun 800-vuotisjuhlissa.

Merkkivuoteen 2029 mennessä kuitenkin paljon on muuttunut. Olemme saaneet elää taide- ja kulttuurialan uuden nousun muiden alojen mukana, olemme huomanneet yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden lisääntyneen. Saamme huomata, että juhlavuoteen valmistautuessa kannattaa siis panostaa matkaan, sillä päämääräkin on vain yksi etappi. Ei tosin vallan vähäinen, onhan Turku Suomen vanhin kaupunki. 

 

Kuva: Sini Mulari

Sirpa Laihinen

kulttuurin harrastaja

Hienoa, että Turku on – syystäkin Suomen vanhana pääkaupunkina ja kulttuurin kehtona – nostanut kulttuurin yhdeksi kärkihankkeistaan!

Hyviä esimerkkejä kulttuurin tarjoamisesta kaikkien kaupunkilaisten saataville ovat olleet mm. TFO:n jalkautumiset, Olohuone 306,4km2 -tapahtumat ja Kulttuurikortin tarjonta. Mielenkiintoisia yhdistelmiä ovat olleet myös kirjaston ja Kaupunginteatterin tiloissa tapahtuvat, muita kulttuurin aloja edustavat tilaisuudet ja näyttelyt.

Odotan Kulttuurin kärkihankkeelta rohkeaa eri taiteen ja kulttuurin alojen yhdistelyä!

 

 

Kuva: Rosa Huuska

Sanna Meska

toiminnanjohtaja
Läntinen tanssin aluekeskus

Kulttuurin kärkihanke. Kulttuuri ja kärki kuulostavat kivalta yhdessä. Hanke viittaa väliaikaisuuteen ja pandemian jälkeisessä ajassa kulttuurikentällä kaivataan jatkuvuutta. Toisaalta välillä täytyy keskittyä johonkin, jotta sitten taas voidaan ylläpitää. Nyt siis keskitytään kulttuuriin. Ja sen taustaksi on tehty lupaus, Kulttuurilupaus.

Kärkihanke ja lupaus yhdessä viestivät siitä, että kulttuurin merkitys on tunnustettu ja kaupunki osoittaa sitoutuneisuuttaan kulttuurin ja taiteen edistämiseen kaupungissa. Taiteilijat ja taideorganisaatiot ovat tässä työssä mukana, niin myös me Läntisessä tanssin aluekeskuksessa.

Nyt lunastamaan lupauksia ja kulttuuri kaupungin kärkeen myös tulevaisuudessa. (Kulttuuri)lupaan olla mukana!