Elävän historian museo

Kuralan Kylämäki avautui yleisölle 1988. Paikasta ei haluttu tehdä tavanomaista ulkomuseota vaan ”Elävän historian kylä”, jossa tekemisen ja toiminnan avulla kerrotaan menneisyydestä. Kokeiluverstaalla keskityttiin parikymmentä vuotta arkeologiseen kokeilutoimintaan, sittemmin verstaan työpajoissa on voinut tutustua perinteisiin kädentaitoihin.

Kylän sydän on Iso-Kohmon talo, joka elää 1950-lukua. Vierailija tapaa tuvan lieden äärestä emännän, joka päivittäisten askareidensa ohessa ehtii kertoa kylästä ja sen historiasta. Talo on sisustettu samanlaiseksi, kuin se oli 1950-luvulla, ja Iso-Kohmon tuolloiset asukkaat ovat läsnä valokuvina ja emännän kertomuksissa.

Kuralan esineistö kuuluu Turun museokeskuksen opetuskokoelmaan. Tämä mahdollistaa sen, että myös kävijät voivat koskea ja kokeilla: tuoleilla saa istua, lehtiä saa selailla ja leluilla leikkiä.

 

 

Kaupunginosa/Alue: